Hae tutoriksi syksyn 2025 fukseille! Haku on auki 27.1.–16.2.

Koulutuspalvelut julistaa asiasta kiinnostuneiden opiskelijoiden haettavaksi ajalla 27.1.–16.2.2025 noin 250 pienryhmäohjaajan, tutorin, tehtävää syksyksi 2025.
Kaikkiin tutorin tehtäviin haetaan samanaikaisesti ja samalla hakulomakkeella: vertaistutoriksi, degree-tutoriksi ja vaihtari-tutoriksi. Lomakkeella voi hakea useampaankin eri tutortehtävään, mutta valituksi voi tulla vain yhteen.
Opiskelijatutorit opastavat oman alansa uusia opiskelijoita yliopisto-opiskeluun ja opiskelijaelämään. Kullekin tutorille tulee ohjattavaksi yleensä 10–15 uutta opiskelijaa. Tutorointi ajoittuu pääsääntöisesti syyslukukauden alkuun, mutta alkaa jo orientaatioviikolla ja voi jatkua tarvittaessa syyskuun jälkeenkin.
Koulutus tutorin tehtäviin
Vastuullista tehtävää ei tarvitse suorittaa pelkän elämänkokemuksen turvin, vaan tutoriksi ryhtyville tarjotaan opiskelijaryhmän ohjaamiseen valmistavaa koulutusta.
Vertaistutoreiden koulutukset
Tutorkoulutus koostuu itsenäisesti katsottavista oppimisvideoista, kevään koulutuksesta, itsenäisestä kesätehtävästä ja elokuun koulutustilaisuudesta. Tutorkoulutuksen suorittaminen on edellytys tutorina toimimiselle. Oppimisvideot ja kevään koulutus koskevat ensimmäistä kertaa Jyväskylän yliopistossa tutorina toimivia. Kesätehtävä ja syksyn koulutustilaisuus koskevat puolestaan kaikkia tutoreita.
Kevään 2025 koulutukset järjestetään neljänä eri päivänä yliopiston tiloissa:
- Perjantai 4.4.2025 klo 9-16
- Lauantai 5.4.2025 klo 9-16
- Perjantai 11.4.2025 klo 9-16
- Lauantai 12.4.2025 klo 9-16
Suoritusmuodot ovat samansisältöisiä ja vaihtoehtoisia, eli jokainen (uusi) tutor käy yhden näistä neljästä koulutuksesta. Tutorit jaetaan koulutuspäiviin erillisen kyselyn perusteella valinnan jälkeen.
Lisäksi kaikki vertais-tutorit osallistuvat yhteiseen tutorpäivään
- Keskiviikkona 7.5.2025 (kellonaika tarkentuu myöhemmin)
Degree-tutoreiden koulutukset
Degree-tutorit suorittavat sekä JYY:n järjestemän koulutuksen että kansainvälisten palveluiden järjestämän koulutuksen.
Degree-tutorien koulutusajankohdat:
- Samat vaihtoehtoiset koulutusajankohdat kuin vertaistutoreilla (kts. ajat yltä)
- Vertais- ja degree-tutoreiden yhteinen koulutuspäivä 7.5.2025 (kellonaika tarkentuu myöhemmin)
- Degree-tutoreiden kansainvälisen tutoroinnin koulutus ma 7.4.2025 (kellonaika tarkentuu myöhemmin).
Vaihtari-tutoroiden koulutus
Yliopiston kansainväliset palvelut järjestävät vaihtari-tutoreille oman koulutuksensa. Koulutukseen sisältyy niin kampuksella tapahtuvaa koulutusta kuin itsenäistä opiskelua.
Kevään 2025 vaihtari-tutoreiden koulutukset järjestetään 23.-25.4. (kellonaika tarkentuu myöhemmin).
Tutorin palkkio
Tutor saa korvauksena tutorkoulutukseen osallistumisesta, ohjaustyöstä ja lyhyen loppuraportin laatimisesta 2 opintopistettä. Lisäksi tutoreille maksetaan rahapalkkio, jonka suuruus on 14 euroa/tunti. Korvattavien enimmäistuntien määrä on 30 h vertais- ja vaihtari-tutoreille sekä 45 h degree-tutoreille
Hae 16.2. mennessä!
Tutorin tehtäviin haetaan .
Hakemukseen ei vaadita liitteitä, mutta jokaisen tutoriksi haluavan on perusteltava hakeutumistaan. Hakulomake sulkeutuu 16.2.2025 klo 23.59.
Vertais- ja degree-tutorit valitaan tutkinto-ohjelman lausunnon perusteella. Vertais- ja degree-tutoreiden valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille pe 17.3. mennessä.
Vaihtari-tutorit valitaan haastattelujen perusteella. Haastatteluja pidetään 24. ja 25.3. ja valinnoista tiedotetaan 4.4. mennessä.