Heikki Lyytisen UNESCO-professuurille jatkoa

Unesco-professorin päätehtävänä on tutkitusti tehokkaan lukutaidon opetuksen maailmanlaajuinen edistäminen internetiä ja mobiiliteknologiaa hyödyntämällä.
– Tavoitteenamme on vähentää oppimisvaikeuksia tarjoamalla ennakoivaa tukea kaikille lapsille omassa koulu- ja kotiympäristössään. Peruslukutaidon harjoitteluun kehittämämme GraphoGame-oppimisympäristö on osoittautunut merkittäväksi apukeinoksi myös maailman köyhimmissä maissa, Heikki Lyytinen kertoo.
UNESCO:n ja Jyväskylän yliopiston yhteistyö tukee lasten oikeutta oppia omalla äidinkielellään. Erityisesti Afrikassa suuri osa lapsista joutuu edelleen opettelemaan lukemaan vieraalla kielellä.
Lukutaitomateriaalin tarjoaminen verkko- ja mobiilisovellusten kautta afrikkalaisille opettajille, vanhemmille ja lapsille on uudenlainen mahdollisuus tukea lukutaidon oppimista. GraphoGame-pelit kehitetään yhdessä paikallisten kieliasiantuntijoiden kanssa ja oppimisympäristön tehokkuus testataan jokaisessa maassa vertailututkimuksella.
Ensimmäiset afrikkalaiset GraphoGame-verkoston tohtorikoulutettavat väittelivät elokuussa 2014. Kaikkiaan Afrikan maihin on koulutettu yli kymmenen tohtoria tarjoamaan lukemaan oppimisen tukea. Lukutaidon asiantuntijoina heillä on mahdollisuus vaikuttaa oman maansa opetusjärjestelmän kehittämiseen. Esimerkiksi Sambiassa GraphoGame-oppimisympäristöä voi käyttää myös opettajien täydennyskoulutuksessa. Apu tulee tarpeeseen, sillä useimmat sambialaiset opettajat eivät ole koskaan saaneet koulutusta lukutaidon opettamisen menetelmistä, joilla pystyisivät tuloksellisesti opettamaan lasten omien kielten lukutaitoa. Nykyopettajat ovat itse opetelleet alusta asti englannin lukutaitoa, mikä harjoittelutapa ei toimi lasten omien kielten lukutaito-opetuksessa. Sen Heikki Lyytinen on sambialaisten väitöskirjaopiskelijoidensa kanssa osoittanut.
Jyväskylän yliopisto ja Niilo Mäki Instituutti ovat solmineet sopimuksen suomalaisen Grapho Group Oy:n kanssa. Yritys on vuodessa kerännyt jo yli puoli miljoonaa latausta norjaksi, englanniksi, ranskaksi, hollanniksi ja kiinaksi tarjoamistaan peliversioista. Tavoitteena on, että Ekapelin malli päästäisiin pian monistamaan myös Afrikassa, jossa tutkimusta on tehty pitkään Sambian lisäksi myös Keniassa, Namibiassa ja Tansaniassa. Grapho Group Oy on sitoutunut jakelemaan tämän oppimismahdollisuuden köyhiin maihin voittoa tavoittelematta ja pyrkii paikallisten opetusviranomaisten kanssa yhteistyössä siihen, että pelejä tarjotaan ilmaiseksi näiden maiden lapsille, vanhemmille ja opettajille.
Suomenkielinen Ekapeli on käytettävissä maksutta -verkkopalvelun kautta.
–Suomalainen lukutaidon opetus on maailman huippua. Mobiiliteknologian avulla on mahdollista tarjota peruslukutaito kaikille maailman lapsille, Heikki Lyytinen vakuuttaa.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Unesco-professori Heikki Lyytinen, puh. 050 552 4892, heikki.j.lyytinen@jyu.fi
GraphoLearn:
Lisätietoa UNESCO-professuureista Jyväskylän yliopistossa: