26.09.2020: Hyvinvointia vai riistoa? Kehitysjärjestöt köyhyyden vähentämisen ja kaupallistumisensa välissä (Khoda) VERKKOVÄLITTEINEN

YTM Sher-E Khodan Bangladeshissa toteutettu kenttätyöhön perustuva tutkimus osoittaa, että syynä epätoivottavaan kehitykseen ovat järjestöjen pyrkimys varmistaa taloudelliset toimintaedellytyksensä ja kaupallistuminen.
Sekä aiempi tutkimus että tämän tutkimuksen havainnot osoittavat, että mikrorahoitusta markkinoidaan aktiivisesti nimenomaan köyhille, joilla ei ole mahdollisuutta saada lainaa muualta, ja naisille, koska tämä on järjestöjen ulkomaisten rahoittajien mieleen.
Khoda keräsi tutkimukseensa empiiristä aineistoa kolmesta johtavasta Bangladeshissa mikrorahoitusta myöntävästä kehitysjärjestöstä. Pääaineisto koostuu 50 mikrolaina-asiakkaan ja 20 mikrolainavirkailijan syvähaastatteluista. Lisäksi aineistona käytetään myös mikrolaina-asiakkaiden fokusryhmäkeskusteluja. Täydentävää aineistoa saatiin myös kenttähavainnoilla ja puolistrukturoidulla kyselyllä.
Väitöstutkimuksen päätulosten mukaan mikrorahoitusjärjestöjen ydintehtävä on jossain määrin hämärtynyt niiden kaupallistumisen myötä. Se näkyy mikrolainojen korkeana korkotasona, monenlaisten palvelumaksujen veloittamisena, mikrolainavirkailijoihin kohdistuvana jatkuvana paineena lainamarkkinatavoitteiden saavuttamiseksi ja järjestöjen virkailijoiden loukkaavana käytöksenä asiakkaitaan kohtaan.
Huolimatta ongelmistaan mikrorahoitusjärjestelmästä on tullut välttämättömyys niin mikro- kuin makrotalouden kannalta Bangladeshissa ja monessa muussa kehittyvässä maassa. Tämän johdosta, ja jotta mikrorahoituksesta saataisiin paras hyöty köyhyyden vähentämisessä, on tärkeää kehittää järjestöjen toimintakykyä. Khodan väitöstutkimus keskittyy useasta eri näkökulmasta juuri toimintakyvyn kehittämiseen, mikä hyödyttää niin yliopistollista tutkimusta, kehitysjärjestöjä kuin niiden rahoittajaorganisaatioitakin.
Väittelijä on jo Jyväskylän yliopiston kehitysyhteistyön maisteritutkinnon gradussaan tutkinut empiirisesti mikrorahoitusta Dar es Salaamissa Tansaniassa. Maisteritutkinnon jälkeen hän kiinnostui laajentamaan väitöstyössään tutkimustaan mikrorahoituksen synnyinmaahan Bangladeshiin.
Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet mm. Koneen säätiö ja Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Vuodesta 2019 lähtien Sher E Khoda on toiminut tutkijana Jyväskylän yliopistossa Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä tutkien Bangladeshin ikääntymispolitiikkaa.
YTM Md. Sher-E Khodan yhteiskuntapolitiikan väitöskirjan "NGOs' Capacity Building and Mission Drift: Commercialization of Microfinance Programs and Poverty Reduction in Bangladesh" tarkastustilaisuus järjestetään lauantaina 26.9.2020 klo 12 salissa S212. Vastaväittäjänä toimii Senior Researcher, VTT Liisa Laakso (The Nordic Africa Institute, Uppsala) ja kustoksena on professori Teppo Kröger.
Yleisö voi seurata tilaisuutta verkosta, osoite on
Kustoksen puhelinnumero, johon yleisö voi soittaa tilaisuuden lopussa mikäli mahdollisia yleisökysymyksiä, on 040 805 4160.
Julkaisun tiedot:
JYU Dissertations number 278, ISBN 978-951-39-8270-6 URI
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Sher E Khoda, puh: 0456084561 tai 0406885855
sher.m.e.khoda@jyu.fi tai s.e.khoda@gmail.com
Viestinnän asiantuntija Anitta Kananen, 040 846 1395, anitta.kananen@jyu.fi