Ilmastonmuutos tuo haasteita kalankasvatukselle
Jyväskylän yliopiston tutkijat selvittivät, onko kalojen columnaristautia eli eväruttoa aiheuttavien Flavobacterium columnare –kantojen taudinaiheutuskyvyssä tapahtunut muutosta kymmenessä vuodessa, sillä näiden bakteerien aiheuttamat epidemiat ovat pahentuneet vuosien varrella. Tutkimuksessa käytettiin vuosina 2003–2012 tautitapauksista eristettyjä bakteerinäytteitä. Tutkijat havaitsivat, että bakteerikantojen taudinaiheutuskyky on kasvanut 10 vuoden aikana, ja että Pohjois- ja Etelä-Suomen bakteerikannat erosivat toisistaan lämmönsiedossa.
- Emme löytäneet voimakasta yhteyttä korkean lämmönsiedon ja lisääntyneen taudinaiheutuskyvyn välillä, mutta ilmastonmuutoksesta johtuvat lämpimämmät ja pidemmät kesät lisäävät flavobakteerien kasvua ja mahdollistavat niiden pidemmän kasvukauden. Tämä voi osin selittää vuosien saatossa lisääntyneet tautitapaukset ja kasvattaa tautiriskiä ilmaston lämmetessä entisestään, kertoo akatemiatutkija Tarmo Ketola Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta.
Tautien esiintymisen on ennustettu lisääntyvän ruoantuotanto-olosuhteissa ilmastonmuutoksen takia. Myös kalanviljelyssä tulevaisuus voi ilmaston lämpenemisen takia olla hyvin haasteellinen, niin ruokakalojen tuotannossa kuin istukastuotannon kannalta.
Tutkimus on julkaistu Evolutionary Applications -sarjassa. Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia, Jane ja Aatos Erkon säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, KONEen säätiö sekä Olvi säätiö.
Katso täältä, kuinka bakteerien kasvukausi on pidentynyt Keski-Suomessa 1970-luvulta tähän päivään.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
- Akatemiatutkija Tarmo Ketola, tketola@jyu.fi, 040-7214852
- Yliopistonlehtori Lotta-Riina Sundberg, lotta-riina.sundberg@jyu.fi, 040-8053931
- Yliopistonlehtori Katja Pulkkinen, katja.pulkkinen@jyu.fi, 040-8469359
- Tutkijatohtori, Roghaieh Ashrafi, roghaieh.ashrafi@jyu.fi, 040-8242290
- Artikkelin tiedot: Ashrafi R., Bruneaux, M., Sundberg L.-R., Pulkkinen K., Valkonen J. & Ketola T. 2018. Broad thermal tolerance is negatively correlated with virulence in an opportunistic bacterial pathogen. Evolutionary Applications 9:1700-1714.
- Linkki artikkeliin