Soveltavan liikunnan opinnot

Erityisliikunnalla (soveltava liikunta) tarkoitetaan sellaisten henkilöiden liikuntaa, joilla on vamman tai sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen vuoksi vaikea osallistua liikuntaan ja se vaatii siten erityisosaamista. Tiedekunnan antamat perus- ja aineopinnot on tarkoitettu yliopiston kaikille tämänkaltaista osaamista tarvitseville opiskelijoille tutkintonsa sivuaineeksi. Koulutus painottuu kasvatusalalle, mutta pyrkii antamaan valmiuksia myös liikunnan yhteiskuntatieteitä, terveystieteitä ja valmennusta opiskeleville.

Osaamista soveltavan liikunnan tukemiseen

Erityisliikunnan tai soveltavan liikunnan osaamista tarvitaan päiväkodissa, kaikilla kouluasteilla, mutta myös seuratoiminnassa ja omaehtoisissa liikunnallisissa harrastuksissa aikuisiästä vanhuuteen. Voidaan sanoa, että hyvä liikunnanopetus tai -ohjaus on aina sovellettua, koska kaikki liikkujat ovat yksilöitä ja siten erilaisia. Soveltavan liikunnan ammattilainen osaa ottaa huomioon liikkujien erityistarpeet, esim. vammat ja sairaudet, sekä muokkaamaan liikunnan jokaiselle sopivaksi.

Jokainen liikunnanopettaja kohtaa työssään erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, joita löytyy jokaisesta luokasta. Erityisliikunnan aineopinnot valmistavat opiskelijaa vastaamaan erilaisten oppilaiden tarpeisiin ja löytämään lapsille sopivia tapoja oppia uusia asioita ja nauttia liikunnasta. 

Soveltavassa liikunnassa ei ole tutkintoon johtavaa koulutusta, mutta voit opiskella soveltavan liikunnan opintoja vapaasti valittavina opintoina (Soveltavan liikunnan moduuli (15 op)  osana omaa tutkinto-ohjelmaasi. Lisäksi opintoja on mahdollista suorittaa avoimessa yliopistossa.

Erityisliikunnanopettajaa tarvitaan sekä tavallisissa luokissa, mutta erityisesti erityisluokilla ja –kouluissa, joissa oppilaiden tuen tarpeet ovat suurimmat.

Soveltavan liikunnan tutkimus

Erityisliikunnan tutkimuksen perinne on kovin lyhyt, mutta vilkastunut 2000-luvulla erittäin voimakkaasti. Tiedekuntaamme saatiin alan professuuri vuonna 1995. Soveltavan liikunnan tutkimus nojaa moniin perustieteisiin ja voi siten olla lähtökohdiltaan esim. kasvatuksellista, psykologista, fysiologista tai sosiologista. Monet kuntoukselliset tutkimusalat kuten lääketiede, fysioterapia tai terveystieteet tulevat hyvin lähelle soveltavan liikunnan tutkimuksen sisältöjä, kun kohteena ovat vammaiset ja pitkäaikaisesti sairaat henkilöt ja heidän liikuntansa.

Soveltavan liikunnan tutkimuksen pohjana on ns. adaptaatioteoria, jossa keskeisiä ilmiöitä ovat erilaiset liikkumisympäristöt, fyysinen aktiivisuus, palvelut ja vammaisten ihmisten voimaantuminen. Näin ollen tutkimuskenttä on hyvin laaja ja tutkimuskohde riippuu paljolti tutkijan omista intresseistä ja tutkimusmahdollisuuksista.

Kehitä osaamistasi jatkuvan oppimisen opinnoilla

Tervetuloa opiskelemaan Suomen ainoan liikuntatieteellisen tiedekunnan opetussuunnitelman mukaisia opintoja Jyväskylän yliopiston avoimeen yliopistoon! Liikuntatieteiden ja terveystieteiden opintotarjonta on monipuolinen. Opinnoissa pääset soveltamaan tutkimustietoa liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.

Liikuntatieteellisen tiedekunnassa on mahdollista opiskella ilman tutkinto-opiskelupaikkaa niin sanottuja erillisiä opintoja. Ne ovat tiedekunnan opintotarjonnassa olevia kursseja ja opintokokonaisuuksia, jotka opiskellaan yhdessä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Opinnot soveltuvat työuran aikaiseen osaamisen kehittämiseen tai oman tutkinnon suuntaamiseen kohti tulevaa urapolkua.

Oletko Jyväskylän yliopiston alumni? Vastavalmistuneille alumneille tarjoamme lisäopinnot maksutta niin tiedekunnassa kuin avoimessa!

Lue lisää alumnina opiskelusta

Tutustu myös