Jyväskylän yliopisto valmistelee siirtymistä sähköisiin tutkintotodistuksiin

Uudistuksen myötä tutkintotodistuksen saa lähtökohtaisesti sähköisenä. Uudistus lisää tutkintotodistuksen luotettavuutta, nopeuttaa todistuksen saamista sekä helpottaa sen säilyttämistä. Tutkintotodistuksen saaminen sähköisessä muodossa tukee paremmin nykyaikaista työnhakua, sillä se on virallinen asiakirja ja helposti liitettävissä esimerkiksi työhakemuksiin. Todistuksen aitous on helposti varmennettavissa esimerkiksi Digi- ja väestötietoviraston varmennepalvelusta. Sähköinen tutkintotodistus on myös ekologisempi valinta.
Varsinaisen tutkintotodistuksen lisäksi sähköinen tutkintotodistus sisältää englanninkielisen käännöksen, suomen- ja englanninkieliset opintosuoritusotteet, englanninkielisen Diploma Supplementin sekä mahdollisen todistuksen opettajan kelpoisuudesta. Sähköinen tutkintotodistus on virallinen alkuperäinen todistus, jossa dekaanin tai varadekaanin allekirjoitus on sähköisenä. Ulkonäöltään todistus vastaa nykyistä. Valmistuva voi halutessaan pyytää tulostetun kopion tutkintotodistuksesta yliopistolta tai tulostaa kopion itse.
Sähköinen tutkintotodistus on EU:n tasolla hyväksytty dokumentti ja sen allekirjoitus täyttää korkeimmat EU:n komission standardin mukaiset vaatimukset (QES-taso). Sähköisen tutkintotodistuksen väärentäminen on huomattavasti hankalampaa, kuin paperisen todistuksen. EU:n ulkopuolelle tarvittaviin todistuksiin voidaan tarvittaessa toimittaa sähköisen todistuksen lisäksi virallisesti oikeaksi todistetut paperiset kopiot.
Tutkintotodistusten uudistusta varten on kuultu dekaanistoa, opintohallintoa, lakipalveluita sekä opiskelijoiden edustajia (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta), jotka olivat yksimielisesti sähköisten tutkintotodistusten käyttöönoton kannalla. Olemme myös seuranneet ja tutustuneet muiden yliopistojen sähköisten todistusten käyttöönottoon sekä huomioineet niissä esille tulleita asioita.
Sähköisiin tutkintotodistuksiin siirtymistä on alettu valmistella, ja tiedotamme projektin edetessä asiasta lisää.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Projektipäällikkö Jutta Aalto, Koulutuspalvelut, jutta.aalto@jyu.fi
Kehittämispäällikkö Riikka Hurri, Koulutuspalvelut, riikka.hurri@jyu.fi