Haavoittuvuutta käsittelevä artikkeli palkittiin parhaana sosiaalityön tutkimuksen julkaisuna

Euroopan sosiaalityön tutkimuksen seura on palkinnut artikkelin ‘The contested concept of vulnerability – a literature review’ vuoden 2018 parhaana eurooppalaisena sosiaalityön tutkimuksen julkaisuna.
Elina Virokannas (vas.) ja ESWRA:n hallituksen puheenjohtaja Elaine Sharland.
Julkaistu
15.4.2019

Artikkeli on tehty Helsingin ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä. Kirjoittajina ovat Helsingin yliopiston käytäntötutkimuksen professorina toimiva Elina Virokannas sekä tohtorikoulutettava Suvi Liuski ja professori Marjo Kuronen Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselta.

Artikkeli perustuu systemaattisena kirjallisuuskatsauksena toteutettuun tutkimukseen. Siinä analysoidaan haavoittuvuuden (vulnerability) käsitteen käyttöä kansainvälisessä yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa.

– Suomenkielisessä tutkimuksessa haavoittuvuus on suhteellisen uusi käsite. Useammin käytetään sen lähikäsitteitä marginalisaatio ja syrjäytyminen, Kuronen sanoo.

Sen sijaan kansainvälisessä keskustelussa haavoittuvuuden käsitettä käytetään laajasti. Tieteellisen tutkimuksen lisäksi sitä käytetään poliittisessa keskustelussa, sosiaali- ja terveyspalveluissa ja sosiaalityön käytännöissä tiettyihin yksilöihin, ryhmiin tai yhteisöihin liittyen.

– Käsitettä on kuitenkin kritisoitu liian epämääräiseksi. Sen ajatellaan myös leimaavan niitä ryhmiä, jotka nimetään haavoittuviksi. Siksi sen määrittelyä ja käyttötapoja on syytä analysoida. Tämä onkin artikkelin keskeinen tavoite, Kuronen huomauttaa.

Kirjallisuuskatsaus osoittaa Kurosen mukaan esitetyn kritiikin aiheelliseksi. Haavoittuvuuden käsite liitetään kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa mitä erilaisempiin tutkimusaiheisiin, elämäntilanteisiin ja ihmisryhmiin.

Käsitteestä on käyty tärkeää kriittistä keskustelua, mutta vain harvoin sitä on pyritty teoreettisesti jäsentämään tai etsitty uusia käsitteellistämisen tapoja.

– Esitämmekin artikkelissamme, että sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden tutkimuksessa ja käytännössä tulisi keskittyä tutkimaan haavoittavia elämäntilanteita aiheuttavia yhteiskunnallisia prosesseja ja rakenteita sen sijaan, että määriteltäisiin tiettyjä ihmis- tai asiakasryhmiä haavoittuviksi, Kuronen toteaa.

Myös palvelujärjestelmä itsessään voi ylläpitää ja tuottaa haavoittuvuutta, jos se toimii huonosti.

– Tarkastelemme meneillään olevassa tutkimushankkeessa juuri hyvinvointipalveluiden järjestelmää ja sen käytäntöjä. Tutkimuksen lähtökohtana on haavoittavissa elämäntilanteissa olevien naisten päivittäinen elämä, Kuronen kertoo.

Palkittu artikkeli ‘The contested concept of vulnerability – a literature review’ on julkaistu lehdessä European Journal of Social Work. Se on kirjoitettu professori Marjo Kurosen Suomen Akatemian hankkeessa ’Haavoittuvissa elämäntilanteissa olevat naiset hyvinvointipalvelujärjestelmän muutoksessa’.

Palkinto jaettiin Euroopan sosiaalityön tutkimuksen seuran vuosittaisen konferenssin yhteydessä Leuvenin yliopistossa Belgiassa 12.4.2019.

Elina Virokannas, Suvi Liuski & Marjo Kuronen (2018) The contested concept of vulnerability – a literature review, European Journal of Social Work DOI: 


³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Marjo Kuronen
+358 40 805 4231
marjo.kuronen@jyu.fi

Hankkeen nettisivut: