Alumnioikeudella opiskelu laajenee: Täydennä opintojasi joustavasti valmistumisen jälkeen

Jyväskylän yliopistosta 1.8.2023 jälkeen valmistuvien opiskelijoiden alumniopiskelun oikeus laajenee niin kestoltaan kuin laajuudeltaan. Jatkossa maksuttoman opiskelun oikeuteen kuuluu myös koko avoimen yliopiston opintotarjonta alumniopinto-oikeuden ajan, valmistumista seuraavien kahden lukuvuoden loppuun.
Hyödynnä alumniopiskeluoikeus! Elokuun 2023 alun jälkeen valmistuvilla se on pidempi ja kattaa myös avoimen yliopiston opintotarjonnan.
Julkaistu
15.5.2023

Opintojen täydentäminen Jyväskylän yliopistosta valmistumisen jälkeen on jatkossa mahdollista yhä joustavammin ja aiempaa pidemmän ajanjakson: Voit jatkaa opiskelua tiedekuntien opinnoissa tai poimia alumniopintoihisi kiinnostavia opintokokonaisuuksia ja kursseja joustavasti avoimessa yliopistossa.

Päivitetyn JYU:n tutkintosäännön mukaan ensi lukuvuoden alusta alkaen alumniopiskelija voi suorittaa maksutta opintoja valmistumista seuraavien kahden lukuvuoden loppuun saakka niiden oikeuksien mukaisesti, jotka hänellä oli tutkintoa myönnettäessä sekä kaikkia avoimen yliopiston opintoja. Näin esimerkiksi lukuvuoden alussa valmistuvan opiskelijan alumniopinto-oikeus voi olla pisimmillään lähes kolmen vuoden mittainen.

Opiskelu alumnioikeudella tiedekunnissa

  • Alumniopinto-oikeus koskee tiedekunnissa myös niitä valinnaisina opintoina tarjolla olevia opintoja, joihin ei tarvitse hakea suoritusoikeutta tutkinto-opintojen aikana.
  • Myönnetyt opinto-oikeudet voit tarkistaa Sisusta tutkinto-opiskelun aikana ja 6 kuukautta valmistumisen jälkeen. Vapaasti valittavat opinnot löytyvät opinto-oppaasta (rasti: suoritettavissa vapaasti).
  • Kuinka toimia käytännössä tiedekuntien alumniopinnoissa: Alumniopinto-oikeus — Jyväskylän yliopisto (jyu.fi)

Opiskelu alumnioikeudella avoimessa yliopistossa

  • Avoimen yliopiston opintotarjontaan voit ilmoittautua alumniopinto-oikeudella maksutta ympäri vuoden ja opiskella pääosin etäyhteyksin. Poikkeuksina ovat hakua edellyttävät avoimet opinnot: kirjoittamisen perusopinnot, draamakasvatus ja sosiaalityön aineopinnot.
  • Kuinka toimia käytännössä avoimen yliopiston alumniopinnoissa:

Ennen 1.8.2023 valmistuva opiskelija voi suorittaa maksutta opintoja valmistumista seuraavan lukuvuoden loppuun saakka niiden oikeuksien mukaisesti, jotka hänellä oli tutkintoa myönnettäessä.

Kehitä asiantuntemustasi eri elämäntilanteissa

Alumniopiskeluoikeden laajentaminen mahdollistaa yhä paremmin esimerkiksi opiskelun jatkamisen työn ohella tai toiselta paikkakunnalta käsin erilaisissa elämäntilanteissa. Se edistää oman asiantuntemuksen kehittämistä ja suuntaamista tutkinnon suorittamisen jälkeen. Alumniopiskelun oikeus kannattaakin ottaa huomioon jo opintoja suunnitellessa.

”Alumnit ovat tärkeä osa yliopistoa. Siksi erinomaista, että voimme tarjota tällaisen mahdollisuuden jatkossa kaikille yliopistosta valmistuville opiskelijoillemme. Elämäntilaneet muuttuvat, samoin mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen. Yliopisto haluaa olla joustavasti mukana näissä erilaisissa muutoksissa ja tukea tavoitteellista opiskelua myös tutkinnon valmistumisen jälkeen. Vahvistamme näin myös tärkeää, kahdensuuntaista suhdetta emoyliopiston ja sieltä valmistuvien asiantuntijoiden välillä. Nyt on tehty merkittävä avaus asiaan ja toivomme yhteistyön jatkuvan ja kehittyvän molemmin puolin tulevina vuosina”, sanoo koulutuksesta vastaava vararehtori Peppi Taalas.

”Tutkinnon suorittaminen on tärkeä perusta ja etappi uralla. Omaa osaamista ja asiantuntemusta kannattaa kuitenkin kehittää ja suunnata jatkuvasti. Jatkossa esimerkiksi kiinnostavan omaa tutkintoa tukevan opintokokonaisuuden voi opiskella maksutta ja hyvin joustavin opiskelutavoin esimerkiksi työn ohella”, toteaa avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen.

Kaksi askelmaa alumniksi: Opintojen jatkaminen ja alumniksi liittyminen

Alumniopiskelu on myös merkittävä yhteys kotiyliopistoon, sen tieteeseen ja yhteisöön. Tätä yhteyttä kannattaa vaalia läpi uran ja elämän. Kun valmistut, hyödynnä alumniopiskelun oikeus ja ilmoittaudu sen lisäksi mukaan alumnitoimintaamme.

Jyväskylän yliopistosta saat urallesi osaamisen, arvostetun tutkinnon ja mahdollisuuden pysyä osana tiedeyhteisöä myös tutkinto-opiskeluvuosien jälkeen. Valmistuminen onkin siirtymä taustastaan ylpeiden ja yhteiskunnan eri sektoreilla vaikuttavien alumnien yhteisöön. Liittymällä alumniksi saat säännöllisesti tietoa ja inspiroivia sisältöjä sekä mahdollisuuden osallistua alumnitapahtumiin ja –toimintaan. Alumnikoordinaattori Heli Mäki kannustaa mukaan JYU-alumnien verkostoon:

”Työelämän vaatimukset verkostoitumisesta, asiantuntijuuden jakamisesta sekä jatkuvasta oppimisesta kasvavat koko ajan. Alumnitoiminta tarjoaa kanavan päästä mukaan tähän. Tarjoamme verkoston, jossa on mukana tuhansia yhteiskunnan erilaissa tehtävissä vaikuttavaa saman yliopiston kasvattia. Toteutamme ammatillisen kehittymisesi kannalta tärkeitä täydennys- ja lisäopintoja. Stay JYUnited!”