Väitöskirjan ohjaajalle

Tietoa ja ohjeita väitöskirjan ohjaajalle

Tohtoriopintojen ohjaajan tärkeä tehtävä on ohjata väitöstutkimusta siten, että tohtoriopiskelijalla on edellytykset tieteellisesti laadukkaan väitöskirjan kirjoittamiseen. Sen lisäksi hän ohjaa tohtoriopiskelijaa jatko-opintosuunnitelman, tutkimussuunnitelman ja rahoitussuunnitelman laatimisessa ja niiden päivittämisessä.

Laadukkaaseen ohjaukseen kuuluu, että kaikilla väitöskirjanohjaajilla on perustietämys yliopiston tutkijakoulun ohjeistuksista ja kaikilla ohjaajilla sekä ohjaajiksi aikovilla on mahdollisuus tuettuun ohjausosaamisen kehittämiseen.
Tohtorikoulu

Tohtorikoulutusta koskevat ohjeet

Tohtoriopiskelijan ohjeista löytyvät opintohallinnolliset ohjeet esimerkiksi opetussuunnitelmista, väitöskirjavaatimuksista, ohjausasiakirjasta, seurantaryhmästä ja väitöskirjan tarkastusprosessista. Ohjeisiin on koottu myös tietoa esimerkiksi väitöskirjatutkijoiden rahoitusmahdollisuuksista, tutkimusetiikasta ja avoimesta tieteestä. 

JYUn sisäiset erityisesti pääohjaajille suunnatut menettelyohjeet ovat Intranet UNOssa.

Ohjausosaamisen kehittäminen

Jyväskylän yliopiston tavoitteena on vahvistaa ohjaajien vuorovaikutustaitoja sekä valmiuksia käsitellä palautetta ja toimia haastavissa ohjaustilanteissa sekä tukea ohjaajien pedagogisen ajattelun kehittymistä.

Tiedotus 

Jokaisessa tiedekunnassa on väitöskirjaohjaajien Teams-ryhmä, jota kautta viestitään tohtorikoulutuksen ajankohtaisista asioista. Kysy HelpJYU-palveluportaalin kautta oman tiedekuntasi tohtorikoulutuksesta vastaavalta suunnittelijalta oman tiedekuntasi Teams-ryhmästä. 

Tiedekuntasi saattaa myös tiedottaa tohtorikoulutukseen liittyvää ajankohtaisia asioita tiedekunnan omilla intranet-sivuilla.

Opintohallinnon palvelut

Koulutuspalveluiden jatkotutkintokoulutuksen tuen tiimi hoitaa yliopiston tohtorikoulutuksen tuki- ja palvelutehtäviä opiskelijavalinnasta aina tohtorintutkinnon valmistumiseen asti. Tehtäviimme kuuluu mm. opiskelijavalintaprosessin hallinnointia, opinnäytteiden tarkastusprosessien koordinointia, opetussuunnitelmiin ja -ohjelmiin sekä opintosuorituksiin liittyviä tehtäviä, päätösten ja sopimusten valmistelua sekä tohtoriopiskelijoiden neuvontaa ja verkkosivujen ylläpitoa. Meihin saa yhteyden ensisijaisesti HelpJYU-palveluportaalin kautta.

Tulevia väitöstilaisuuksia