Kemian gradupalkinnon saanut Janika Viitala kehitti materiaalia säästävää vaahtorainausta

Suomalaisten Kemistien Seura palkitsi Jyväskylän yliopistosta valmistuneen Janika Viitalan vuoden Nuorten tutkijain tunnustuspalkinnolla keskiviikkona Helsingissä. Viitala sai palkinnon pro gradu –tutkimuksestaan, jossa hän kehitti analyysimenetelmiä puunjalostuksessa käytettävään teknologiaan, vaahtorainaukseen. Paperinvalmistuksessa vaahtorainauksella voidaan valmistaa tuotteita materiaalia ja energiaa säästävällä tavalla verrattuna nyt käytössä oleviin valmistustekniikoihin.
Julkaistu
6.3.2019

Vaahtorainaus on kehitteillä oleva paperin ja muiden kuitutuotteiden  valmistusmenetelmä. Sen avulla voidaan valmistaa puusta paperin ja kartongin ohella esimerkiksi erilaisia huokoisia ja kevyitä pakkauksia, kuitukankaita, rakennus- ja eristysmateriaaleja. Paperinvalmistuksessa vaahtorainauksella voidaan valmistaa tuotteita materiaalia ja energiaa säästävällä tavalla verrattuna nyt käytössä oleviin valmistustekniikoihin. Se kuuluu teknologioihin, joiden avulla edistetään biopohjaisten tuotteiden valmistamista.

Viitala kehitti gradutyössään menetelmiä vaahtorainauksessa käytettävien pinta-aktiivisten aineiden eli surfaktanttien määrittämiseksi lopputuotteista. Menetelmien avulla saadaan tietoa surfaktantin kierrosta valmistusprosessissa ja voidaan testata vaahtorainausmenetelmien toimivuutta käytännössä.

Aihe opinnäytetyöhön tuli Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:ltä. Opinnäytetyötä ohjasivat lehtori Jarmo Louhelainen Jyväskylän yliopiston kemian laitokselta ja erikoistutkija Timo Lappalainen VTT Oy:stä.

” Pinta-aktiivisten aineiden määrittäminen vaahtorainatuista tuotteista oli aihe, jota ei oltu tutkittu aiemmin. Aihe tuntui alusta asti hyvältä ja merkitykselliseltä sekä sopivan haasteelliselta. Tuntui hienolta päästä mukaan isoon projektiin. En olisi arvannut, että työ tuottaa lopulta näin paljon uutta tietoa”, sanoo Viitala, joka jatkoi opintojen jälkeen töitä VTT:n Jyväskylän toimistolla. 

Opinnäytetyö oli osa VTT:n kansainvälistä vaahtorainauksen kehittämisprojektia. Gradutyön tuloksia on jo hyödynnetty kansainvälisesti.

Kemistien seura jakaa valtakunnallisen palkinnon vuosittain yhdelle ansiokkaan gradun tai diplomityön tekijälle. Viitalan tutkielman otsikko on “Determination of surfactants from foam-formed products”. Seura perusteli valintaansa muun muassa aiheen monipuolisesta, syvällisestä ja huolellisesta käsittelystä.

Lehtori Jarmo Louhelainen pitää Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen tarjoamia opintoja erinomaisena tienä teollisuuden töihin.

”Puunjalostuskemian opinnot yhdistettynä analyyttiseen kemiaan sekä muihin luonnontieteellisiin opintoihin nähdään alan teollisuudessa erinomaisena osaamistaustana, jollaista ei saa muissa Suomen opinahjoissa. Tämä on näkynyt alan suurten yritysten kuten UPM:n ja Stora Enson rekrytoinneissa”, sanoo  Jarmo Louhelainen.

äپٴᲹ:

Janika Viitala, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, janika.viitala@vtt.fi, puh. 0401604730

Lehtori Jarmo Louhelainen, Jyväskylän yliopiston kemian laitos, jarmo.louhelainen@jyu.fi, puh. 040 805 3699

Tiedottaja Tanja Heikkinen, tanja.s.heikkinen@jyu.fi, puh. 0505818351, Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta