Yhteiskirjoittaminen edistää ajattelua ja aikataulutusta väitöskirjatutkimuksessa
Minusta ei pitänyt tulla tohtoria. Olin historian maisterintutkinnon loppuvaiheessa suuntaamassa täysin palkein kulttuurialalle, kun minua pyydettiin opettamaan tieto- ja viestintäteknologian kurssia humanistisessa tiedekunnassa. Vaikka olin nauttinut kandidaatin- ja maisterintutkielmien tekemisestä, vasta yliopisto työympäristönä herätti kiinnostuksen tutkimuksen tekemiseen.
Kun minua pyydettiin opettamaan kurssia yliopistolle, ajattelin tekeväni vain lyhyen keikan tuntiopettajana. Pian kuitenkin huomasin työskenteleväni täysipäiväisesti digitaitojen ja työelämätaitojen opetuksen parissa.
Vaikka olin nauttinut kandidaatin- ja maisterintutkielmien tekemisestä, vasta yliopisto työympäristönä herätti kiinnostuksen tutkimuksen tekemiseen. Jatko-opintojen aloittamiseen motivoi uusi älyllinen haaste, mutta myös mahdollisuus osallistua johonkin itseä suurempaan, tieteen edistämiseen ja tutkitun tiedon kartuttamiseen.
Tutkijaseminaarin avoimuus oli tärkeää tuoreelle väitöskirjatutkijalle
Tiesin, että Nykykulttuurin tutkimuskeskuksessa oli tehty paljon median vastaanoton ja yleisöjen tutkimusta vahvan teoreettisella pohjalla. Toisaalta pelitutkimus oli nousemassa omaksi tärkeäksi painotuksekseen tutkimuskeskuksen toiminnassa. Oma kiinnostukseni oli mediayleisöjen ja fanien toiminnassa digitaalisissa ympäristöissä, joten nykykulttuuri tuntui oikealta ympäristöltä tällaiselle tutkimukselle.
‘Nykykulttuurin henki’ eli tutkimuskeskuksen erinomainen ilmapiiri oli lisäksi tehnyt minuun vaikutuksen jo opiskelijana: myös perustutkinto-opiskelijat toivotettiin tervetulleiksi tutkijoiden lukupiireihin ja seminaareihin.
Koska tein itse väitöskirjaa pitkälti työn ohessa, nykykulttuurin tutkijaseminaarin avoin ilmapiiri teki siitä merkityksellisen paikan, joka oli omistettu tekstien ääreen pysähtymiselle, keskustelulle ja ajatusten vaihdolle. Siellä oli mahdollista nähdä myös urallaan pitkällä olevien tutkijoiden tekstiraakileita ja tutkimuksen tekemisen mystiikan tilalle tuli ymmärrys tieteen teon prosessista.
Yhteiskirjoittaminen on yhdessä ajattelemista
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö ja yhteiskirjoittaminen olivat omalle väitöskirjapolulleni äärettömän tärkeitä. Ajattelen kirjoittamalla. Siksi yhteiskirjoittaminen on minusta myös yhdessä ajattelua. Sen ansiosta opin uskoakseni valtavasti enemmän kuin yksin puurtaen. Yhteiskirjoittamisen hyvät käytänteet ovatkin olleet tässä tärkeitä - erillisiä palasia ei vain liimata yhteen, vaan tekstiä todella työstetään ja pohditaan yhdessä yksityiskohtia myöten.
Onnekseni sain tehdä työtä ja kirjoittaa lukuisten itseäni taitavampien tutkijoiden kanssa. Erityisen opettavaisia olivat väitöskirjaopintojen alkupuolella tarjoutuneet mahdollisuudet kirjoittaa kahden alallaan ansioituneen professorin kanssa, mikä oli kirjoittajakoulutusta parhaimmillaan! Silti kaikki yhteistyö on opettanut uutta kirjoittamisesta, tutkimustyöstä ja erilaisista tiedekulttuureista - mutta myös omaa työtäni ohjaavista periaatteista.
Yhteiskirjoittamisesta oli myös aivan arkinen hyöty: Yleisöjen suhdetta fiktiivisiin hahmoihin käsittelevä väitöskirjani valmistui. Kollegoille tehdyt lupaukset ja yhteiset deadlinet velvoittavat minua paremmin kuin vain itseä varten laaditut aikataulut.
Olin myös onnekas, koska sain taittaa väitöskirjamatkaa yhdessä toisen tohtoriopiskelijan kanssa, joka oli myös kanssakirjoittajani useissa hankkeissa. Tuimme toinen toisiamme, enkä koskaan tuntenut olevani väitöskirjan kanssa yksin.
Erityisen opettavaisia olivat väitöskirjaopintojen alkupuolella tarjoutuneet mahdollisuudet kirjoittaa kahden alallaan ansioituneen professorin kanssa, mikä oli kirjoittajakoulutusta parhaimmillaan!
Väitöskirja työn ohella suojaa paineilta
Väitöskirjaa tein pitkälti työn ohessa, muutamia lyhyitä apurahajaksoja lukuunottamatta. Koska työskentelin yliopistolla opetustehtävissä, oli helppo järjestää esimerkiksi osallistuminen tutkijaseminaariin. Silti prosessi venyi, mutta olin varautunut siihen jo aloittaessani. Opin jo varhaisessa vaiheessa, että kaiken vapaa-ajan omistaminen tutkimukselle ei ole kestävää.
Väitöskirjan tekeminen voi olla henkisesti raskasta, sillä siihen liittyy paljon arviointia ja arvioitavana olemista, toisaalta itsenäistä päätöksentekoa ja vastuuta. Väitöskirjan aloittaminen jo työelämässä olevana antoi suojaa siihen liittyviltä henkisiltä paineilta. Minulla oli jo usean muun alan työkokemusta ennen tutkijan työtä, joten ammatillinen identiteettini ei rakentunut pelkästään tutkijakoulutuksen varaan.
Nyt väitöskirjaa aloittavia neuvoisinkin huolehtimaan tasapainosta, siis siitä, että elämässä on riittävästi muutakin väitöskirjan ohella.
Rohkeasti mukaan eri tutkimushankkeisiin
Työskentelin väitöskirjan aikana myös muissa tutkimushankkeissa, joten tein myös sellaista tutkimusta, mikä ei suoraan liittynyt väitöskirjani aiheeseen. Tämä rikasti ja vahvisti tutkijan osaamistani, vaikka välillä aiheet ja menetelmät olivat varsin kaukana omilta vahvuusalueiltani. Oli ihanaa sukeltaa uuteen!
Samalla oivalsin olevani varsinainen metodien rakastaja. Tutkimusmenetelmien laaja-alainen tuntemus onkin ohjannut työuraani myös väitöksen jälkeen, sillä olen työskennellyt menetelmäkehityksen parissa.
Antaisinkin uudelle jatko-opiskelijalle neuvon: Sano ‘kyllä’ kiinnostaville projekteille ja ehdotuksille. Jos olet epävarma, mieti, voitko oppia uutta ja samalla vaikuttaa maailmaan myönteisellä tavalla. Tartu tällaisiin tilaisuuksiin!
Kirjoittaja työskentelee tällä hetkellä tutkimuspäällikkönä Kansallisarkistossa.
