Jyväskylään lähes neljän miljoonan euron rahoitus kyberturvallisuusalan koulutuksen kehittämiseen

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on päättänyt Jyväskylän yliopistolle ja Jyväskylän ammattikorkeakoululle myönnettävästä noin 3,4 miljoonan euron erityisavustuksesta. Rahoitus myönnetään kyberturvallisuusalan koulutuksen kehittämiseen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden tutkimuksen ja opetuksen lisäämiseen. Rahoituksesta 2,26 miljoonaa euroa on osoitettu Jyväskylän yliopistolle.
Jyväskylän yliopisto ja informaatioteknologian tiedekunta toimivat Suomen kyberturvallisuusosaamisen ytimessä. Kuva: Hanna Salomäki / Jyväskylän yliopisto.
Julkaistu
21.12.2022

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on myöntänyt Jyväskylän yliopistolle ja Jyväskylän ammattikorkeakoululle harkinnanvaraista rahoitusta yhteensä 3,4 miljoonan euron edestä. Rahoitus on tarkoitettu kyberturvallisuusalan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen.

Petri Honkosen mukaan kyberturvallisuus on keskeinen osa kokonaisturvallisuutta ja Suomesta on aiemmin puuttunut kyberosaamisen, -koulutuksen ja -tutkimuksen veturi.

– Nyt saatu rahoitus on hieno vahvistus ja tunnustus sille määrätietoiselle kyber- ja kokonaisturvallisuutta kehittävälle koulutus- ja tutkimustyölle, jota yliopistossamme on tehty pitkäjänteisesti jo vuosien ajan, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen kommentoi rahoitusta.

Hämäläisen mukaan muiden korkeakoulujen kanssa tehtävä yhteistyö lisää Jyväskylän yliopiston toimintaan kansallista vaikuttavuutta samalla, kun se vahvistaa alueellista osaamisekosysteemiä.

Rahoituksesta 2,26 miljoonaa euroa on osoitettu Jyväskylän yliopistolle ja 1,18 miljoonaa euroa Jyväskylän ammattikorkeakoululle.

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan dekaani Pasi Tyrväinen iloitsee rahoituksesta ja sanoo informaatioturvallisuuden merkityksen nousseen entistä merkittävämmin osaksi kaikkia yhteiskunnan aloja.

– Olemme kehittäneet kyberaluetta kattavasti teknisestä ja hallinnollisesta näkökulmasta aina informaatiopsykologiseen turvallisuuteen saakka. Tämän rinnalla olemme koordinoineet kyberalueen yhteistyötä muun muassa AIF-verkoston kautta. Myönnetty rahoitus on merkittävä koko kansallisen verkoston kehittymisen kannalta, Tyrväinen kertoo.

Jyväskylän korkeakoulut alkavat koordinoida kyberturvallisuusalan koulutusverkostoa

Joulukuun alussa päättyneen haun perusteella rahoituksen saaneen hankkeen tarkoituksena on korkeakoulujen yhteistyön lisääminen kyberturvallisuusalan koulutustarjonnan kehittämisessä ja työnjaon koordinoinnissa.

Koordinoinnissa tarkoituksena on, että samaan koulutukseen voidaan osallistua useista korkeakouluista, eikä päällekkäistä tarjontaa tuoteta. Kyberturvallisuuteen liittyvää toimintaa ja koulutustarjontaa on samalla tarkoitus laajentaa ja täydentää valtakunnan laajuisesti. Koulutuksen järjestämisessä voidaan tehdä yhteistyötä myös ulkomaisten korkeakoulujen kanssa.

Jyväskylän yliopistolle lähes puolen miljoonan rahoitus informaatiopsykologisen turvallisuuden tutkimukseen

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âöhankkeen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Jyväskylän yliopistolle 450 000 euron rahoituksen informaatiopsykologisen turvallisuuden tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseen.

Rahoituksella ja informaatiopsykologisen osaamisen vahvistamisella parannetaan suomalaisen yhteiskunnan henkistä kriisinkestävyyttä.

Jyväskylän yliopiston informaatiopsykologisen turvallisuuden opetuksen ja tutkimuksen toimijat tekevät yhteistyötä kyberturvallisuusalan korkeakoulutusta kehittävän, koordinoivan ja tarjoavan verkoston kanssa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹

Pasi Tyrväinen
Informaatioteknologian tiedekunnan dekaani
Jyväskylän yliopisto
pasi.tyrvainen@jyu.fi
+358 40 540 8646

Martti Lehto
Kyberturvallisuuden työelämäprofessori
Jyväskylän yliopisto
martti.j.lehto@jyu.fi
+358 40 024 8080

Jyväskylän yliopisto ja informaatioteknologian tiedekunta ovat Suomen kyberturvallisuusosaamisen ytimessä

  • Jyväskylän yliopisto on tarjonnut kyberturvallisuuden opetusta vuodesta 2011. Jyväskylän yliopisto alkoi kouluttaa kyberturvallisuuden maistereita ensimmäisenä Suomessa vuonna 2015.
  • Jyväskylän yliopisto tekee läheistä yhteistyötä alueen yritysten, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Puolustusvoimien eri instituutioiden kanssa.
  • Jyväskylän yliopistossa on tarjolla yli 20 kyberturvallisuuteen liittyvää maisteritason kurssia. Jyväskylän yliopistosta on valmistunut yli 100 kyberturvallisuuden huippuosaajaa. Kyberturvallisuus on aktiivinen osa myös tohtoriopintoja ja IT-tiedekunnan väitöksiä.
  • Jyväskylän yliopistossa työskentelevistä kyberturvallisuuden toimijoista viisi on eri professorinimikkeillä, mukaan lukien Martti J. Kari ja kaksi muuta työelämäprofessoria
  • Jyväskylän seudulla toimii Jyväskylän yliopiston, ammattikorkeakoulun ja Puolustusvoimien eri toimijoiden lisäksi noin 500 kyberalan yritystä, joiden palveluksessa on noin 6 000 työntekijää.