Jyväskylän yliopisto hopeasijalle yliopistojen kuntotestissä

Jyväskylän yliopisto menestyi hyvin heinäkuussa julkaistussa yliopistojen kuntotestissä. Testissä arvioitiin yliopistojen viime vuosien kehitystä seitsemällä eri osa-alueella. Mukana kuntotestissä olivat kaikki kolmetoista suomalaista yliopistoa.
Ruusupuisto
Julkaistu
16.8.2023

Osa-alueissa seurataan muun muassa valmistuneiden, henkilöstön ja julkaisujen määrän kehitystä. Osioita tarkastellaan vuodesta 2019 lähtien.

Kokonaistuloksissa Jyväskylän yliopisto sijoittui toiseksi, samalla pistemäärällä kuin parhaiten testissä pärjännyt Vaasan yliopisto. Neljällä osa-alueella Jyväskylän yliopisto kipusi viiden parhaan joukkoon.

- Tämänkin raportin perusteella Jyväskylän yliopistossa on perusta kunnossa ja olemme menneet hyvään suuntaan viime vuosina. Erityisen ilahduttavaa on se, että JYU on menestynyt monialaisista yliopistoista parhaiten, rehtori Jari Ojala toteaa.

Paras yksittäinen sijoitus oli osiossa, joka mittasi julkaisujen määrän suhdetta henkilöstömäärään. Siinä Jyväskylän yliopisto sijoittui kolmanneksi. Heikoimman tuloksen se sai puolestaan valmistuneiden määrien kehityksessä, jossa JYU oli kymmenes.

Kokonaispisteissä sijoille 1–7 päätyneillä yliopistoilla viime vuosien kehitys on ollut parempaa yliopistojen kuntotestauksen keskiarvoon verrattuna.

- Oikean ja ajantasaisen tiedon valossa toimiminen on yksi tärkein tekijä minkä tahansa yrityksen tai toimialan menestyksessä. Jyväskylän yliopiston sijoittuminen upeasti toiselle sijalle on tärkeä saavutus. Hieno menestyksemme tieteellisissä julkaisuissa on erittäin tärkeä onnistuminen. Positiivista on myös, että hakijamäärämme ovat kasvaneet, se kertoo tärkeää viestiä yliopistomme ja koko Jyväskylän seudun vetovoimasta. Valmistuneiden määrässä tapahtuva lasku on seikka, jonka olemme tiedostaneet ja muutoksen saaminen tähän on yksi tärkein tehtävämme koulutuksen saralla, koulutuksesta vastaava vararehtori Marja-Leena Laakso sanoo.

Yliopistojen kuntotesti on osa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen tekemää vuosittaista Suomen Korkeakoulut -raporttia. Kuntotesti perustuu avoimesti saataviin tilastoihin (Vipunen.fi).

- Yliopistojen kuntotesti kertoo siitä, miten ja minne yliopistot ovat eräillä mittareilla tarkasteltuna matkalla, muitakin mittareita luonnollisesti on, toteaa projektipäällikkö Esa Kannisto Koulutuksen tutkimuslaitoksesta. Kuntotestejä tultaneen jatkossakin tekemään uusilla näkökulmilla ja vaihtelevilla eri mittareilla.

Raportissa vertailtiin myös suomalaisten yliopistojen menestystä viidessä eri kansainvälisessä yliopistovertailussa. Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat pärjänneet parhaiten vertailuissa, muiden yliopistojen menestys on ollut vaihtelevaa. Useassa vertailussa tulokset ovat laskeneet verrattuna vuosien 2019-2020 tasoon.

Linkki raporttiin:

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Projektipäällikkö Esa Kannisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, puh. 0400 707 628, esa.kannisto@jyu.fi