Sosiaalityössä olen ihmisen puolella
Sosiaalityöntekijänä tulen kohtaamaan yhteiskunnallisia, poliittisia ja eettisiä kysymyksiä, joiden punnitsemiseen yliopisto-opinnot valmistavat.
Ammatissani tulen tekemään hirveän vastuullisia päätöksiä, jotka saattavat pilata tai pelastaa jonkun elämän. Se vähän pelottaa, mutta tiedän löytäneeni juttuni. Minusta tulee sosiaalityöntekijä.
Sosiaalityöntekijä on viestikapula yhteiskunnan ja apua tarvitsevan ihmisen välillä. Hän huolehtii, ettei kukaan tipu yhteiskunnan ulkopuolelle esimerkiksi hankalien perheolosuhteiden vuoksi, päihteiden käytön takia tai vaikkapa kehitysvammansa seurauksena. Sosiaalityössä tulen olemaan ihmisen puolella, kuitenkin yhteiskunnan rajat ja vaatimukset asettaen. Se ei ole helppo tehtävä.
Tässä ammatissa ei tarvitse ihmetellä, mistä saisi merkityksellisyyden tunnetta työpäiviinsä. Moni meistä opiskelijoista on päätynyt tälle alalle siksi että haluamme auttaa, ihan aidosti vain auttaa. Osalla meistä on sosiaalityöhön henkilökohtaista tarttumapintaa – jos on itse saanut apua elämäänsä, niin tarve antaa takaisin on suuri. Ammatti on kyllä rankka, mutta juuri siksi meitä tarvitaan.
Olen alkanut ymmärtää yhteiskuntaa
Olen opiskellut nyt vuoden Jyväskylän yliopistossa. On hurjaa miettiä elämäänsä vuosi taaksepäin – ajatusmaailmani ja elämäni oli niin erilaista. Fuksivuosi on tuonut ympärilleni paljon samankaltaisia ihmisiä ja hauskoja hetkiä, mutta samalla huomaan oppineeni paljon. Nyt minulla on mielipiteitä ja näkemyksiä. Olen alkanut ymmärtää yhteiskuntaa ja haluni selvittää asioita itsenäisesti on kasvanut. Sosiaalityöntekijänä tulen kohtaamaan paljon yhteiskunnallisia, poliittisia ja eettisiä kysymyksiä, joiden punnitsemiseen yliopisto-opinnot hyvin valmistavat. Ensimmäisenä vuonna olemmekin opiskelleet paljon yhteisiä yhteiskuntatieteiden opintoja sosiaalityön opintojen lisäksi.
Ammatti-identiteetin vahvistumiselle tärkeä ajanjakso oli kevään harjoittelu kunnallisessa lastenkodissa. Olin kaksi viikkoa seuraamassa ja oppimassa, mitä työ arkitodellisuudessa onkaan. Opin, että sosiaalityössä täytyy nähdä kaikkien raastavien tilanteiden taakse ja uskoa, että ihminen voi muuttua. Siltikin, vaikkei hän edes haluaisi tulla autetuksi.
Olen tosi herkkä ja empatiakykyinen. Sovinko tähän ammattiin, jos alan itkeä vaikeissa tilanteissa? Ohjaajani harjoittelussa muistutti, että siinä kehittyy, sitähän ammattitaito on. Meillä on hyvin psykologinen ja empaattinen rooli ihmisiä auttaessa, sillä sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välille täytyy syntyä luottamuksellinen suhde. Kuitenkin on muistettava, että teemme vain työtämme sen raamien puitteissa, ja joskus se vaatii tunteiden siirtämistä taka-alalle.
Kun valmistun, saan sosiaalityöntekijän pätevyyden. Jo ensimmäisessä harkassa minua pyydettiin palaamaan sinne töihin – ei siis tarvitse miettiä, riittääköhän sosiaalityöntekijöille työpaikkoja. Töitä tässä ammatissa riittää. Hyvin merkityksellisiä töitä.
