14.8.2020: Mitä aivoissa tapahtuu, kun opimme miltä kirjain kuulostaa (Xu)

Äänteiden yhdistäminen kirjoitettuihin kirjaimiin on tärkeä vaihe lapsille aakkosia opetellessa. Tämän prosessin automaation kehittyminen aivoissamme kestää vuosia, ja kykenemättömyys kehittää kirjain-äänne automaatiota on yhdistetty lukemisvaikeuksiin.
Weiyong Xu
Julkaistu
14.8.2020

Weiyong Xu tutkii psykologian väitöksessään, mitä muutoksia aivotoiminnassa tapahtuu, kun opitaan kirjaimen yhdistäminen äänteeseen ensimmäistä kertaa. Tutkimus keskittyy myös siihen, millaiset kognitiiviset taidot ovat tärkeimpiä lapsille kirjainten yhdistämisessä niitä vastaaviin äänteisiin.

– Tutkimuksessa selvisi, että useat taka-aivolohkojen alueet ovat tärkeitä kirjain-äänne–assosiaation oppimisessa. Näiden aivoalueiden aktiviteetti muuttuu nopeasti oppiessamme kirjaimen äänteen, ja samojen alueiden aktiivisuus korreloi myös niiden taitojen kanssa, mitä lapset tarvitsevat oppiakseen lukemaan, Xu toteaa.

Eri kirjoitusjärjestelmät aktivoivat aivoja eri tavoilla. Esimerkiksi kiinankielisessä kirjoitustavassa visuaalinen symboli on sidoksissa sekä äänteeseen että merkitykseen. Kiinalaiset lukijat osoittavat osin samankaltaista aivoaktiviteettia länsimaisten aakkosten lukijoiden kanssa, mutta mukana on lisäksi etuaivolohkojen alueita, jotka tulkitsevat symbolien merkitystä samanaikaisesti.

Kaikkiaan tulokset tästä väitöstutkimuksesta tarjoavat monisyisemmän kuvan siitä, miten opimme kirjain-äänne-assosiaatioita. Tulokset auttavat meitä ymmärtämään paremmin lukihäiriöiden ja oppimisvaikeuksien mekanismeja ja täten tarjoavat perustan sille, miten voimme luoda uudenlaisia malleja lasten lukuvaikeuksien varhaiseen havaitsemiseen.

Tulokset saatiin käyttämällä magnetoenkefalografiaa (MEG), joka mittaa aivotoiminnan muutosten aiheuttamaa magneettista liikehdintää. Tutkimukseen osallistui täysi-ikäisiä suomea ja kiinaa puhuvia koehenkilöitä sekä suomenkielisiä lapsia. Koetilanteet toteutettiin Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen laboratoriossa.

Väitöstutkimusta tukivat Euroopan Unionin H2020 Marie Skłodowska-Curie Actions (MSCA)-ITN-2014-ETN ”Lasten neurokognitiivisen kehityksen aivotutkimuksen edistäminen” -ohjelman projekti ”Kielellisen kehityksen oppimisen ja oppimishäiriöiden ymmärtäminen ja ennakoiminen monikielisessä Euroopassa” sekä Suomen Akatemia.

Insinööri Weiyong Xu puolustaa väitöskirjaansa “Aivojen aktiivisuuden muutokset lukemisen audiovisuaalisten assosiaatioiden oppimisen yhteydessä” 14.8.2020 klo 12.00. Vastaväittäjänä professori Milene Bonte (Maastrict University), kustoksena professori Jarmo Hämäläinen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on englanninkielinen.

Yleisö voi seurata tapahtumaa verkkovälitteisenä osoitteessa

Kustoksen puhelinnumero, johon yleisö voi soittaa tilaisuuden lopussa, mikäli mahdollisia yleisökysymyksiä, on: +358408053490

Julkaisu

Jyväskylä: Ģֱ, 2020, 70 p. JYU Dissertations number 249, Jyväskylä 2020; ISSN 2489-9003; 249; ISBN 978-951-39-8220-1 (PDF)

Taustatietoa

Weiyong Xu valmistui lääketieteellisen tekniikan kandidaatiksi vuonna 2013 ja maisteriksi vuonna 2015 Jiaotongin yliopistossa Kiinassa. Sen jälkeen hän on toiminut tutkijana European Innovative Training Network -projektissa ChildBrain, sekä tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopiston Psykologian laitoksella.

äپٴDz

Weiyong Xu, weiyong.w.xu@jyu.fi, +358468448471 (haastattelut ja tiedustelut englanniksi)

Viestinnän asiantuntija Anitta Kananen, puh. +358 40 8461395, anitta.kananen@jyu.fi