Jyväskylän yliopisto on yksi luontopositiivisuuden uranuurtajia maailmassa

Jyväskylän yliopisto on liittynyt mukaan yhtenä perustajayliopistona Nature Positive Universities Alliance -yliopistoverkostoon ja sitoutunut luontopositiivisuuden edistämiseen. Kaikkiaan 118 yliopistoa on tehnyt sitoumuksen, näistä kolme Suomessa. Yliopistoverkoston käynnistämisestä ilmoitettiin tänään 8.12. YK:n luontokokouksessa (COP15) Montrealissa.
Julkaistu
8.12.2022

Kyseessä on YK:n ympäristöohjelman (UNEP) ja Oxfordin yliopiston käynnistämä maailmanlaajuinen yliopistoverkosto, jonka tarkoituksena on tukea luonnon ennallistamista korkeakoulusektorilla. Päämääränä on luontopositiivisuus, eli luonnon monimuotoisuus ei enää vähene, vaan luonnon tila paranee. Aloite liittyy YK:n ekosysteemien ennallistamisen vuosikymmeneen ja kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Yliopisto sitoutuu selvittämään biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuvat vaikutuksensa, asettamaan tavoitteet monimuotoisuuden edistämiseksi, toteuttamaan toimet ja raportoimaan niistä vuosittain. Jyväskylän yliopisto on jo edelläkävijä ilmastopäästöjen ja luontohaittojen mittaamisessa ja raportoinnissa.

- Yhdeksi yliopiston strategiseksi tavoitteeksi on asetettu kulkea päämäärätietoisesti kohti planetaarista hyvinvointia. Tavoitteena on, että JYU on hiilineutraali ja luontoa kokonaisuudessaan heikentämätön vuoteen 2030 mennessä, vararehtori Henrik Kunttu kertoo.

- Yliopistoilla on merkittävä rooli siinä, että luontoa ei enää heikennetä vaan ennallistetaan. Opiskelijamme ovat tulevia johtajia. Luomme tietoa ja kasvatamme ajattelijoita, ja vaikutamme suoraan planeettaan. Yliopistojen työllä ekosysteemien ennallistamiseksi on näin ollen laajempi vaikutus yhteisöömme ja niiden ulkopuolelle, professori Janne Kotiaho toteaa.

Verkoston kautta Jyväskylän yliopiston opiskelijoilla on mahdollisuus liittyä luontopositiivisuuden opiskelijalähettiläiksi.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Asiantuntija Ulla Helimo, puh. 050 340 4181, ulla.t.helimo@jyu.fi

Tiekartta planetaariseen hyvinvointiin - Jyväskylän yliopiston ympäristöohjelma /´Ú¾±/²â±ô¾±´Ç±è¾±²õ³Ù´Ç/´Ç°ù²µ²¹²Ô¾±²õ²¹²¹³Ù¾±´Ç-Âá²¹-Âá´Ç³ó³Ù²¹³¾¾±²Ô±ð²Ô/Âá´Ç³ó³Ù´Ç²õ²¹²¹²Ô³Ù´Ç-…