Sakari Taipale

Apulaisprofessori, humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Sakari Taipale
Julkaistu
2.10.2023

Tulin aikoinani opiskelemaan yhteiskuntatieteitä Jyväskylän yliopistoon kiinnostavien pääsykoekirjojen perusteella – ja sille tielle jäin. Olen kotoisin Keski-Suomesta, joten Jyväskylän yliopisto oli minulle luonteva vaihtoehto. Kun läheltä löytyi laadukas yliopisto, jossa pystyi opiskelemaan mielenkiintoisia aiheita, oli valinta selkeä.

Gradussani tutkin, miten tietotyöläiset preferoivat työtänsä, vapaa-aikaansa ja perhe-elämäänsä. Vuosituhannen vaihteessa tietotyö liittyi pitkälti yhteiskunnan digitalisoitumiseen. Ajankohtainen graduni avasi mahdollisuuden lähteä rakentamaan tutkimusuraa tämän teeman ympärille ja tutustua henkilöihin, jotka tekivät alan uraauurtavaa tutkimusta eri puolilla maailmaa.

Väitöskirjassani tutkin mobiili- ja internetviestintää ja niiden vaikutuksia ihmisten yhdessä oloon. Väitöskirjan tekeminen opetustyön ohessa ilman rahoitusta oli paikoin haastavaa, mutta kiinnostava tutkimusaiheeni sai puristamaan työn loppuun. Väitöskirjan valmistumisen jälkeen en ole miettinyt mitään muuta uravaihtoehtoa: olen ollut varma tutkijuudesta ja opettajuudesta.

Yhteiskuntatieteilijänä ja teknologiatutkijana Jyväskylän yliopistossa

Urallani olen aina edennyt tutkimus edellä. Olen hakenut ajankohtaisia tutkimusideoita ja -aiheita, jotka ovat kiinnostaneet itseäni ja jotka olen ryhmäni kanssa kokenut tärkeiksi. Tämä on vienyt uralla eteenpäin nykyiseen tehtävääni yhteiskuntapolitiikan apulaisprofessoriksi.

Tällä hetkellä johdan Ikääntymisen ja hoivan huippuyksikössä tutkimusryhmää, jossa tarkastelemme ikääntymiseen liittyviä yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten digitalisaatiota ja hoivajärjestelyjä. Lisäksi vedän strategisen tutkimusneuvoston tutkimusryhmää, joka keskittyy palvelukulttuurin digitalisoitumiseen.

Toimin myös vierailevana tutkijana Ljubljanan yliopistossa Sloveniassa, minkä lisäksi teen opetustyötä. Erityisesti opinnäytteiden ohjaaminen on todella opettavaista. Kun oma aika on kortilla ja työpöydällä paljon tekemistä, saa opinnäytteistä ja niiden tekijöiltä tietoa siitä, mitkä aiheet sillä hetkellä kiinnostavat ja mitä maailmalla ylipäätään tapahtuu.

Jyväskylässä eläminen ja asuminen on helppoa

Parasta työssäni on ehdottomasti hyvä työyhteisö. Se, kun mielenkiintoisia kysymyksiä ratkotaan hyvällä tiimillä. Kun tiimi ympärillä toimii, töissä on kivaa ja hommat luistavat. Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokseen kuulu useita eri oppiaineita ja meillä on monenlaista osaamista. Se mahdollistaa monipuolisen yhteistyön ja ajatuksen vaihdon laitoksen sisällä, mikä puolestaan ruokkii ajattelua ja synnyttää uusia ideoita. Ilmapiiri laitoksella on ollut aina toisia kannustava.

Pidän myös yliopiston mahdollistamasta vapaudesta, joka luo joustavat raamit tutkimuksen ja luovan työn tekemiselle sekä työn ja perhe-elämän yhdistämiselle. Yliopiston keskeinen sijainti ja Jyväskylä kaupunkina ovat tehneet elämisestä ja asumisesta helppoa. Täällä puitteet ovat todella hyvät. Syksyllä sain vieraakseni useita kansainvälisiä vierailijoita, joista jokainen ihasteli kaunista kampustamme ja sen hienoa arkkitehtuuria. Onhan se ihan uskomaton!