KOVA - Koulutusjohtaminen varhaiskasvatuksessa (5 op)

Koulutuksen kuvaus
Kova- koulutuksen tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen johtajien osaamista sekä tarjota tutkimusperustaisia työkaluja laadukkaan varhaiskasvatuksen edistämiseen ja ajankohtaisten haasteiden kohtaamiseen ja ratkaisemiseen.
Koulutus antaa valmiudet kehittää ja uudistaa vahvasti pedagogiikkaan perustuvaa yhteisöllistä toimintakulttuuria, jossa keskeisiä teemoja ovat hyvinvointi, moninaisuus, tiedolla johtaminen sekä digitaalisten työkalujen ja tekoälyn hyödyntäminen. Koulutuksessa hyödynnetään laajan pedagogisen johtamisen näkökulmia. Koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan osallistujien tarpeet ja kysymykset. Opetushallituksen rahoittama ja osallistujille maksutonta.
Koulutuksen toteutus käynnistyy syyskuussa 2025. Tutustu koulutuksen prosessikaavioon ³Ùä²õ³Ùä
Hankkeesta vastaa Jyväskylän yliopisto ja rahoittajana on Opetushallitus.
°´Ç³ó»å±ð°ù²â³ó³¾Ã¤
Opetustoimen henkilöstökoulutus on tarkoitettu varhaiskasvatuksessa johtotehtävissä työskentelevän henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Koulutukseen osallistuvien henkilöiden tulee työskennellä edellä mainittujen koulutusasteiden tai -muotojen oppilaitoksissa tai yksiköissä. Koulutuksen kohderyhmää ovat Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa toimivat johtajat- ja varajohtajat. Koulutukseen otetaan 45 osallistujaa.
Toteutus
Koulutus toteutetaan verkkototeutuksena. Vaikka koulutus toteutetaan kokonaan etänä verkossa Zoom- ja Moodle-oppimisalustoilla, siihen sisältyy paljon vuorovaikutteista työskentelyä pienryhmissä sekä mahdollisuus verkostoitua.
Koulutusosiot ja aikataulu
Ennen koulutuksen alkua osallistujille tehdään kysely, jossa kootaan ajankohtaiset toiveet, tarpeet ja odotukset. Koulutukseen kuuluu yhteensä 10 iltapäiväwebinaaria sekä webinaarien välillä tapahtuvaa pienten kokeilutehtävien tekemistä sekä kiinteissä pienryhmissä tehtävän johtamisoppaan kokoamista.
Kouluttajina toimivat muun muassa apulaisprofessori Elina Fonsén ja yliopistonopettaja Kirsi Järvinen Jyväskylän Yliopiston Koulutusjohtamisen Instituutista.
1. Varhaiskasvatuksen toimintaympäristö Koulutusosio sisältää kaksi ½ päivän webinaaria, joissa tarkastellaan varhaiskasvatuksen toimintaympäristön muutosta sekä varhaiskasvatuksen johtamistyötä osana kasvatus- ja koulutusalan kehittyvää johtajuutta. Webinaarien lisäksi osioon kuuluu 2h työskentelyä pienryhmässä. Webinaarit ti 2.10.2025 klo 12.30-16.00 ja ke 8.10.2025 klo 12.30-16.00
2. Jaettu pedagoginen johtajuus Koulutusosio sisältää kaksi ½ päivän webinaaria, joiden teemoina ovat pedagogisen johtamisen ja opettajajohtajuuden erilaiset teoriat ja mallit. Toisena teemana on pedagogista johtajuutta tukevien rakenteiden ja mallien tarkastelu. Webinaarien lisäksi osioon kuuluu 2h työskentelyä pienryhmässä. Webinaarit ti 28.10.2025 klo 12.30-16.00 ja ke 5.11.2025 klo 12.30-16.00
3. Toimintakulttuurin johtaminen Koulutusosio sisältää kaksi ½ päivän webinaaria, joiden yhteisenä teemana on laajan pedagogisen johtamisen käsite ja yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittäminen. Webinaarien lisäksi osioon kuuluu 2h työskentelyä pienryhmässä. Webinaarit ke 26.11.2025 klo 12.30-16.00 ja to 4.12.2025 klo 12.30-16.00
4. Moninaisuuden johtaminen Koulutusosio sisältää kaksi ½ päivän webinaaria, joissa tarkastellaan moninaisuuden johtamista inkluusion ja kieli- ja kulttuuritietoisen toimintakulttuurin näkökulmasta. Webinaarien lisäksi osioon kuuluu 2h työskentelyä pienryhmässä. Webinaarit ti 13.1.2026 klo 12.30-16.00 ja to 28.1.2026 klo 12.30-16.00
5. Pedagoginen tiedolla johtaminen Koulutusosio sisältää kaksi ½ päivän webinaaria, joissa tarkastellaan varhaiskasvatuksen laadunarviointi- ja kehittämistyötä sekä digitaalisten välineiden ja tekoälyn mahdollisuuksia pedagogisen tiedolla johtamisen tukena. Webinaarien lisäksi osioon kuuluu 2h työskentelyä pienryhmässä. Webinaarit to 12.3.2026 klo 12.30-16.00 ja to 26.3.2025 klo 12.30-16.00
Ilmoittautuminen
Koulutus toteutetaan etänä, joten osallistua voi mistä päin Suomea tahansa.
Koulutus on OPH:n rahoittamaa jatkuvaa oppimista tukevaa henkilöstökoulutusta. Koulutus on osallistujille maksutonta. Mahdollisista matka- ja majoituskustannuksista osallistuja vastaa itse.
Ilmoittautumisaika: 27.3-15.9.2025
Ilmoittautuminen 27.3.2025 alkaen: