Veera Tammentie

Tutustuin Jyväskylän yliopistoon alun perin opintojen kautta. Valmistuin keväällä 2020 maisteriksi koulutusteknologian ohjelmasta, johon hain työskenneltyäni ensin kolme vuotta ohjelmistokehittäjänä. Päivittäinen ongelmanratkaisu koodatessa oli mielenkiintoista, mutta halusin työhöni vähän ihmisläheisempää kulmaa.
Gradua viimeistellessäni olinkin jo töissä Jyväskylän yliopistossa: opettajani vinkkasi avoimesta pestistä Digipalveluissa, ja työpaikkailmoituksessa ollut kuvaus kuulosti juuri minulle sopivalta. Perehdytys meni vauhdilla, kun pomppasin suoraan mukaan uuden järjestelmän käyttöönottoprojektiin.
Työskentelen nykyisin järjestelmäsuunnittelijana tiimissä, joka ylläpitää yliopiston HelpJYU-palvelua. Teen järjestelmäkehitystä ja -ylläpitotehtäviä sekä pidän henkilöstölle järjestelmäkoulutuksia. Olen myös JYU:n chatbotin ylläpitäjä ja bottikuiskaaja. Työtehtävät ovat juuri omaan osaamiseeni täydellisiä!
Ongelmanratkaisua käyttäjän hyväksi
Kolmen ihmisen tehotiimimme on tiivis ja kannustamme toisiamme vaikeinakin hetkinä. Tiimiläisten kanssa jaamme ilot ja surut ja olemme toistemme tukena, kun kaikki ei menekään kuin Strömsössä.
Kuluneiden vuosien aikana olen päässyt tutustumaan vierustoverieni lisäksi monenlaisiin asiantuntijoihin ja tekemään yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa. Koen, että työyhteisööni kuuluu koko monipuolinen ja kirjava yliopisto, jossa on aina jotain meneillään. Harvoinpa sitä päätyy työpaikallaan osallistumaan aivotutkimukseen tai pääsee mukaan vaikkapa liikuntavalmennukseen!
Parasta on monipuolisuus: harvoin on monta ihan samanlaista päivää. Pidän myös siitä, että omatoimisen työskentelyn lisäksi pääsen yhdessä suunnittelemaan sopivia ratkaisuja muiden ihmisten kanssa. Tykkään muutenkin suunnitella ratkaisuja käyttäjän näkökulmasta! On mukavaa, kun jokin ominaisuus konkreettisesti helpottaa käyttäjän arkea.
Ongelmanratkaisu teknisten haasteiden selättämiseksi on vaativuuden lisäksi myös antoisa puoli työssä, onnistumiset tuntuvat erityisen palkitsevilta pitkän pähkäilyn jälkeen. Myös se auttaa jaksamaan, kun saan työstäni kiitosta ja joku on vilpittömästi iloinen siitä, mitä olen tehnyt.
Enemmän kuin työpaikka
JYU on minulle enemmän kuin työpaikka, sillä olen saanut täältä paitsi tutkinnon myös monta tärkeää ihmistä elämääni. Tämä on yhteisö, jossa olen vuosien varrella tutustunut erilaisiin ihmisiin ja kerännyt erittäin monipuolisia kokemuksia.
Jyväskylä paikkana tuntuu samaan aikaan sekä elinvoimaiselta että rauhalliselta. Minulle tämä on oikean kokoinen kaupunki: on ketjukauppoja sekä pieniä putiikkeja, ravintoloita sekä kahviloita, ja monenlaisia harrastusmahdollisuuksia – mutta myös puistoja, luontopolkuja ja järvimaisemia, sekä, mikä parasta, rantaraitti.