Työtä, jolla on tavallista suurempi merkitys
Lukion jälkeen halusin lääkäriksi, mutta koska ovet eivät auenneet lääkikseen, päädyin opiskelemaan Jyväskylässä solu- ja molekyylibiologiaa. Opintojen aikana huomasin, kuinka mielenkiintoisia virukset ovat, ja keskityin niihin kanditutkielmasta väitöskirjaani asti.

Mari Martikainen
- Erikoistutkija Fimeassa
- Valmistunut vuonna 2013 filosofian maisteriksi ja vuonna 2016 filosofian tohtoriksi pääaineena solu- ja molekyylibiologia.
Lukion jälkeen halusin lääkäriksi, mutta koska ovet eivät auenneet lääkikseen, päädyin opiskelemaan Jyväskylässä solu- ja molekyylibiologiaa. Opintojen aikana huomasin, kuinka mielenkiintoisia virukset ovat, ja keskityin niihin kanditutkielmasta väitöskirjaani asti. Maisterin tutkinnon jälkeen tuntui luonnolliselta jatkaa tohtorin opintoihin samassa tutkimusryhmässä, johon olin tehnyt pro graduni. Väitöskirjatutkimukseni loppuvaiheilla olin päättänyt pitää vaihtoehtoni avoimena akateemisen tutkimuksen lisäksi niin lääketeollisuudelle sekä muille mahdollisuuksille. Päädyin hakemaan joulukuussa 2016 Fimeassa auki olevaa työpaikkaa biologisten lääkevalmisteiden parissa. Hain rohkeasti paikkaa, vaikka minulla ei ollut aiempaa kokemusta viranomaistyöstä, saati lääketeollisuudesta. Ilokseni minut valittiin tehtävään ja samalla tiellä olen edelleen.
Toimin Fimeassa erikoistutkijana Lääkevalmisteiden arvioinnin prosessissa Farmaseuttis-Biologisessa jaostossa. Käytännössä erikoistutkijana toimin erilaisissa myyntilupaprosesseissa sekä kliinisissä lääketutkimuksissa biologisten lääkevalmisteiden farmaseuttisten, kemiallisten ja biologisten selvitysten arviointityössä. Minun erityisvastuualueeni on rokotteet, mutta arvioin myös monipuolisesti muita lääkevalmisteita. Arviointityön lisäksi annamme lääkevalmistajille tieteellistä neuvontaa ja toimimme asiantuntijana GMP-tarkastuksilla.
Parasta työssä on sen monipuolisuus
Biologisten lääkevalmisteiden kenttä on hyvin laaja. Niihin kuuluvat rokotteet, verivalmisteet (esim. hyytymistekijät), allergeenit, polysakkaridit ja yhdistelmä-DNA-tekniikalla tuotetut valmisteet (proteiinit, esim. insuliinit, erilaiset vasta-aineet) sekä kehittyneet terapiatuotteet eli geeni- ja soluterapiatuotteet ja kudosmuokkaustuotteet. Pääsen seuraamaan näköalapaikalta uusien biologisten lääkevalmisteiden kehitystä ja niiden myyntilupaprosesseja. Lisäksi saan tehdä töitä ihan mahtavassa työporukassa, joka koostuu mm. biologeista, kemisteistä, farmaseuteista, proviisoreista ja lääkäreistä. Oman lisänsä työhön tuo erilaisten sidosryhmien kanssa toimiminen niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tärkeimpänä on kuitenkin tunne siitä, että saan tehdä vastuullista työtä, jolla on suurempi merkitys.
Oman osaamisen kehittäminen on tärkeää työelämässä
Solu- ja molekyylibiologian ja virologian perusosaaminen luo pohjan kaikelle tieteelliselle arvioinnille, jota työssäni kohtaan. Lisäksi tohtorin opintojen aikana opitut tutkijantyön sekä biokemian menetelmien taidot ovat tärkeitä farmaseuttis-biologisen datan ymmärtämisessä ja arvioinnissa. Erikoistutkijana itsensä kehittäminen ja kouluttaminen on tärkeää, jotta pysyy perässä jatkuvasti kehittyvässä lääketeollisuudessa. Lisäksi tieteellinen argumentointi kirjallisesti ja suullisesti on työssäni hyvin isossa osassa. Vaikka olemme suomalaisia viranomaisia, kirjoitamme arviointilausuntomme pääosin englanniksi ja käymme jatkuvaa keskustelua kansainvälisillä foorumeilla. Onkin ollut siis tärkeää, että niin maisterivaiheen opinnoissa kuin jatko-opinnoissa pääkielenä on ollut englanti.
Lämpimiä muistoja Jyväskylästä
Jyväskylä on opiskelukaupunkina ihan mahtava! Se on sopivan kokoinen, jolloin pyörällä tai kävellen liikkuminen on helppoa. Lisäksi luonto on lähellä ja palveluitakin löytyy riittävästi. Opiskelijat tuovat kaupunkiin eloa. Opiskeluissa parasta olivat kaikki labrakurssit, joista käteen jäi hyviä ystäviä näihin päiviin asti. Myös väitöskirja-aikana meidän tutkimusryhmässä oli ihan mahtava ryhmähenki! Näitä päiviä muistelen lämmöllä.
Vinkit tuleville ja nykyisille opiskelijoille:
- Mieti jo opiskeluiden aikana minkälainen työ sinua kiinnostaisi.
- Ota selvää ylipäätään minkälaisia oman alan työtehtäviä on tarjolla. Tällöin on helpompi suunnitella vähän omia opintojakin näitä silmällä pitäen.
- Opintojen aikana on mahdollista päästä kesätöihin tai harjoitteluihin oman alan hommiin – näitä tilaisuuksia kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
- Mielestäni on tärkeää olla avoin ja hakea rohkeasti erilaisiakin työpaikkoja.
- Kannattaa miettiä minkälaisen ensivaikutelman itsestään antaa uusille ihmisille.
- Opiskelut ovat ihmisen parasta aikaa ja siitä kannattaa nauttia.