12.5.2023 Liikunnan ja saunomisen yhdistäminen kannattaa (Lee)

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa valmistuneessa väitöskirjassa osoitettiin, että saunominen voi vaikuttaa myönteisesti sydän- ja verenkiertoelimistöön etenkin liikuntasuorituksen jälkeen.
Earric Lee
Julkaistu
12.5.2023

Säännöllinen liikunta on tutkitusti toimiva keino parantaa terveyttä ja ehkäistä erilaisia sairauksia. Lämpöhoidon ja suomalaisen saunomisen terveyshyötyjä ei kuitenkaan vielä tunneta hyvin, vaikka saunomisen historia on pitkä ja suosio kasvanut maailmanlaajuisesti.

Infrapunasaunan säännöllisen käytön on aiemmin osoitettu parantavan sydänsairauksista kärsivien potilaiden terveydentilaa ja joissakin tutkimuksissa on myös havaittu, että suorituskyky on parantunut urheilijoilla, jotka ovat saunoneet säännöllisesti harjoittelun jälkeen. Tutkimukset saunomisen vaikutuksista väestötasolla ovat kuitenkin olleet melko vähäisiä.

LitM Earric Lee osoitti väitöskirjassaan, että saunominen voi saada aikaan positiivisia vaikutuksia sydän- ja verenkiertoelimistössä. Vaikutuksia voidaan vielä tehostaa, jos saunominen tehdään liikuntasuorituksen jälkeen.

– Ensimmäinen tekemämme tutkimus osoitti, että kaksi vartin mittaista saunomista, joiden välissä on lyhyt jäähdyttelytauko, alensi verenpainetta ja verisuonten jäykkyysindeksejä. Vaikutukset pitkittyivät, jos 15 minuuttia ennen saunomista tehtiin lisäksi lyhyt aerobinen liikuntasuoritus, Earric kertoo ja jatkaa:

– Liikunnalla ja saunomisella voi olla yhteisvaikutuksia, jotka johtavat parempiin sydän- ja verisuoniadaptaatioihin eli sopeumiin verrattuna siihen, mitä säännöllinen liikunta yksin tekisi.

On todettu, että liikuntasuorituksen jälkeen verisuonten kasvuun liittyvät tekijät ja insuliiniherkkyys lisääntyvät sekä veren rasva-arvot ja verenpaine laskevat.

Toisessa osatutkimuksessa vähintään yhden sydän- ja verisuonitautiriskitekijän omaavia keski-ikäisiä aikuisia osallistui kahdeksan viikon mittaiseen liikuntainterventioon, jossa noudatettiin UKK-instituutin kansallisten ohjeiden liikuntasuosituksia. Toinen osallistujaryhmä kävi säännöllisesti liikunnan jälkeen saunomassa 15 minuutin ajan, kun taas toinen ryhmä harrasti liikuntaa ilman saunomista.

– Tutkimus osoitti, että säännöllinen liikunta pystyi parantamaan sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa ja pienentämään painoindeksiä. Säännölliseen liikuntaan yhdistetty saunominen paransi kuitenkin sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa enemmän ja myös systolinen verenpaine ja kokonaiskolesteroliarvot laskivat, Earric tiivistää.

Earric Leen liikuntalääketieteen väitöskirja "Alterations to Cardiovascular Function from Sauna Bathing, and Exercise and Sauna in Populations with Cardiovascular Risk Factors" tarkastetaan 12.5.2023 klo 10.00 Agorassa, Gammassa (Ag B222.1, Gamma, 2. kerros). Vastaväittäjänä toimii professori Hans Hägglund (Uppsalan yliopisto) ja kustoksena dosentti Juha Ahtiainen (Jyväskylän yliopisto). Väitös on englanninkielinen.

Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisuna JYU Dissertations 638, Jyväskylä 2023, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-9555-3 (PDF) ja se on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa: .

Väitöskirjaa on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.

Earric Lee on suorittanut liikuntabiologian maisterin tutkinnon Jyväskylän yliopistossa ja on tällä hetkellä mukana useissa muissa tiedekunnan tutkimushankkeissa.