"Emme tarvitse kiertotalousasiantuntijoita"

Hiilineutraaliin ja reiluun kiertotalouteen siirtyminen muuttaa koko yhteiskuntaa, myös työtä. Yleiset työelämätaidot, kuten vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, digitaidot tai jatkuvan oppimisen taidot koskettavat tietenkin myös kiertotaloutta, mutta siihen liittyy myös spesifisiä osaamistarpeita.

Kiertotaloudella tarkoitetaan systeemistä muutosta yhteiskuntaan. Tavoitteena on pitää käyttöönotetut luonnonvarat kierrossa mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman arvokkaina. Valmistetaan pitkäikäisiä tuotteita, joita voi huolta ja korjata. Otetaan tuotteista kaikki hyöty irti erilaisilla vuokraus- ja jakamispalveluilla, jolloin yksittäisiä tavaroita ei tarvita niin montaa.

Kiertotalous luo uutta työtä ja muuttaa nykyisiä ammatteja. Vuonna 2018 arvioitiin, että EU:ssa kiertotalouden pariin syntyy 700 000 työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä.

Kiertotalouteen siirtyminen vaatii muutoksia työhön yritysten kaikille osastoille: duunareista ja johtoportaaseen.

Siirtymä ei tapahdu itsestään, vaan vaatii strategista johtamista ja liiketoiminnan kehittämistä uudella tavalla. Erilaiset huolto-, korjaus- ja päivityspalvelut tehdään ²â±ô±ð±ð²Ô²õä lähellä, omalla alueella. Tarvitaan lisää käsistään taitavia ammattilaisia, jotka tuntevat materiaalit ja laitteet ja osaavat korjata valmistetut tavarat. Systeemisyys ja yhteistyön merkitys näkyy siinä, että suunnittelupuolen on käytävä jatkuvaa keskustelua korjausosaajien kanssa, kun se suunnittelee tuotteista helposti korjattavia.

Käytettyjen ja uudelleenvalmistettujen tavaroiden logistiikka, myynti ja markkinointi vaativat uutta osaamista. Kierrätykseen tulevan materiaalin käsittely on jo tutumpaa, ja vauhtia tarvitaan erityisesti uusioraaka-aineiden käyttöön: suunnitteluun ja valmistukseen. Kierrätettyjen raaka-aineiden käsittely ja hankkiminen vaativat erilaista osaamista kuin neitseellisten parissa työskentely. Sivuvirtojen hyödyntäminen pakottaa etsimään uusia kumppaneita.

Emme niinkään tarvitse suurta määrää kiertotalouden asiantuntijoita, vaan edelleen eri alojen ammattilaisia, jotka tuntevat kiertotalouden perusperiaatteet ja osaavat soveltaa niitä omassa työssään.

Haaste on suuri, sillä edelleen on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä kiertotalous todella tarkoittaa ja millaisia mahdollisuuksia siihen liittyy.

³¢Ã¤³ó³Ù±ð±ð²Ôä ja inspiraationa on °ìä²â³Ù±ð³Ù³Ù²â Sitran julkaisua: sekä Maailman kiertotalous foorumin keskustelua .

Ìý

Kiertotalouden perusteet voi opiskella itsenäisesti kuluvan kesän aikana Miten siirtyä kiertotalouteen? -verkkokoulutuksessa. Koulutuksessa käsitellään kiertotalouden perusperiaatteet ja liiketoimintamallit sekä tutustutaan kiertotalouteen monipuolisin esimerkein. Sen voi suorittaa itselleen sopivaan aikaan 10–28 tunnin mittaisena. Lue lisää koulutuksesta verkkosivuiltamme.

Ìý Ìý Ìý Ìý Ìý Ìý Ìý Ìý Ìý JYU Päivi Kosunen.jpgÌý Ìý Ìý Ìý ÌýÌý

Ìý

Ìý Ìý Ìý ÌýBlogin kirjoitti POLKU 2.0 -hankkeessa suunnittelijana työskentelevä
Ìý Ìý Ìý ÌýPäivi Kosunen Jyväskylän yliopistolta.

Ìý