Miten siirtyä kiertotalouteen? -verkkokoulutus
Verkossa, oman aikataulun mukaan |
10-28 tuntia |
Suoritusaika 31.5.-6.8.2023 |
Avoin kaikille, |
Ìý
Koulutuksen sisältö
Kiertotalous on paljon muutakin kuin pelkkää kierrätystä. Se on uusi talouden toimintapa, jossa tuotanto ja kulutus pyritään sovittamaan maapallon kantokyvyn rajoihin. Kiertotalous vaatii systeemisen muutoksen koko yhteiskuntaan.
Kiertotaloudella taklataan yhteiskuntamme suurimpia ongelmia: ilmastonmuutosta, luontokatoa ja luonnonvarojen ylikulutusta. Suomi haluaa olla kiertotalouden kärkimaa, ja kiertotalouteen liittyy paljon mahdollisuuksia edelläkävijäyrityksille.
Miten siirtyä kiertotalouteen? -verkkokoulutuksessa pohditaan raaka-aineisiin ja materiaaleihin liittyviä riskejä sekä niiden hallintaa. Kiertotalous vaatii yrityksiltä uudenlaisia tapoja tehdä yhteistyötä, ja kiertotalous tuleekin nähdä systeemisenä muutoksena kaikkiin arvoketjuihin. Muutosta vaaditaan kaikilta yhteiskunnan osilta.
Koulutuksen aikana tutustutaan kiertotalouden liiketoimintamalleihin. °Õ䳾ä voi tarkoittaa esimerkiksi toisen yrityksen synnyttämien sivuvirtojen hyödyntämistä omissa tuotteissa tai palveluissa. Yritys voi myös tarjota tuotteen sijasta palvelukokonaisuuksia ja siten edistää pitkäaikaisten asiakassuhteiden muodostumista. Koulutuksessa on omat osuutensa myös reilulle kiertotaloudelle sekä aiheeseen liittyvälle vastuullisuusviestinnälle. Kaiken t䳾än lomassa tutustutaan keskisuomalaisiin kiertotaloutta hyödyntäviin yrityksiin eri toimialoilta.
Osallistumalla koulutukseen saat tietoa olemassa olevasta ja tulevasta lainsäädännöstä yritysten kiertotalouteen liittyen. Lisäksi tutustutaan jätehuoltoon. Koulutuksessa käydään läpi suoraan eri alojen yritysten toimintaan sovellettavissa olevia kiertotalousvinkkejä, jotka auttavat yritystä hallitsemaan paremmin arvoketjujaan ja toimimaan omavaraisemmin sekä taloudellisemmin. Alakohtaiset esimerkit on valittu siten, että ne ovat helposti sovellettavissa muille aloille ja toki koskettavat meitä kaikkia kuluttajina tai kansalaisina.
Koulutuksen rakenne
- Raaka-aineiden riskit
- Lineaaritaloudesta kiertotalouteen sekä systeeminen muutos
- Kiertotalouden liiketoimintamallit
- Biologiset kierrot
- ´³Ã¤³Ù±ð³ó³Ü´Ç±ô³Ù´Ç
- Lainsäädäntö ja sääntely
- Kiertotalous Keski-Suomessa ja eri aloilla
Lue kiertotalousteemaan keskittyvä blogimme.
Koulutuksen parasta antia oli mielestäni:
- Selkeä opetus. Pystyi ym³¾Ã¤rt䳾ään, vaikka asioita miettinyt viimeksi vuosia sitten. 
- Miten perehdyttiin eri aloihin ja kuinka he voivat vaikuttaa kiertotalouden avulla. 
- Parasta antia oli kattava käsittely kiertotaloudesta. 
- Kokonaisnäkemyksen saaminen aiheesta. Luonnonvarojen käytön kasvamisen nopeus yllätti. 
- Monipuoliset aiheet ja laaja kuva kiertotalouden teemoista.
- kevään 2023 osallistujat 
Kenelle?
Miten siirtyä kiertotalouteen? -verkkokoulutus on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tervetuloa mukaan, olitpa sitten
- ²â°ù¾±³Ù³ÙäÂáä
- ³Ù²âö²Ô³Ù±ð°ì¾±Âáä
- opiskelija
- työtön työnhakija tai
- kuka tahansa osaamisensa täydentämisestä kiinnostunut.
Koulutus soveltuu laajasti eri toimialoilla työskenteleville ja opiskelijoille.
Koulutus tuo lisäarvoa yrityksille tarjoamalla mahdollisuuden kehittää riskienhallintaa ja jopa uudenlaista liiketoimintaa kiertotalouden keinoin.
Ihan jokainen voi hyötyä koulutuksesta kartuttamalla osaamistaan tästä ajankohtaisesta teemasta. Suomi pyrkii kiertotalouden kärkimaaksi, mikä tarkoittaa avoimia mahdollisuuksia ja osaamistarpeita kiertotalouden tiimoilta. Huomaathan siis, että sinulla ei tarvitse ±¹Ã¤±ô³Ù³Ù䳾ä³Ù³Ùä olla yritystoimintaan liittyvää taustaa osallistuaksesi koulutukseen.
Koulutuksen suorittaminen
Koulutus suoritetaan verkossa oman aikataulun mukaan. Koulutus avautuu toukokuun loppupuolella (±èä¾±±¹Ã¤³¾Ã¤Ã¤°ùä tarkentuu lähempänä) ja sitä voi suorittaa 6.8.2023 saakka.
Koulutus koostuu asiantuntijoiden videoluennoista ja lyhyistä tehtävistä, ja sen voi suorittaa 10-28 tunnin laajuisena. Laajempi kokonaisuus sisältää luentoihin liittyvien tehtävien lisäksi itsenäisesti suoritettavia lisätehtäviä.
Ilmoittautumisohjeet
°Õähän koulutukseen on mahdollista ilmoittautua 6.8.2023 asti.ÌýLinkki ilmoittautumislomakkeelle Webropoliin: https://link.webropol.com/s/kiertotalous-verkkokoulutus
Lähetämme sinulle linkin koulutuksen verkkoalustalle, kun koulutus avautuu suoritettavaksi. °Õ䳾än jälkeen voit alkaa suorittaa koulutusta omaan tahtiisi.
Koulutus on osallistujille maksuton. Saat koulutuksen suorittamisesta todistukseksi diplomin.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹
Koulutuksen järjestävät JYU:n, Jamk:n, Gradian ja Poken asiantuntijat.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä sähköpostitse polkukartta@jyu.fi tai puhelimitse: 050 476 0540 / Laura Kauniskangas (arkisin klo 9-15).
Ìý°Õ䳾ä koulutus on järjestetty myös lähitoteutuksena keväällä 2023 Jyväskylässä, ja koulutusta on kehitetty osallistujien palautteen perusteella.
Ìý
Koulutus kuuluu POLKU 2.0 -hankkeeseen, jonka päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto. Rahoittavana viranomaisena toimii Keski-Suomen ELY-keskus. Hanketta rahoittavat myös Jyväskylän, Jämsän, Äänekosken ja Saarijärven kunnat sekä UPM-Kymmene Oyj.