Kansainvälistä aivoviikkoa vietetään Monitieteisessä Aivotutkimuskeskuksessa 15.–18.3.

Kansainvälistä aivoviikkoa vietetään Monitieteisessä Aivotutkimuskeskuksessa 15.–18.3.2022
Julkaistu
14.3.2022

Tänä vuonna aivoviikon kattaukseen kuuluu live-tapahtuma, "Minulla on idea!" – koko kansan aivoiltapäivä, tiistaina 15.3. sekä viikon aikana julkaistavia videoluentoja teemalla "Pelaavat aivot".

Minulla on idea! – koko kansan aivoiltapäivä

Tiistaina 15.3. klo 15–17
Agora, auditorio 1 (Mattilanniemi 2, Jyväskylä)
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Suosittelemme kasvomaskin käyttöä.

Aivoiltapäivässä Jyväskylän yliopiston aivotutkijat kertovat omasta tutkijan polustaan. Kuulemme millaista reittiä he ovat päätyneet omiin tutkimusaiheisiinsa. He valottavat myös sitä, kuinka tutkimusprosessi etenee idean synnyttyä. Tilaisuudessa tarjoamme yleisölle mahdollisuuden ehdottaa ideoita siitä, mitä aivoista tulisi tutkia. Tervetuloa kertomaan ajatuksesi!

Kanssasi keskustelemassa ovat professori Jarmo Hämäläinen, apulaisprofessori ja aivotutkimuskeskuksen johtaja Tiina Parviainen, apulaisprofessori Miriam Nokia sekä tutkijatohtori Sanna Lensu. Tapahtuman juontaa Sara Veistola.

Ennen yleisötapahtuman alkua, klo 14–15 aivoterveyttä edistävät yhdistykset esittelevät toimintaansa Agoran aulassa. Yhdistysten edustajat keskustelevat mielellään kanssasi ja vastaavat mahdollisiin kysymyksiisi. Mukana ovat Keski-Suomen neuroyhdistys ry, Aivoyhdistys Keski-Suomi ry, Keski-Suomen aivovammayhdistys ry, Kuuloliitto ry:n Kuule ja muista -hanke sekä Keski-Suomen Muistiyhdistys ry:n Työstä aivovoimaa -hanke. Tulethan siis paikalle jo hyvissä ajoin!

Klo 17–19 Agoran auditorioon on mahdollista jäädä seuraamaan "Uni ja aivot: Miksi nukumme?" -yleisöwebinaaria

Videoluentoja teemalla "Pelaavat aivot"

Jyväskylän yliopiston aivoviikon kattaukseen kuuluvat myös videoluennot. Tämän vuoden teemana on ”Pelaavat aivot”. Videoluennot julkaistaan 15.–18.3. . Luennot ovat katsottavissa myös tapahtumaviikon jälkeen.

Ti 15.3.:

  • Aivotutkimuskeskuksen johtaja, neurotieteen apulaisprofessori Tiina Parviainen: Kehittyvät aivot ja digitalisaatio
  • Koulutuksen tutkimuksen tutkijatohtori Kristof Fenyvesi: Education, Games, and Creativities

Ke 16.3.:

  • Kognitiivisen neurotieteen professori Paavo Leppänen: Internetlukeminen ja kognitiiviset taidot

To 17.3.:

  • Nykykulttuurin tutkimuksen professori Raine Koskimaa: Pelit ja pelaaminen kulttuurissa
  • Leikki- ja pelitutkimuksen dosentti Veli-Matti Karhulahti: Pelaaminen osana elämää

Pe 18.3.:

  • Fysioterapian väitöskirjatutkija Maarit Janhunen: Pelillisyys kuntoutuksessa

Videot ja lisätietoja tapahtumasivuilla: