18.5.2024: Kiihtyvä teknologisoiminen uhkaa sivuuttaa hoivan olemuksen (Hämäläinen)

Hoivatyötä teknologisoidaan ripeällä tahdilla ensisijaisesti vastauksena taloudellisiin haasteisiin, jolloin kysymykset kehityksen syvemmistä vaikutuksista ovat vaarassa jäädä vähemmälle huomiolle. YTM Antti Hämäläisen väitöstutkimus tarkastelee tätä kehitystä hoivan kokemuksellisuuden näkökulmasta.
Antti Hämäläisen väitöstutkimus peräänkuuluttaa hoivan moniulotteisen kokemusmaailman huomiointia hoivapolitiikassa. Kuvaaja: Jenny Blomqvist.
Julkaistu
14.5.2024

Hoiva on Suomessa kriisissä sen kustannusten uhatessa julkisen talouden tasapainoa. Samalla se koetaan työnä fyysisesti, henkisesti ja eettisesti niin kuormittavana, että monet jättävät alan. Etenkin iäkkäiden ihmisten hoivan laatu on hälyttävästi huonontunut. 

Teknologisaation luvataan vastaavan kriiseihin kolmoisvoitolla: tehostumisena, parantuneina työoloina ja kasvavana hyvinvointina. Robottien ja automatisaation on väitetty voivan korvata lyhyessä ajassa viidesosan hoivatyöstä, ja teknologioita kaavaillaan jo sisällytettäviksi hoitajamitoitukseen. 

Hämäläinen pohtii väitöstutkimuksessaan, miltä nämä kehityskulut näyttävät suhteessa hoivan periaatteisiin. Hän ehdottaa, että hoiva tulisi ymmärtää yhtäältä elettynä, eettisenä toiseuden kohtaamisena. Toisaalta se viittaa myös tarpeisiin vastaamisista ja niiden sivuuttamisista syntyviin yhteiskunnallisiin suhteisiin ja rakenteisiin. 

Tutkimus selvittää, minkälaisia perustekijöitä hoiva elettynä kohtaamisena edellyttää. Iäkkäiden ihmisten tehostetun palveluasumisen työntekijöiden haastattelut osoittavat, että on oleellista ymmärtää toisen kokemus radikaalilla tavalla ainutlaatuisena olemisena. Hyvä hoiva edellyttää myös, että keho ymmärretään elettynä, kokonaisvaltaisena ja yksilöllisenä ennemmin kuin toimenpiteiden kohteena. Tämä edellyttää eettistä konkretiaa; aktiivista virittymistä omasta kokemuksesta poikkeavaan kokemukseen ja siitä kumpuavaa toimintaa.

Hoivan olemus ilmenee ammattilaisten puheessa mm. kykynä virittyä muistisairaiden asukkaiden ajallisuuteen. Muistisairaudet paljastavat olemisemme haavoittuvuuden ja edellyttäisivät siten hoivapolitiikkaa, joka tukisi kokonaisvaltaista ja tilanteen ehdoilla tapahtuvaa huolenpitoa. Tämä uhkaa näivettyä teknologisoitumisen palvellessa hoivatyön välineellistä, tehokkuuteen tähtäävää hallintaa. 

Haastatteluiden perusteella hoivatoimien järjestelmällistä kirjaamista edellyttävät asiakastietojärjestelmät sivuuttavat hoivan moniuloitteisen maailman, ja turvahälytysjärjestelmät häiritsevät asukkaiden kohtaamista. 

Teknologisoitumisella on työtä helpottavat puolensa, mutta se uhkaa myös välineellistää sitä. Hoivan pelkistyminen osatekijöihin ja irrallisiksi tehtäviksi viittaa siten olemassaolon sosiaalisen ja ruumiillisen perustan lähtökohtaiseen väärintulkintaan, mikä ilmennee hoivan kehnona laatuna, työn eettisenä stressinä ja siten työntekijäkatona sekä mahdollisesti myös kasvavina kustannuksina. 

YTM Antti Hämäläisen yhteiskuntapolitiikan väitöskirjan "Encountering the Other – care ethics and the technologisation of care of older persons" tarkastustilaisuus pidetään 18.5. klo 12.00 salissa S212. Vastaväittäjänä toimii yliopistotutkija, YTT Tiina Vaittinen (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Sakari Taipale (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Väitöstilaisuutta voi seurata etänä: 
³Õä¾±³Ùö²õÂá³Ü±ô°ì²¹¾±²õ³Ü:&²Ô²ú²õ±è;
Taustatietoa:

Antti Hämäläinen on tamperelainen hoivasuhteita ja niiden teknologisoitumista tutkiva yhteiskuntatieteilijä Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksiköstä, Jyväskylän yliopistosta. Hämäläisen väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, Suomen Kulttuurirahasto ja Ella ja Georg Ehrnroothin säätiö. 

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹: Antti Hämäläinen, +358406431016, antti.ap.hamalainen@jyu.fi