Haluatko yksilöllisen harjoitusohjelman, joka mukautuu tarpeittesi mukaisesti? Osallistu tutkimukseen!

Tutkimus pitää sisällään yhdeksän viikon harjoitusjakson sekä sitä ympäröivät testiviikot tutkimuksen alussa ja lopussa. Tutkimukseen osallistuvat saavat tutkimusjakson ajaksi käyttöönsä älyvalmennussovelluksen, jonka luoman harjoitusohjelman mukaisesti tutkimusjakson aikana harjoitellaan. Osallistumalla tutkimukseen saat mielenkiintoista dataa harjoitteluusi ja hyvinvointiisi liittyen ja olet mukana kehittämässä uutta valmennusinnovaatiota.
Tutkimukseen haetaan tutkittavia kahdesta eri kohderyhmästä:
1. Aktiivijuoksijat, jotka harjoittelevat juosten vähintään 3x/vko (n = 40)
2. Satunnaisliikkujat, jotka eivät ole harrastaneet säännöllistä kestävyys- tai voimaharjoittelua edeltävän vuoden aikana (n = 40)
Aktiivijuoksijoiden ohjelma perustuu juoksuharjoitteluun, kun taas satunnaisliikkujien ohjelma perustuu yhdistettyyn kestävyys- ja lihaskuntoharjoitteluun. Kaikki harjoittelu tapahtuu omatoimisesti. Tutkimuksen mittaukset toteutetaan Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan laboratoriotiloissa (Rautpohjankatu 8).
Mittaukset ja harjoittelu
Suorituskyky- ja laboratoriomittaukset
- Molemmilla testiviikoilla on kaksi erillistä testipäivää (yhteensä 4 laboratoriovisiittiä)
- Kaikki tutkittavat tekevät suoran maksimaalisen hapenottokyvyn testin, josta määritetään sykerajat harjoitteluun
- Aktiivijuoksijoiden toisessa testissä mitataan pitkäaikaista kestävyyttä ja suorituskyvyn muutosta väsytyksen jälkeen
- Satunnaisliikkujien toisessa testissä mitataan terveyskuntoa (verenpaine, kehonkoostumus, lihaskunto, kävelytesti)
Muuta
- Älyvalmennussovellukseen synkronoidaan harjoitus- ja palautumisdataa älykelloista/sykemittareista
- Älyvalmennussovelluksen sisällä vastataan säännöllisesti kyselyihin koetusta palautumistilasta
- Kaikki tutkittavat arvotaan kahteen ryhmään, joista toisen ryhmän harjoittelu etenee palautumistilan perusteella, kun taas toisen ryhmän harjoittelussa palautumisjaksot on määritetty etukäteen
Tutkimuksen aineistonkeruu ja aikataulu
Tutkimuksen aineistonkeruu aloitetaan useassa lähtöportaassa heinä-elokuun aikana. Tutkimuksen vastuullisena johtajana toimii liikuntafysiologian professori Heikki Kyröläinen. Hanke on saanut Business Finlandin Research to Business -rahoituksen.
Jos olet kiinnostunut tutkimukseen osallistumisesta, ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse. Kerro samalla ikäsi ja kuvaile lyhyesti liikkumistaustasi. Lähetämme kaikille kiinnostuksensa ilmaisseille tarkemman esitietokyselyn, jonka perusteella tutkimuksen osallistujat valitaan.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset (viimeistään 16.6.2024)
Samuli Lehtinen
+358503373340 (klo 9–16)
samuli.s.a.lehtinen@jyu.fi