Arto Laukkanen

Liikkuminen ja fyysisesti aktiivinen elämäntapa on tullut itselle tärkeäksi luontaisesti lapsuusajan kasvuympäristön kautta. Vähitellen minulle alkoi hahmottua käsitys siitä, että tarvitsemme osaamista ja ammattilaisia fyysisen liikkeen säilyttämiseksi yhteiskunnassa. Liikkuminen on kuitenkin hyvin monimutkainen ilmiö ja mielenkiinto siihen kytkeytyvien ilmiöiden selvittämiseksi ajoikin aikanaan opettaja-ammatin lisäksi tutkijauralle.
Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta oli minulle luonteva valinta. Jyväskylässä on parasta tiiviys ja lyhyet välimatkat, luonnonläheisyys sekä vahva ja elinvoimainen yliopisto.
Tutkimustyö ja opetus tukevat toisiaan
Aloitin keväällä 2011 väitöskirjaan liittyvän työskentelyn professori Taija Juutisen johtamassa perheiden arkiliikuntainterventiossa. Tohtoriksi valmistumisen jälkeen toimin postdoc-tutkijana liikuntatieteellisessä tiedekunnassa sekä kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa. Nykyisessä yliopistonlehtorin työssä aloitin kevättalvella 2022.
Tieteellinen tutkimustyö ja sosiaaliseen kanssakäymiseen pohjautuva opetustyö tasapainottavat arkea erinomaisesti. Lisäksi työssä löytyy joustavuutta ja monet tekemäni asiat koen omaehtoisiksi, jolloin motivaatio työskentelyyn tulee sisältä. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja myös työelämään. Kun saa tehdä merkitykselliseltä tuntuvaa työtä, niin vastoinkäymisiäkin jaksaa paremmin ottaa vastaan.
Monitieteisyys on voimavara
Jyväskylän yliopisto on yhteisö, jonka arvopohjan ja perustehtävät koen merkityksellisiksi. Tässä ajassa koulutuksen ja tutkimusperustaisuuden merkitys korostuvat. JYU-yhteisössä kaikki omalta osaltaan rakentavat toimivampaa yhteiskuntaa.
Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa työskentely on antanut monipuolisen ihmisenä ja ammattilaisena kasvun ympäristön. Tiedekunnan monitieteisyys on voimavara kansallisessa ja kansainvälisessä tiedemaailmassa, jossa uuden innovoiminen ja yhteistyöverkostojen rakentaminen ovat keskiössä.
Tiedekunnan työyhteisö on viime vuosina uudistunut kovasti ja määrätietoisen työn tuloksena työyhteisöstä on muodostunut entistä yhtenäisempi.
Kolme vinkkiä vanhemmille
Lasten liikuntatutkimuksessa tämän hetken polttavin kysymys on, minkälainen elinympäristö ja yhteiskunta rakentavat liikkumisen, kehityksen ja oppimisen kannalta kestävää pohjaa lasten ja nuorten elämälle. Tarvitaan pitkän aikavälin seurantatutkimusta, niin observoivaa kuin kokeellistakin, jotta voidaan luotettavasti arvioida asioiden kehitystä ja syy-seuraussuhteita.
Vanhemmilla on tärkeä rooli lasten liikunnallisen elämäntavan mahdollistamisessa ja tukemisessa. Vanhemmille minulla on kolme vinkkiä, miten lisätä liikuntaa arkeen:
- Kehityksen pohja luodaan kuuden ensimmäisen elinvuoden aikana, pyri siis karsimaan kiellot minimiin ja liikkumaan ja ulkoilemaan lapsen kanssa aina kun mahdollista.
- Säilytä arkista aktiivisuutta suosiva ilmapiiri, esimerkiksi koulumatkan ja muiden välimatkojen liikkuminen lihasvoimin. Tarvittaessa voit olla myös jämäkkä, lapsi hyötyy rajoista ja selkeistä säännöistä.
- Pyri ottamaan säännöllisesti edes pieni hetki omalle liikkumisellesi. Se ei ole pois lapsilta, vaan palautuu perhearkeen parempana jaksamisena.