Anna Roikonen, projektipäällikkö ja koordinaattori

Toimin Opettajien koulutuksen kehittämisen ja tutkimuksen yhteisö JYU.Edun projektipäällikkönä ja Koulutuksen tulevaisuus eli tuttavallisemmin EDUCA-lippulaivan koordinaattorina.
Entiseen opinahjooni, Jyväskylän yliopistolle töihin päätyminen oli oikeastaan sattuman kauppaa. Ennen yliopistolle siirtymistäni toimin päiväkodin apulaisjohtajana ja varhaiskasvatuksen opettajana, ja olin työstäni opintovapaalla suorittaakseni varhaiskasvatustieteen maisterin tutkinnon. Opintovapaalla ollessani päädyin mukaan JYU.Edun tiimiin – ensin osa-aikaisesti ja sitten täyspäiväisenä. EDUCA-lippulaivaan hyppäsin puolestaan mukaan heti sen alkutaipaleella, maaliskuussa 2024.
Yliopisto merkitsee minulle työpaikan lisäksi ennen kaikkea myös sivistyksen ja tiedon kotipesää. Arvostan yliopistossa muun muassa pysyvyyttä ja historiaa. Yliopiston markkinoinnissa käytössä oleva ”Sivistys on supervoima” on lempisloganini, sillä siihen kiteytyy paljon. Se, että saa opiskella tarkoittaa, että saa ajatella ja tulkita maailmaa ja sen menoa.
Työyhteisöstä löytyy yhteisöllisyyden voimaa
Yliopistourallani ei ole varmaankaan osunut kahta samanlaista työpäivää kohdalle. Työni on arkisilta toimiltaan usein sähköposteihin vastailua, jonka lisäksi osallistun päivittäin vähintään yhteen kokoukseen. Työssäni myös valmistelen muun muassa tulevia tapahtumia ja kokouksia tai esimerkiksi hankerahoituksia.
Työyhteisöni on hyvin laaja. Aloittaessani minun oli vaikea hahmottaa, ketkä kaikki omaan työyhteisööni kuuluvat. Arjen työyhteisö löytyy kasvatustieteiden päämajasta, Ruusupuistosta, mutta työyhteisööni kuuluu myös huomattavasti laajempi joukko. Yliopiston sisällä verkostoni on iso, ja arvostan sitä, että voimme sparrailla toisiamme. Tämä on vahvasti toisiaan tukeva, monipuolinen työyhteisö, jossa saa aina apua.
Työnkuvassani arvostan suuresti työn vaihtelevuutta. Olen lisäksi innoissani siitä, että saan olla opettajankoulutuksen kehittämisen keskiössä. On mahtavaa, että pääsen vaikuttamaan kehitykseen ja keskustelemaan opettajankoulutuksen kehittämisestä. Se on omasta mielestäni niin mielenkiintoinen aihe, että voin sanoa olevani unelmatyössäni!