Wisdom Letters

Kohti planetaarista hyvinvointia – tutkimusperustaista tukea päätöksentekoon

Julkaisutiedot

Wisdom Letters on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä poikkitieteellinen, vertaisarvioitu ja avoin verkkojulkaisu, jossa julkaistaan korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen perustuvia artikkeleita erilaisissa kestävään kehitykseen, kestävyysmurrokseen ja planetaariseen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Julkaisuissa esitetään toimintasuosituksia, joita voidaan hyödyntää päätöksenteossa ja sivistystyössä. Wisdom Letters käsittelee kestävyysnäkökulmasta yhteiskunnan ja talouden rakenteita mutta myös yksilöiden ja esimerkiksi ei-inhimillisen luonnon hyvinvointiin liittyviä ilmiöitä.

  • ISSN 2669-9478
  • Wisdom Letters asettuu Julkaisufoorumin julkaisuluokituksessa tasolle 1.

Kirjoittajakutsu - Call for Papers

Wisdom Letters hakee ehdotuksia julkaisuiksi, joiden aiheet ja teemat voivat liittyä esimerkiksi ympäristöongelmiin ja niiden hallintapyrkimyksiin tai ei-inhimilliseen luontoon (ml. eläimet ja eläinpolitiikka). Ehdotettavat aiheet voivat kytkeytyä laajasti niin luonnonympäristöön ja luonnonvaroihin kuin rakennettuun ympäristöön. Julkaisut esittelevät tieteelliseen tutkimukseen perustuvia toimintasuosituksia julkisen päätöksenteon ja kansalaisten sivistyksen tueksi. 

Koska kyseessä on tiedeyhteisölle suunnatun tutkimusjulkaisun ja yhteiskuntaa palvelevan policy brief -julkaisusarjan välimuoto, julkaisujen sisällöt jäsennetään erityisen Wisdom Letters -formaatin mukaisesti. Formaattia noudattamalla varmistetaan julkaisujen yleistajuisuus ja edistetään niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Toimituskunta tukee kirjoittajia tekstien muotoilussa formaatin mukaiseksi. Julkaisuformaatti soveltuu erinomaisesti esimerkiksi Suomen Akatemian STN-hankkeiden julkaisutarpeisiin.

Lehden kuvaus ja ohjeet kirjoittajille

Wisdom Letters on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä poikkitieteellinen, vertaisarvioitu ja avoin verkkojulkaisu, jossa julkaistaan korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen perustuvia artikkeleita julkisen päätöksenteon ja kansalaisten sivistyksen tueksi erilaisissa kestävään kehitykseen, kestävyysmurrokseen ja planetaariseen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. 

Vertaisarviointiprosessin kuvaus

Jokainen Wisdom Letters -numero koostuu yhdestä vertaisarvioidusta tekstistä. Vertaisarvioinnit pyydetään kahdelta tai tarvittaessa kolmelta asiantuntijalta. Vertaisarvioijia ohjeistetaan laatimaan käsikirjoituksia koskevat refereelausunnot julkaisun lajityypin, muodon ja funktion ehdoilla – käsikirjoitusten tieteellistä laatua sekä uskottavuutta arvioiden ja julkaisun ja siinä julkaistavien tekstien luonne huomioon ottaen.

Uusin Wisdom Letters

Cover of Wisdom Letters 2024-2, Confronting Climate Change in the Sundarbans in Coastal India and Bangladesh

Tämä julkaisu tarjoaa toimintasuosituksia asukkaille, aktivisteille, kansalaisjärjestöille, kansainvälisille järjestöille ja paikallisille hallinnoille, jotka pyrkivät varautumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja torjumaan niitä Sundarbansin alueella Intiassa ja Bangladeshissa. Näkemyksiä voidaan soveltaa myös muiden vastaavien rannikkoyhteiskuntien ja ekosysteemien ymmärtämiseksi.

Sundarbansin esimerkki osoittaa, että ilmastonmuutoksen globaalista mittakaavasta huolimatta sen vaikutukset ovat paikallisia ja kytköksissä alueellisiin sosiaalisiin ja poliittisiin prosesseihin. Julkaisu osoittaa myös, että ihmiset voivat muokata ilmastonmuutoksen vaikutuksia valitsemalla toimintatapoja, jotka lieventävät vaikutuksia eivätkä pahenna niitä.

Toimituskunta

±Êää³Ù´Ç¾±³¾¾±³Ù³Ù²¹Âá²¹

Toimitussihteeri

  • asiantuntija, JYU.Wisdomin tutkimuskoordinaattori Laura Tuominen, Jyväskylän yliopisto

Toimitusneuvosto

  • Tutkimusjohtaja, professori Toni Ahlqvist, Turun yliopisto
  • Apulaisprofessori Sanna Ala-Mantila, Helsingin yliopisto
  • FT, dos. Raisa Foster, Tampereen yliopisto
  • Johtaja, professori Eeva Furman, Suomen ympäristökeskus
  • Professori Janne Kotiaho, Jyväskylän yliopisto
  • Professori Päivi Lujala, Oulun yliopisto
  • FT, dos. Karoliina Lummaa, Turun yliopisto
  • FT, dos. Riikka Paloniemi, Suomen ympäristökeskus
  • Apulaisprofessori Tuomas Räsänen, Itä-Suomen yliopisto
  • Professori Tiina Silvasti, Jyväskylän yliopisto
  • Professori Taina Syrjämaa, Turun yliopisto
  • Professori Ilari Sääksjärvi, Turun yliopisto
  • Professori Soile Veijola, Lapin yliopisto

Katso myös