Terveystieto, Piia ja Tero Kurkimäki: Yhdessä opiskelua töiden ja perhearjen keskellä

Tero: Opintojen aluksi oli pitkän tauon jälkeen tunne, etten enää itse osaa opiskella. Kun opiskeluarkeen pääsi kiinni, homma alkoi kuitenkin sujua. Avoimen yliopiston opintojen laadusta kertoo paljon, että yhden kurssin lopuksi huomasin toivovani, että seuraava kurssi jo alkaisi. Ihme tapahtui!
Piia: Myös vertaistuesta on ollut paljon apua. Tero on pystynyt auttamaan minua tietokoneen ja opiskelualustojen käytön kanssa, ja minä taas olen toiminut kielipoliisina Terolle. Minulla on muutenkin pelkästään hyvää sanottavaa avioparina opiskelusta: opittavista aiheista syntyy paljon keskustelua ja toiselta saa aina apua ja tsemppausta. Kun joku ärsyttää tai tuntuu vaikealta, toinen tietää täsmälleen, miltä se tuntuu. Yhdessä opiskellessa ei tule huono omatunto siitä, että yhteistä aikaa kuluu opintoihin. Ilot ja murheet jaetaan yhdessä.
Tero: Välillä on tuntunut siltä, että olen kivireki, jota vedetään eteenpäin. Aloittaminen on minulle vaikeaa, joten toiselta saatu tuki on tärkeää. Pelkästään omassa varassa opiskelu jäisi perhearjen ja lasten sekä töiden keskellä helposti tekemättä.
Piia: Se myös motivoi välittömästi, jos näkee toisen tietokoneella naputtamassa – silloin haluaa itsekin ruveta tekemään. Minussa on perfektionistin vikaa, mutta Terolta olen oppinut enemmän sitä, ettei kaikkea voi hioa loputtomiin.
Terveystiedosta välineitä elämään ja opettajan työhön
Piia: on tavallaan ääripäitä: toisaalta kurssien sisältö on hyvin keskustelevaa ja pohdiskelevaa, mutta toisessa päässä on fysiologian ja anatomian tarkka opiskelu ja monivalintatentteihin pänttääminen. Minulle on ollut kauhean tärkeää, että opiskelu on monipuolista.
Tero: Joissain oppiaineissa voi joskus tulla olo, että tekeekö tällä tiedolla oikeasti mitään. Terveystiedossa kaikki on kuitenkin hyödyllistä ja koskettaa sekä itseä että omaa jälkikasvua. Terveyteen liittyvää tietoa on hyvä yhdistellä myös muihin oppiaineisiin.
Piia: Sisällöissä painotettiin paljon lasten ja nuorten huomioimista ja mukaan ottamista. Lasten pahoinvoinnista puhutaan paljon, esimerkiksi unen tarpeesta ja kaikesta muusta, minkä päälle oppiminen rakennetaan. Jos ei ole tätä terveyteen perustuvaa pohjaa, on vaikeaa alkaa jankkaamaan kertotaulujakaan.
Tero: Jos pystyn omalla toiminnallani ja sanoillani auttamaan oppilaita, niin sen kyllä teen. Terveystiedosta on saanut paljon työkaluja siihen.
Lämmin tunnelma ja erinomaiset perusopinnot
Tero: Verkko-opiskelu on nykyisin kattavaa, mikä tekee asioista helpompaa. Olemme tosi sidottuna Seinäjoelle työn, perheen ja harrastusten kautta. Joissain tapauksissa läsnäolo on tietysti tarpeellista, mutta on hienoa, että perheellisellekin on mahdollista opiskella. Voisi ajatella, että täällä on etäällä Jyväskylän avoimesta yliopistosta, mutta meille on jäänyt todella hyvä ja läheinen kuva henkilökunnasta ja opiskelusta. Apu ei ole minkään pykäläviidakon takana, vaan esimerkiksi aineenopettaja on todella lämmin ja helposti lähestyttävä ihminen.
Piia: Kurssien suorittamiseen on saanut myös joustoa, kun sitä on kaivannut. Jyväskylän avoimessa on todella hyvä yleinen asenne ja juuri lämpö näkyy kaikessa tekemisessä. Kaikki ovat opiskelijan puolella. Oppimisryhmät ovat sopivan pieniä, joten myös henkilökohtaisen palautteen antamiseen löytyy aikaa.
Tero: Joskus aiemmin opiskellessa on jopa tuntenut itsensä tyhmemmäksi kuin mitä oikeasti onkaan. Opiskelu on saattanut olla kankeaa, eikä suoritusten tekeminen ole sujunut kätevästi. Jyväskylän avoin on ollut erinomainen terveystiedon perusopinnoissa: opiskelu on ketterää, maalaisjärjellä pääsee pitkälle ja hyviä oppimiskokemuksia kertyy, mikä ruokkii opiskeluintoa entisestään. Jokainen voi onnistua omista lähtökohdistaan ponnistamalla.
äپٴᲹ: