16.12.2022: Suuri volatiliteetti ja suuri energiankulutus – tutkimus etsi ratkaisuja kahteen keskeiseen kryptovaluuttaongelmaan (Heinonen)
Krytovaluuttoihin liittyy keskeisesti kaksi ongelmaa, jotka ovat suuri arvonvaihtelu, eli volatiliteetti ja kryptovaluutoiden tilikirjan ylläpitoon liittyvän niin kutsutun louhinnan suuri energiankulutus. FM Henri Heinonen tutki Jyväskylän yliopistossa julkaistussa väitöskirjassaan näitä ongelmia ja pyrki löytämään niihin ratkaisuja.
Kryptovaluutat ovat vasta hieman yli vuosikymmenen vanhaa teknologiaa, eikä kaikkia niihin liittyviä ongelmia ole pystytty ratkaisemaan näin lyhyessä ajassa. FM Henri Heinosen mukaan kaksi suurinta kryptovaluuttoihin liittyvää ongelmaa ovat niiden suuri volatiliteetti ja suuri energiankulutus.
– Suuri volatiliteetti aihettaa sen, etteivät kryptovaluutat sovellu kovin hyvin esimerkiksi maksamiseen, koska niiden arvo voi olla yhtenä päivänä täysin eri kuin viikon päästä, Heinonen sanoo.
Yhdeksi vastaukseksi suureen arvonvaihteluun on ehdotettu niin sanottuja vakaita kolikoita, joiden arvo suhteessa euroon pysyy niiden nimen mukaisesti vakaana. Heinosen mukaan vakaakolikoissa voi olla kryptovaluuttojen tulevaisuus.
Vakaakolikoihin liittyy myös vielä ratkaisemattomia ongelmia, kuten esimerkiksi uskottava auditointi. Muun muassa näihin ongelmiin Heinonen on pyrkinyt väitöskirjassaan löytämään vastauksia.
– Yhtenä vakauttavana tekijänä voisi toimia antiraha, eli negatiivinen raha. Eli jos ostat jotain, niin voit ottaa ostosta kauppiaalta vastineeksi negatiivista rahaa. Sitä voidaan hyödyntää rahan arvon pitämisessä vakaana, Heinonen kuvailee.
Heinosen mukaan antirahan määrää voitaisiin seurata ja säädellä erilaisilla lohkoketjutekniikoilla.
Kryptovaluutat eivät ole alttiita perinteisille kyberhyökkäyksille
Jos suomalaisiin pankkeihin kohdistuisi kyberhyökkäys, joka lamauttaisi maksuliikenteen useammaksi päiväksi, siitä olisi merkittäviä vaikutuksia yhteiskunnalle. Heinosen mukaan perinteisiä pankkijärjestelmiä uhkaavat kyberuhat eivät kosketa kryptovaluuttoja.
Kryptovaluuttoja vastaan sen sijaan on todella vaikea hyökätä ja käytännössä hyökkääjän pitäisi kaataa lähes koko internet, koska kryptovaluutoissa jokainen käyttäjä on periaatteessa oma palvelimensa, Heinonen kertoo.
Käytännössä hyökkäyksen pitäisi kohdistua yhtäaikaisesti useita käyttäjiä kohtaan. Perinteisiä pankkeja vastaan kyberhyökkäys on sen sijaan helppo masinoida.
Toinen kryptovaluuttojen etu on Heinosen mukaan, että niiden avulla voitaisiin helposti luoda paikallisesti toimia valuuttoja esimerkiksi Jyväskylän tai Keski-Suomen alueelle.
– Paikallisvaluutan tarkoitus ei ole korvata euroa, vaan toimia sen rinnalla. Se voisi kuitenkin vahvistaa paikallistaloutta, koska sen avulla voitaisiin varmistaa, että raha jää tietylle talousalueelle, Heinonen sanoo.
Suurimmaksi kryptovaluuttojen ongelmaksi Heinonen mainitsee kuitenkin suuren energiankulutuksen. Tähänkin väitöskirjassa kuitenkin ehdotetaan ratkaisuja.
– Kryptovaluutoissa voidaan siirtyä niin sanotusta proof-of-workistä proof-of-stakeen, jolloin energiaa ei kulu niin paljon, eikä louhintaa tarvitse tehdä, Heinonen summaa.
FM Henri Heinosen ohjelmisto- ja tietoliikennetekniikan väitöskirjan "Money Innovations Enabled by Blockchain Technologies: from Cryptocurrency to Cryptomoney" tarkastustilaisuus järjestetään 16.12.2022 klo 12. Yleisö voi seurata väitöstilaisuutta verkkovälitteisesti. Linkki suoraan lähetykseen:
Vastaväittäjänä professori Kimmo Kaski (Aalto-yliopisto) ja kustoksena professori Pekka Neittaanmäki (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.