Suomi toisena ja vieraana kielenä, Jenni Koivumäki: Uusi työpaikka ja osaamista maahan muuttaneiden ohjaukseen

”Työskentelen Paremmin Yhdessä ry:ssä projektityöntekijänä maahan muuttaneiden ohjaustehtävissä. Suomi toisena ja vieraana kielenä -perusopinnot ovat olleet hyvä valtti nykyisessä työssäni. Opintojen myötä olen saanut jopa työtarjouksia, eli S2-perusteet ovat olleet hyödyksi työmarkkinoilla.
Koulutukseltani kulttuurihistorian maisteri ja sosionomi. Minulla on myös opettajan pätevyys. Opetin jo aiemmin Suomeen muuttaneita, mutta totesin itse, että S2-opinnoista olisi monikielisessä työympäristössä minulle apua. Siksi hakeuduin perusopintoihin Jyväskylän yliopiston avoimeen yliopistoon.
Olen tehnyt avoimen opintoja koko aikuisiän ja niillä on ollut iso vaikutus elämääni. Lukion jälkeen suoritin kulttuurihistorian perusopinnot avoimessa ja pääsin niiden ansiosta tutkinto-opiskelijaksi. Vastaavasti tein avoimessa kasvatustieteen perusopinnot, minkä jälkeen sain paikan opettajankoulutuksessa. Nyt olen saanut S2-opintojen opiskelun ansiosta työmahdollisuuksia.
Aineopintoihin tarvitaan istumalihaksia ja tahtotilaa
Lisää päteviä S2-opettajia tarvitaan maahanmuuttajien opetuksessa Suomessa. Maaliskuussa 2018 muutin Jyväskylään ja aloitin uudessa työpaikassa. Kun perusopinnot suorittaneille tarjottiin mahdollisuutta tehdä S2-aineopinnot OKM:n rahoituksella, päätin jatkaa niiden pariin syksyllä työn ohessa.
Ajattelen oppimistehtäviä usein työni kautta, mikä helpottaa opiskelua. Aion tehdä 35 opintopisteen laajuiset aineopinnot vuodessa. Kokopäivätyön ohessa se on mahdollista, mutta oma ajankäyttö pitää vain suunnitella hyvin. Avoimen laajoja opintokokonaisuuksia ei tehdä vasemmalla kädellä. Oppimiseen tarvitaan istumalihaksia ja tahtotilaa. Vartti silloin tällöin ei riitä.
Onneksi uudet aiheet imaisevat helposti mukaansa. S2-aineopinnoissa erityisesti kielitietoinen opetus on ollut todella silmiä avaavaa suhteessa työskentelyyn maahan muuttaneiden kanssa. Toisaalta silloinkin, kun aiheet ovat tuntuneet alkuun vieraammilta, ovat mahtavat opettajat tartuttaneet innostuksensa.
Avoimen opinnot on jäsennetty fiksusti. S2-opintojen moniin kursseihin sisältyy pari luentopäivää yleensä perjantai-iltana ja lauantaina. Oma rytmini rakentuu niiden ympärille, eli tartun aina luentoihin liittyvien kurssien muihinkin tehtäviin. Kotona ahkeroimisen lisäksi ihana työnantajani on antanut edistää opintoja vähän myös työajalla.
Uudet opit hyödyksi työelämässä
S2-opinnot ovat lisänneet ymmärrystäni kielikysymyksistä ja kielestä ilmiönä niin yksityisesti, työelämässä kuin yhteiskunnallisesti. Opiskellessa olen myös kerryttänyt korvaamatonta sosiaalista pääomaa. Opiskelukavereista on muodostunut ympärilleni saman alan ammattilaisten verkosto.
Nykyään ymmärrän paremmin kielitaitoa ja pystyn arvioimaan sitä eri tilanteissa. Voin esimerkiksi suhteuttaa oman kielitaitoni paremmin ohjattavien kielitaitoon. Vedän myös vapaaehtoisten koulutuksia, jonne olen ottanut monikielisyyden mukaan. Osa on alkanut miettiä itsekin näitä opintoja.
Työyhteisössäni käytetään sitä kieltä, mitä osataan ja ymmärretään. Tänne tulevat ihmiset puhuvat jopa seitsemää kieltä. Heillä on vain erilainen kielitaito kuin meillä. On ollut tärkeää ymmärtää, että loppujen lopuksi olemme kaikki monikielisiä.
Kielten rikkaus näkyy työssäni, mikä on hienoa. Toivon, että eri kieliä pystyisi koko yhteiskunnassa käyttämään joustavammin. Kieli on niin iso osa identiteettiä.
Kolme tärkeintä hyötyä avoimessa yliopistossa opiskelusta
- Uudet työmahdollisuudet maahanmuuttajien ohjaustehtävissä
- Tukea, työkaluja kielitaidon arviointiin ja laajempaa ymmärrystä työhön maahan muuttaneiden parissa
- Opiskelukavereista muodostunut saman alan ammattilaisten verkosto