Yrittäjien aamukahvit jatkuvat helmikuussa Muuramessa
Vastuullisuuskysymyksiä ei kannata vältellä, sillä ne koskettavat kaikenkokoisia yrityksiä ja kaikkia toimialoja. Nyt on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi oivaltamaan, miten oma toimintaympäristö muuttuu ja mitä kaikkea vastuullisuus voisi tarkoittaa omassa toiminnassa.
Tule siis mukaan aamukahveille, jotka järjestetään otsikolla:
Mitä hyötyjä vastuullisuudella saavutetaan? Startti yrityksen vastuullisuustyöhön
Järjestimme tammikuussa vastaavat aamukahvitilaisuudet Jämsän ja Laukaan yrittäjille. Tilaisuuksissa kerroimme, miksi vastuullisuus on tärkeää yrityksen menestykselle ja miten kiertotalous koskettaa yrityksiä. Kuulimme yrittäjien ja heidän kanssaan toimivien henkilöiden näkemyksiä vastuullisuutta edistävistä ja hidastavista tekijöistä sekä siitä, miten vastuullisuus näkyy eri aloilla. Lisäksi esittelimme Polkukartta-koulutuksia, joiden avulla vastuullisuusasioissa pääsee eteenpäin.
Seuraavaksi tapahtuma järjestetään Muuramessa, yhteistyössä Muuramen yrityspalveluiden kanssa.
´¡¾±°ì²¹:Ìý9.2.2023 klo 8.30-9.30
Paikka:ÌýMuuramen kunnantalo, Virastotie 8
Ohjelmassa on kahvitarjoilun ohella lyhyt alustus vastuullisesta liiketoiminnasta Polkukartta-asiantuntijoilta sekä mielenkiintoisia keskusteluja. Tilaisuuksiin saa osallistua matalalla kynnyksellä, sinulla ei tarvitse olla aiempaa tietämystä aiheesta. Tapahtuma tarjoaa tukea ja tietoa siitä, miksi vastuullisuustyötä pitäisi tehdä ja miten siinä pääsisi alkuun. Pääset kuulemaan toisten yrittäjien ajatuksia ja juttelemaan yrittäjien ja Polkukartta-koulutusten asiantuntijoiden kanssa.
Aamukahvien keskusteluja voi jatkaa Polkukartta-koulutuksissa
Polkukartta-koulutukset tarjoavat kestävyysosaamista, joka vastaa työelämän tarpeisiin. Aamukahvien lopuksi kuulet lisää tulevista koulutuksista, ja autamme miettimään mikä niistä olisi yrityksellesi hyödyllisin. Voit jatkaa vastuullisuuteen liittyviä oivalluksia osallistumalla koulutuksiin itse tai lähettämällä yrityksestäsi työntekijän kouluttautumaan. Aamukahveille osallistuminen ei kuitenkaan sido osallistumaan myös koulutuksiin.
Jos valikoimasta ei löydy sopivaa koulutusta, pääset aamukahveilla kertomaan toiveistasi meille. Voimme rakentaa keskustelun perusteella uuden, alueen tarpeisiin sopivan koulutuksen.
Tervetuloa starttaamaan yrityksesi vastuullisuustyö helpolla tavalla!
Ilmoittaudu aamukahveille 5.2.2023 mennessä:Ìý
Ìý
Ìý Ìý ÌýÌý
Ìý