Kestävyysosaaminen on tulevaisuuden työelämätaitoa!
Kestävyyden edistäminen muuttaa työelämää – siihen kohdistuu ekologiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen liittyviä vaatimuksia. Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kestävyysosaamista; joko aivan uudenlaisia taitoja yksilötasolla tai osaamista, jonka kukin voi kytkeä aikaisempiin tietoihinsa ja alakohtaiseen ammatilliseen osaamiseensa. Esimerkiksi hiilijalanjäljen laskentaa tehdään nykyään laajasti alalla kuin alalla, olipa kyseessä tuote, toiminto tai palvelu.
Muutos haastaa myös tarkastelemaan omia arvojamme – kuinka elää hyvää elämää kestävästi, niin että seuraavallakin sukupolvella olisi vähintään yhtä hyvät mahdollisuudet siihen kuin meillä. Polkukartta-koulutusten avulla omaa kestävyysosaamista voi kehittää ja hyödyntää tulevaisuudessa omassa työssään.
Bio- ja kiertotalous kestävyyden rakentajina
tavoitteena vuosina 2022–2035 on biotalouden arvonlisän kaksinkertaistaminen ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla ja siten, että Suomi on ilmastoneutraali vuonna 2035. Voidaankin siis odottaa, että bio- ja kiertotalouden työpaikkojen määrä ja alan osaamisen tarve kasvavat tulevaisuudessa voimakkaasti.
Biotalous on taloutta, jossa tuotetaan biopohjaisia tuotteita, energiaa, ravintoa ja palveluja hyödyntämällä kestävästi uusiutuvia luonnonvaroja. Kiertotaloudella puolestaan tarkoitetaan sellaista tuotanto- ja kulutusmallia, jossa olemassa olevat materiaalit ja tuotteet hyödynnetään niiden elinkaarta pidentäen lainaamalla, vuokraamalla, uudelleen käyttämällä, korjaamalla, kunnostamalla ja kierrättämällä.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan biotaloudella on huomattava merkitys taloudelle. Biotalous työllistää Suomessa n. 300 000 ihmistä, ja sen luoma arvonlisä vuonna 2019 oli 26 miljardia euroa eli 13 % kansantaloudessa syntyneestä arvonlisästä. Bio- ja kiertotalouteen siirtyminen vähentää riippuvuutta fossiilisista luonnonvaroista ja ehkäisee luonnon ekosysteemien köyhtymistä. Samaan aikaan se luo talouskasvua ja uusia työpaikkoja kestävällä tavalla.Ìý
Bio- ja kiertotalous voidaankin nähdä yhtenä keskeisenä elementtinä kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan.
Paranna työllistymismahdollisuuksiasi kartuttamalla kestävyystietämystä
Nykyiset käytäntömme ja rakenteemme ovat haasteiden edessä, ja oppiminen aikuisiällä onkin merkittävässä asemassa aikamme työelämässä ja yhteiskunnassa. Aikuispedagogiikan tutkijat Lemmetty & Collin ovat nostaneet esille kestävän oppimisen käsitteen. Oppiminen on parhaimmillaan motivoivaa ja yksilölle hyvinvointia tuottavaa. Ja oppiminen on kestävää, kun tietoja ja taitoja kytketään aikaisempaan osaamiseen, synnytetään uusia ajatuksia ja sovelletaan opittua omaan arkeen ja työhön.
Juuri tämä on mahdollista tammikuussa 2023 käynnistyvässä Polkukartta-koulutuksessa Kestävyysosaamista tulevaisuuden työelämään - bio- ja kiertotalous tutuiksi. Koulutuksessa tutustutaan kestävyyden eri osa-alueisiin ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Lisäksi opiskellaan bio- ja kiertotalouden perusteita ja perehdytään alan työllistymis- ja kouluttautumismahdollisuuksiin. Osallistu ja opi!
![]() ![]() |
Blogin kirjoittivat projektiasiantuntija Hanna Lampinen-Vilkkilä ja lehtori Pirjo Hänninen Jyväskylän ammattikorkeakoululta. He työskentelevät asiantuntijoina POLKU 2.0 -hankkeessa. |
Ìý
³¢Ã¤³ó³Ù±ð±ð³Ù:
Lemmetty, Soila & Collin, Kaija (toim.) (2022).
Valtioneuvosto (2022).