16.12.2022: Musiikkiterapia perheiden vuorovaikutuksen tukena vauvasta vaariin (Tuomi)

Perheiden tukeminen parantaa vanhempien mahdollisuuksia huolehtia lapsistaan, ennaltaehkäisee eriarvoisuutta ja syrjäytymistä ja on merkittävää koko yhteiskunnan hyvinvoinnin näkökulmasta. FM Kirsi Tuomen väitöstutkimus osoittaa, että musiikkiterapialla on monenlaisia mahdollisuuksia tukea haavoittuvassa asemassa olevien perheiden vuorovaikutus- ja tunnetaitoja.
Kirsi Tuomi
Julkaistu
16.12.2022

Tutkimuksen mukaan perhekeskeinen musiikkiterapia on positiivinen ja voimavarasuuntautunut lähestymistapa. Hankalien asioiden lisäksi ollaan toimivan ja hyvän äärellä, jaetun ilon kokemukset ja leikkisyys ovat läsnä. Menetelmät ovat monipuolisia. Monelle sopii laulaminen, soittaminen tai improvisointi, mutta lisäksi musiikin kuuntelu, tai musiikki yhdistettynä liikkumiseen, kuvalliseen työskentelyyn tai kirjoittamiseen voivat olla avaamassa ja vahvistamassa perheen keskinäistä yhteyttä.

Tuomen väitöstutkimus vahvistaa käsitystä musiikkiterapiasta asiakaslähtöisenä hoitomuotona. Musiikkiterapeutit eivät tyypillisesti sitoudu yhteen viitekehykseen, vaan muokkaavat toimintaansa sekä teoreettisesti että käytännössä perhettä mahdollisimman hyvin palvelevaksi. Joustavuus lisää musiikkiterapian mahdollisuuksia auttaa monenlaisia perheitä kuten autistisia-, kehitysvammaisia- tai traumatisoituneita asiakkaita, saattohoidossa olevia tai dementiaan sairastuneita ja heidän läheisiään.

Kansainvälisesti perhekeskeistä musiikkiterapiaa käytetään paljon ennaltaehkäisevässä työskentelyssä esim. keskosten kanssa. Väitöskirja esittelee suomalaisen Hoivaa ja leiki sijaisperheille -ryhmämallin, jossa huostaanotettuja lapsia ja heidän sijaisvanhempiaan tuetaan sijoituksen herkässä alkuvaiheessa. Huostaanotettujen lasten epäonnistuneiden ja katkenneiden sijoitusten tiedetään olevan suuri mielenterveydellinen riski ja ko. kokemukset lisäävät myöhempää päihdeongelmien todennäköisyyttä.

Hoivaa ja leiki -ryhmään osallistuneet vanhemmat kertoivat ryhmän auttaneen rakentamaan yhteyden ja kiintymyksen tunteita lapsen ja vanhemman välille ja tukemaan läsnäolevaa toimimista lapsen kanssa. Lisäksi se mahdollistaa vanhemmille tärkeän vertaistuen. Eettisen ja psykologisen perspektiivin lisäksi malli vaikuttaa siten hyödylliseltä myös taloudellisesta näkökulmasta käsin.

Väitöstutkimus tarjoaa ensimmäisen laajan kansainvälisen katsauksen varhaisiän musiikkiterapiaan ja perhekeskeiseen musiikkiterapiaan. Lisäksi se antaa tietoa hoito- ja sosiaalialan tutkimukselle sekä kliiniselle työlle ja sen kehittämiselle.

FM Kirsi Tuomen musiikkiterapian väitöskirjan "Potentials of Music Therapy with Children and Families" tarkastustilaisuus pidetään 16.12.2022 alkaen klo 12. Seminaarinmäellä Historica-rakennuksessa H320. Vastaväittäjänä on Associate Professor Stine Lindahl Jacobsen (University of Aalborg) ja kustoksena apulaisprofessori Esa Ala-Ruona (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.

Linkki julkaisuun:

Taustatietoja:

Kirsi Tuomi (1972) FM, on laaja-alainen musiikkiterapeutti, Theraplay- ja kiintymyskeskeinen DDP perheterapeutti sekä työnohjaaja (STOry). Hän on toiminut terapeuttina yli 20 vuotta erityisesti lastensuojelun ja kiintymystraumojen hoitamisen kontekstissa niin laitoshoidossa kuin yksityisenä terapeuttina.

Tuomi on perhekeskeisen musiikkiterapian suomalainen uranuurtaja ja ollut mukana perustamassa alan kansainvälistä verkostoa. Hän on myös suomalaisen perhekeskeisen musiikkiterapiakoulutuksen toinen alullepanija. Hän on luennoinut lukuisissa kansainvälisissä ja kansallisissa konferensseissa ja ollut niiden tieteellisten toimikuntien jäsen.

Tuomi kouluttaa aktiivisesti suomalaisia musiikkiterapeutteja ja on Taideyliopiston musiikkiterapiakoulutuksen vastuuopettaja. Hän on Suomen musiikkiterapiayhdistys ry:n entinen toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja sekä suomalaisen musiikkiterapiakoulutuksen kehittämistoimikunnan (SUMUKE) jäsen.

Väitöskirjaa ja siihen liittyviä konferenssiesiintymisiä ovat tukeneet: Suomen kulttuurirahasto, Suomen kulttuurirahaston Hämeen rahasto, Suomalainen Konkordia-liitto sekä Jyväskylän yliopisto.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹: Kirsi Tuomi, kirsi.tuomi@myllytalo.fi, 0405443784