d@rts – kunnianhimoinen kulttuurisen lukutaidon kv-tutkimus käynnistyi

Vastaus on myönteinen, jos asiaa kysytään Jyväskylän yliopiston yliopistotutkijoilta Katja Mäkiseltä (Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos) ja Terhi Nokkalalta (Koulutuksen tutkimuslaitos). He vastaavat aihetta käsittelevän laajan d@rts-hankkeen Suomen osuudesta.
Kolmen miljoonan euron Horizon-hanketta rahoittaa EU:n komissio. Konsortiossa ovat mukana Belgia, Italia, Norja, Saksa, Serbia, Suomi, Uganda ja Aotearoa/Uusi-Seelanti.
d@rtsissa tutkitaan, miten musiikissa, tanssissa ja teatterissa voi opetella kulttuurista lukutaitoa, joka ymmärretään dialogisena sosiaalisena käytäntönä ja tiedoista, taidoista ja asenteista koostuvana kompetenssina. Tarkastelu kohdistuu sekä muodolliseen että epämuodolliseen koulutukseen.
Tavoitteena on torjua polarisaatiota ja rakentaa kulttuurienvälistä ymmärrystä. Eriarvoisuutta ja syrjintää pyritään hankkeessa ratkaisemaan aktiivisesti tukemalla organisaatioiden ja yhteisöjen valmiuksia kulttuurisen moninaisuuden parissa.
Kevään aikana hanke on käynnistynyt Jyväskylän yliopiston luotsaamalla ensimmäisellä työpaketilla, jossa kartoitetaan aikaisempaa tutkimusta aiheesta ja rakennetaan viitekehys koko hankkeessa tehtävälle tutkimukselle. Lisäksi analysoidaan koulutus- ja kulttuuripoliittiset ohjelmat sekä opetussuunnitelmat varhaiskasvatuksesta lähtien.
Kunkin konsortioon osallistuvan maan tutkijat tarkastelevat omien maidensa aineistoja, tosin Mäkinen käy läpi Suomen lisäksi EU:n ja Euroopan neuvoston aineistot.
Heinäkuun alussa konsortiopartnerit tapaavat ensimmäistä kertaa kasvokkain Norjassa Nord-yliopistossa, joka koordinoi hanketta. EU odottaa d@rts-hankkeen tuottavan tietoa, joka auttaa suunnittelemaan tulevia strategioita ja käytäntöjä koulutus- ja kulttuuripolitiikan aloilla vankalla tieteellisellä pohjalla. Lisätietoja löytyy hankkeen verkkosivulta: