Hyvät tulokset viivajuoksutestissä yhteydessä lasten aivoterveyteen

Yhtenäisimmät ja selvimmät yhteydet aivoterveyden indikaattoreihin havaittiin MOVE-mittauksistakin tutulla 20-metrin viivajuoksutestien tuloksilla. Hyvin viivajuoksussa suoriutuneilla lapsilla oli myös parempi toiminnanohjaus ja koulumenestys sekä suurempi aivojen harmaan aineen kokonaistilavuus.
Viivajuoksutestin tulosten perusteella laskukaavalla arvioitu maksimaalinen hapenottokyky oli edellä mainittujen lisäksi yhteydessä yleiseen älykkyyteen ja päättelykykyyn. Objektiivisesti juoksumattotestin aikana mitattu maksimaalinen hapenottokyky ei kuitenkaan ollut yhteydessä yhteenkään aivoterveyden indikaattoriin.
"On hyvä huomioida, että 20-metrin viivajuoksutulosta määrittää maksimaalinen hapenottokyvyn lisäksi esimerkiksi kehon koostumus, motoriset taidot ja motivaatio. Näitä ominaisuuksia yhdistävä fyysinen suorituskyky voikin olla kaikista hyödyllisintä aivojen terveydelle lapsuudesta saakka", kertoo dosentti Eero Haapala Jyväskylän yliopistosta.
"Kestävyyskunnon merkitystä aivoterveydelle ei ole vielä täysin ymmärretty osin epäsopivien menetelmien vuoksi. Tutkimuksemme mukaan maksimaalinen hapenottokyky ei näytä olevan kovinkaan merkityksellinen lasten aivoterveydelle", Haapala lisää.
Tutkimus käsitti 100 Granadan yliopiston ja Jyväskylän yliopiston vierailevan professorin Francisco Ortegan johtamaan ActiveBrains-tutkimukseen osallistuvaa iältään 8–11-vuotiasta lasta, joilla oli ylipainoa tai lihavuutta. Tutkimuksessa maksimaalinen hapenottokyky mitattiin objektiivisesti maksimaalisen juoksumattotestin aikana. Lisäksi kestävyyskuntoa arvioitiin 20-metrin viivajuoksutestin avulla. Aivojen terveyttä tutkittiin sekä tiedollisia toimintoja ja oppimista mittaavien testien sekä aivokuvantamisen avulla.
Lisätietoja ja linkki avoimeen tutkimusartikkeliin:
Eero Haapala, FT, dosentti, yliopistonlehtori
Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
eero.a.haapala@jyu.fi, +358408054210
Haapala, EA, Lubans, DR, Jaakkola, T. ym. 2023. Which indices of cardiorespiratory fitness are more strongly associated with brain health in children with overweight/obesity? Scand J Med Sci Sports 2023.