7.12.2020 Julkishallinnossa kokonaisarkkitehtuuri jäsennettävä rakenteiden mukaan rakenneuudistusten tueksi (Valtonen)

DI, KTM Katariina Valtosen tietojärjestelmätieteen väitöskirjan "Coherency Management by Architecture? Adapting Enterprise Architecture Framework for the Finnish Government Ecosystem" tarkastustilaisuus.
Julkaistu
7.12.2020

³Õ²¹²õ³Ù²¹±¹Ã¤¾±³Ù³ÙäÂáä²Ôä professori Tero Päivärinta (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Mikko Siponen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus pidetään englanniksi.

Yleisö voi seurata väitöstilaisuutta verkkovälitteisesti.
Linkki Zoom-webinaariin (suositellaan Zoom-sovellusta tai Google Chrome selainta):
Puhelinnumero, johon yleisö voi tilaisuuden lopussa osoittaa mahdolliset lisäkysymyksensä (kustokselle): +358 50 5588128

Länsimaiden julkishallintoa on pitkään uudistettu ja tehostettu rakenteellisin muutoksin. Uudistusten onnistumista ei ole järjestelmällisesti arvioitu ja esimerkiksi palvelujen sähköistämisessä on uutisoitu ongelmia.

Julkishallinto koostuu hallintoyksiköistä kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla, jotka ovat erilaisissa riippuvuussuhteissa toisiinsa. Julkishallinnon koherenssi tarkoittaa sen yksiköiden tehokasta kokonaisuutta, jossa tekijät ovat järkevissä suhteissa toisiinsa. Katariina Valtonen sovelsi väitöstutkimuksessaan kokonaisarkkitehtuuria julkishallinnon koherenssin parantamiseksi.

Kokonaisarkkitehtuuria käytetään yrityksen osien ja näiden suhteiden kuvaamiseen ja suunnitteluun. Kokonaisarkkitehtuurista tuotettu tietämys ei kuitenkaan ole yhtenäistä eikä se välttämättä sovellu sellaisenaan julkishallintoon, jonka missio ja ansaintalogiikka ovat erilaiset kuin yksityissektorilla. Valtonen tutki, miten kokonaisarkkitehtuurin viitekehys olisi sovitettava julkishallinnossa laajemmin koherenssin hallintaa varten.

Valtosen tutkimus koostuu kahdesta perättäisestä tapaustutkimuksesta, ensin kansallisen kokonaisarkkitehtuurimenetelmän kehittämishankkeen parissa, ja sen jälkeen Kouvola-konsernin kokonaisarkkitehtuurin kehittämisestä erityisesti toiminta-arkkitehtuurin näkökulmasta.

Ensimmäisessä tapaustutkimuksessa rakennettiin Suomen julkishallinnon kokonaisarkkitehtuuriviitekehyksen sovittamismalli. Mallia käytettiin ja arvioitiin Kouvolan kaupungin tapaustutkimuksessa, jossa mallia kehitettiin edelleen.

Tulokset osoittavat, että julkishallinnon monitoimijaympäristössä nykytilaa koskevat arkkitehtuuritiedot ja -kuvaukset kannattaisi jäsentää hallintoa kulloinkin ohjaavien rakenteiden mukaan perinteisten arkkitehtuuriviitekehyksen luokitusten lisäksi. Toteutettaessa nykytilatieto yhteisissä kuvaussovelluksissa tällä tavoin tieto voisi palvella julkishallintokokonaisuuden nykytila-analyysejä aiempaa läpitunkevammin.

- Tämä edellyttäisi julkishallinnon yhteistä ontologiaa, joka kiinnittäisi erilaisten organisaatioiden rakenteet ja sitä kautta organisaatioiden tiedon keskenään vertailukelpoisiksi. Käytännössä vertailu ja analyysi tietokoneavusteisesti edellyttäisi yhteistä arkkitehtuuritietojärjestelmää ja sen lisäksi mahdollista tekoälyä kuvausten päivittämiseksi, Valtonen kuvailee.

DI, KTM Katariina Valtosen tietojärjestelmätieteen väitöskirjan "Coherency Management by Architecture? Adapting Enterprise Architecture Framework for the Finnish Government Ecosystem" (Suom. Koherenssi hallintaan arkkitehtuurilla? Sovittamassa kokonaisarkkitehtuuriviitekehystä Suomen julkishallintoekosysteemiin) tarkastustilaisuus 7.12. klo 12. ³Õ²¹²õ³Ù²¹±¹Ã¤¾±³Ù³ÙäÂáä²Ôä professori Tero Päivärinta (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Mikko Siponen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus pidetään englanniksi.

Yleisö voi seurata väitöstilaisuutta verkkovälitteisesti. Linkki Zoom-webinaariin (suositellaan Zoom-sovellusta tai Google Chrome selainta):

Puhelinnumero, johon yleisö voi tilaisuuden lopussa osoittaa mahdolliset lisäkysymyksensä (kustokselle): +358 50 5588128