Tutkijan on tärkeää löytää oikea positio tutkimukselleen
Työskenneltyäni joitakin vuosia tutkijana Ympäristöntutkimuskeskuksella hain jatko-opintoihin JSBE:hen ympäristöjohtamisen oppiaineeseen. Halusin ymmärtää syvällisemmin niitä ilmiöitä, joiden kanssa päivittäin painin työssäni. Tutkijan työ on yhä mielestäni paras työ, jonka tiedän.
Hakeutuessani jatko-opintoihin Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle (JSBE), ympäristöjohtamisen oppiaineeseen, olin tehnyt jo useamman vuoden tutkijan työtä silloisella Jyväskylän yliopiston alaisella Ympäristöntutkimuskeskuksella. Organisaatiomme tarjosi tutkimuspalveluita ja teki tutkimushankkeita, joissa oli varsin tarkkaan rajattu tutkimustehtävä, jota varten hankittiin tarvittava tieto, raportoitiin tuloksista tilaajalle ja siirryttiin seuraavaan hankkeeseen.
Pidin valtavasti työstäni, mutta vuosien aikana kehittyi ajatus, että hanketutkijan työ ei ehkä kuitenkaan riitä minulle. Halusin ymmärtää paremmin ja syvällisemmin niitä ilmiöitä, joiden kanssa päivittäin painin.
Monta sattumaa ohjasi tutkimuksen tielle
Sitten tapahtui monia asioita samaan aikaan ja peräjälkeen organisaatiomuutoksesta perheenlisäykseen. Ne loivat mahdollisuusikkunan ja tuuppasivat minua akateemisen tutkimuksen tielle.
Vaikka olin ehkä sanonut ääneenkin, etten lähtisi tekemään väitöskirjaa, ellei löydy hyvää palkallista paikkaa ja pitkää rahoitusta, niin apurahatutkijaksi lähdin sitten kuitenkin, ja irtisanouduin vakituisesta työpaikastani.
Kun ajatukselle kiinnostavaan tutkimusaiheeseen syventymisestä oli antanut pikkurillin, se vei lopulta koko käden – en usko, että olisin voinut elää itseni kanssa, jos en olisi lähtenyt kokeilemaan siipiäni tällä matkalla.
Akateeminen tutkimus vaati uusien taitojen kehittämistä
Koska olin tehnyt töitä tutkijana jo pitkään, ajattelin tietäväni, millaista väitöskirjatutkijan työ on ja mitä se vaatii. Osoittautui kuitenkin, että akateeminen tutkimus eroaa siitä tutkimustyöstä, jota olin siihen mennessä tehnyt.
Olin hankkinut jo aiemmin paljon osaamista liittyen yleisesti tutkimusvalmiuksiin, tutkimusprosessin hallintaan, aineiston hankintaan ja tulosten analysoimiseen. Yhteiskuntatieteellisten artikkelien kirjoittaminen oli kuitenkin erilaista kuin tutkimusraporttien kirjoittaminen, mitä olin siihen mennessä tehnyt. Meni aikaa, ennen kuin opin hallitsemaan tämän uuden tavan tuottaa tietoa.
Tämä oppimismatka oli vähän kivuliaskin, sillä jouduin lopulta jopa hylkäämään identiteettini osaavana ja kompetenttina tutkijana, ja myöntämään itselleni, että nyt on hankittava kokonaan uudenlaisia taitoja.
Kirjoittaminen on prosessi keskeneräisestä valmista kohti
Eräs tärkeä virstanpylväs tutkijanurallani oli kirjoittaminen yhdessä muiden kanssa. Kirjoitin ensimmäiset paperini yksin, ja niiden kokemusten perusteella yhtäältä opin valtavasti, ja toisaalta voin varmasti sanoa omaavani tutkijalle tarpeelliset määrät sinnikkyyttä ja resilienssiä.
Voi kuitenkin miettiä, olisiko matka ollut helpompi, jos en olisi yrittänyt tehdä kaikkea itse. Toisten kanssa kirjoittaminen nimittäin madalsi kynnystä kirjoittamiseen. Huomasin, että muutkaan eivät tuota täydellistä tekstiä ensimmäisellä kerralla, eikä siihen edes pyritä. Vaikka tavallaan tiesin, että kirjoittaminen on prosessi, en ollut sisäistänyt sitä kunnolla.
Yksi isoimmista hankaluuksista itselleni oli varsinkin alussa (ja jossain määrin vieläkin) se, että yritin tuottaa liian valmista tekstiä. Eikä se tietenkään alussa ollut sellaista tekstiä, jota olin lukenut toisten tutkijoiden julkaistuissa papereissa. Se ero oman tuotoksen tason ja tavoitetason välillä oli vain niin iso, että rimakauhu oli väistämätön. Kirjoittaessani yhdessä muiden kanssa sisäistin, mitä tarkoittaa hokema ”kirjoittaminen on prosessi” – sitä, että ensimmäiset versiot eivät ole lopullisia, joskus jopa huonoja, ja se pitää vain hyväksyä.
