31.1.2020: Ensimmäinen suomalainen väitöstutkimus tukiperhetoiminnasta – ”Tuen tarkoituksena on kannatella perhettä” (Svenlin)
Katso väitöstilaisuuden stream
Tukiperhetoiminta on lastensuojelun tukitoimi, jossa lapsi viettää yleensä yhden viikonlopun kuukaudessa vapaaehtoisessa perheessä. Näin vanhemmat saavat pienen hengähdystauon ja omaa aikaa.
– Kyseessä on tukimuoto, jota monet perheet jonottavat, kertoo tukiperhetoimintaa väitöstutkimuksessaan tarkastellut Anu-Riina Svenlin.
Tukea tarjotaan Svenlinin mukaan hyvin erilaisissa elämäntilanteissa oleville perheille, ja parhaimmillaan se vastaa yhtä aikaa sekä vanhemman että lapsen perustarpeisiin.
Lasta tuetaan turvallisilla ihmissuhteilla
Väitöksessään Svenlin avaa tukiperhesuhteiden syntymekanismeja ja toimintaa ohjaavaa tietopohjaa. Tutkimuksessa hän haastatteli tukea saavia lapsia ja vanhempia, tukiperheitä sekä sosiaalityöntekijöitä.
– Tukiperheet edustavat usein negatiiviseksi värittyvän lastensuojelun positiivista puolta. Tukiperhe on hento toimenpide, jonka tarkoituksena ei ole tuottaa muutosta, vaan kannatella perhettä ja tukea lastensuojelun työskentelyä perheen kanssa. Sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta tukiperhe vahvistaa myönteistä kehitystä perheen tilanteessa, Svenlin kuvaa tutkimuksensa tuloksia.
Toiminta tarjoaa arkeen sulautuvaa tukea, jota perheen on helppo vastaanottaa. Tavoitteena on tukea lapsen ikätasoista kehitystä tuomalla tämän elämään turvallisia ihmissuhteita.
– Tukiperheessä lapsi saa perheenjäsenen roolin ja erilaisia malleja. Lisäksi tukiperheen elinympäristö on osa lapsen saamaa tukea, sillä myös se tarjoaa virikkeitä ja aktivoi lasta. Oleellista on myös lasten keskinäinen toiminta ja heidän välilleen syntyvä suhde. Aina tämän merkitystä ei tunnisteta, Svenlin toteaa.
Tutkimus osoittaa, että tukiperhe voi tarjota vanhemmalle myös kasvatuskumppanin. Kumppanuuden toteutuminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvää: ratkaisevaa on, kuinka tukiperhe suhtautuu tuen tarjoamiseen lapsen vanhemmalle.
Toiminnan haasteet
Tukiperhetoiminta perustuu verkoston väliaikaiseen vahvistamiseen. Riskinä on se, että tukisuhde päätetään tunnistamatta syntyneiden ihmissuhteiden arvoa.
– Tämä on ongelmallista, koska lapsen ja vanhemman läheisverkosto on usein pysyvästi hauras. Toimintaa tulisikin kehittää siten, että se vahvistaa pysyvämmin perheen sosiaalista verkostoa, Svenlin sanoo.
VTM Anu-Riina Svenlinin sosiaalityön väitöskirjan "Kannatteleva ja jännitteinen tukiperhetoiminta. Lastensuojelun tukiperhetoiminnan käyttöteoria ja tukisuhteet" tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Maritta Törrönen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Aila-Leena Matthies (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
äپٴᲹ:
Anu-Riina Svenlin, anu-riina.svenlin@chydenius.fi, 040-1645463
Viestintäharjoittelija Marke Rissanen, marke.s.k.rissanen@jyu.fi, 040-8316228
Anu-Riina Svenlin on kirjoittanut ylioppilaaksi Vaasan Lyseon lukiosta vuonna 1995. Sosionomiksi hän valmistui Umeån yliopistosta vuonna 1999 ja valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2002. Svenlin on työskennellyt sosiaalityöntekijänä Helsingin kaupungilla vuosina 2000-2008 ja sosiaalityön yliopistonopettajana Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa vuodesta 2008. Lisäksi hän on toiminut järjestösihteerinä Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry:ssä vuosina 2003-2004. Svenlinin tutkimus on saanut rahoitusta Keski-Pohjanmaan kulttuurirahastolta.
Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 180, 268 s., Jyväskylä 2020, ISSN 2489-9003; ISBN 978-951-39-8011-5 (PDF). Linkki väitöskirjaan: