Jyväskylän yliopiston uusi työelämäprofessori Ari Jaaksi on tuttu nimi Piilaaksossa

Ari Jaaksi on työskennellyt aiemmin erilaisissa johtotehtävissä HP:lla, Intelillä ja Mozillalla. Suomessa Jaaksi on työskennellyt muun muassa Nokialla MeeGo-käyttöjärjestelmän parissa. Vuodesta 2018 Jaaksi on toiminut Jyväskylässä informaatioteknologian tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenenä.
–Palasin Suomeen perhesyistä vuonna 2017 ja ajattelin, että nyt saavat korporaatiohommat riittää. Jyväskylän yliopistossa on matala byrokratia ja toimiva eteenpäin liikkuva meininki. Täältä löytyvät tämän alan osaavimmat ja mukavimmat ihmiset koko Suomesta.
Paluu akateemiseen maailmaan
Jaaksi lähti aikoinaan rakentamaan uraa nimenomaan akateemisessa maailmassa ja työskenteli lyhyesti professorina Tampereen yliopistossa. Nokian kasvu kuitenkin imaisi Jaaksin vuonna 1997 mukaansa ja sen jälkeen ura vei Yhdysvaltoihin.
Jaaksin mukaan Jyväskylän tekee erityiseksi vahva monitieteinen osaaminen ja muita yliopistoja matalammalta tuntuva byrokratia.
–Odotan innolla yhteistyötä erityisesti Tommi Mikkosen ja Pekka Abrahamssonin kanssa, jotka ovat molemmat ohjelmistotuotannon huippuprofessoreita Suomessa. Olen käynyt läpi hyvin erilaisen historian kuin he ja uskon että erilaisten taustojen yhdistäminen tuo yhtälöön aina jotain lisää.
Informaatioteknologian tiedekunnan dekaani Pasi Tyrväinen kertoo Jaaksin kokemuksen ICT-alan johtavien kansainvälisten yritysten ylimmän johdon tehtävistä antavan Jyväskylän yliopistolle hyvän pohjan tekniikan koulutuksen laajentamiseen myös teknologiajohtamisen puolelle. Jaaksin työelämäprofessuurin kesto on viisi vuotta 15 % työajalla.
Työelämäprofessoriksi voidaan nimittää henkilö, jolla on merkittävää ammatillista osaamista johtavan tason tehtävistä korkeakoulumaailman ulkopuolelta, ja jonka osaamisesta voidaan katsoa olevan erityistä hyötyä yliopiston opetus- ja tutkimustoiminnalle.
Yhteystiedot
Ari Jaaksi
ari.a.jaaksi@jyu.fi