On tärkeää tunnistaa oman tutkimuksen positio
Omalla alallani yhdeksi keskeisimmistä taidoista tutkimusartikkelien kirjoittamisessa näen kyvyn kehystää tutkimus ja kertoa sen avulla tarinaa.
Ei riitä, että tunnistaa aiemmasta kirjallisuudesta tutkimusaukon ja osaa tehdä tutkimusta teknisesti oikein, vaan pitää tietää, mikä on ylipäätään se tutkimuskirjallisuuden haara, johon tutkimuksellani haluan positioitua ja jolla käytävää keskustelua haluan edistää. Siksi oman tulokulman ja oikeiden ja sopivien käsitteiden ja teorioiden löytäminen oli tärkeää.
Kun oikeat elementit löytyivät, aloin vihdoin paremmin hahmottaa sitä kenttää, jolla operoin. Siten pystyin rakentamaan itselleni teoreettis-käsitteellisen kehikon, johon saatoin asettaa omani ja muiden tutkimukset. Eihän se kehikko tietenkään valmis ole, mutta nyt tiedän, miten sitä rakennetaan.
Ei mitään niin käytännöllistä kuin hyvä teoria
Väitöstutkimukseni käsitteli viljelijöiden roolia ruokajärjestelmän kestävyyssiirtymässä. Lähdin liikkeelle pyrkimyksistä ymmärtää viljelijöiden ympäristöystävällisiä valintoja, mutta tämä tutkimustehtävä laajeni ruokajärjestelmän rakenteen ymmärtämiseen ja siihen, miten rakenne ehdollistaa viljelijän toimijuutta.
Tutkimusaiheeni oli alkujaan hyvin käytännöllinen, sillä ajattelin, että tutkimalla viljelijöiden valintoja voimme parantaa maatalouden ympäristöpolitiikan vaikuttavuutta. En ollut alussa edes kovin kiinnostunut mistään teoreettisista viitekehyksistä. Yksinkertaisista kysymyksistä tulee kuitenkin helposti monimutkaisia kysymyksiä, ja lopulta minusta on tullut se teoriaintoilija, joka on sitä mieltä, ettei ole mitään niin käytännöllistä kuin hyvä teoria.
Käytännönläheisestä tutkimusongelmastani päädyin siis lopulta yhteiskuntateorian peruskysymyksiin siitä, mitä on rakenne ja toimijuus ja miten ne käyttäytyvät suhteessa toisiinsa, ja muuttavat yhteiskunnallista rakennetta.
Tutkijan työ on paras työ, jonka tiedän
Työskentelen parhaillaan tutkijatohtorina Kauppakorkeakoululla, ja tutkijan työ on yhä mielestäni paras työ, jonka tiedän. Sanoisin siis, että riskipitoinenkin hyppyni tälle tielle kannatti.
Suosittelenkin jatko-opintoja kaikille niille, jotka kokevat, etteivät voi olla niitä tekemättä.
Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että tämä ura ei aina ole kovin helppo valinta. Paljon joutuu pohtimaan sitä, saako rahoitusta väitöksen aikana tai sen jälkeen. En suosittele väitöskirjan tekemistä, jos ”ei muutakaan keksi”, sillä nähdäkseni tämä on tie, jolle pitää haluta lähteä.
Tutkijantaitoja tarvitaan laajemminkin työelämässä
Tohtorikoulutus on pätevöitymiskoulutus tutkijanuralle, mutta tutkijantaitoja tarvitaan muuallakin kuin akateemisessa maailmassa. Toivon erityisesti, että tutkijanura säilyy varteenotettavana vaihtoehtona eri vaiheissa työuraa – se, että on hankkinut työkokemusta akateemisen maailman ulkopuolella, ei saisi olla haitta myöhemmälle tutkijanuralle.
Samalla toivon, että ympäristö säilyy suopeana generalisteille ja monitieteisyydelle, jotka ovat keskeisen tärkeitä kestävyyskriisien ratkaisemiselle. Tarvitsemme syvällistä, yksityiskohtaista tietoa eri aloilta, mutta tarvitsemme myös siltoja näiden maailmojen välille.
Eri maailmojen välissä operoimalla ei välttämättä pysty pysymään huippunopeassa julkaisujen tuottamisen tahdissa, sillä monitieteisyys edellyttää eri alojen ymmärryksen haltuunottoa, mikä väistämättä vaatii aikaa ja tapahtuu jonkun muun kustannuksella. Tekoäly ei pysty rakentamaan meille niitä omia päänsisäisiä ymmärrysrakenteitamme – se on sitä työtä, jonka jokainen tutkija joutuu tekemään itse.
