Perheopinnot, Katju Kauppinen: Perheiden moninaisuus kiinnostaa tulevassa opettajan työssä

Katju Kauppinen opiskelee luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa. Alakoulun ja erityisesti alkuopetuksen luokkien tulevana opettajana häntä kiinnosti perehtyä perheisiin monipuolisesti. Siihen ainutlaatuisen mahdollisuuden tarjosivat Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston monitieteiset perheopinnot, joita ei ole tarjolla missään muualla.
Luokanopettajaksi opiskeleva Katju Kauppinen luki opintojensa osana perheopintoja avoimessa yliopistossa. Perheopintojen perus- ja aineopinnot ovat monitieteisiä opintokokonaisuuksia. jotka välittävät eri tieteenalojen ajankohtaista tietoa perheestä.
Julkaistu
16.1.2020

Koska minusta tulee opettaja pienimmille koululaisille, halusin ymmärtää erilaisia perhetaustoja ja perheiden tilanteita. Opettajankoulutukseen hakeutuu paljon opiskelijoita, joilla koulun ja perheen arki on ollut hyvin sujuvaa. Itsellänikin on ollut aika tavallinen perhe.

Jotta saisin monipuolisemman kuvan perheistä, olen opiskellut avoimessa yliopistossa perheopintojen perusopinnot. Monitieteiset perheopinnot sopivat erityisen hyvin alkuopetukseen, missä ollaan pienimpien koululaisten ja perheiden kanssa tiiviisti tekemisissä. Haluan myös oppia ymmärtämään esimerkiksi maahanmuuttajaperheiden arkea.

Pääsin tekemään perheopintoja avoimen yliopiston maksuttoman kiintiön kautta varsinaisten opintojeni lisäksi. Olen suorittanut avoimessa yliopistossa myös osan kasvatustieteen perusopinnoista ja esimerkiksi tutkintooni kuuluvan ruotsin kurssin.

Opettajankoulutuksessa pääsin heti nopeampaan ryhmään ja opintoni etenevät sujuvasti. Opinnoissa vaaditaan myös vapaavalintaisia opintoja ja siihen voin käyttää avoimen yliopiston opintoja. 

Haluan oppia ymmärtämään esimerkiksi maahanmuuttajaperheiden arkea.

Olen kertonut perheopinnoistani myös koulukavereille. Moni on kiinnostunut ja tekee nyt perusopintoja. Monille avoimessa opiskelu on tuttua jo ennestään, koska opintoja tehdään usein jo ennen varsinaista opiskelua tai sen rinnalla.

Joustavampi avoimen maailma

Varsinainen opiskeluni on aika tiivistä ja vaatii paljon läsnäoloa. Avoimessa yliopistossa opiskelujen aikataulu on hyvin vapaa ja opintoja voi tehdä silloin kun itselleni sopii. Olenkin tehnyt niitä osittain myös kesällä ja loma-aikoina, silloin kun ei ole omia kontaktiopintoja. Opinnot ovat hyvä täydentävä lisä pääopintoihin, ja niitä voi tehdä vaihdellen opintotehtävinä, tentteinä ja verkkokursseina.

Minulla on taustalla jo liikunta-alan koulutus. Olen liikuntaneuvoja ja opintojen ohessa olen ohjannut ryhmäliikuntaa jo usean vuoden ajan. Olen ollut työelämässä jo muutaman vuoden. Liikunta ja hyvinvointi ovat myös mukana opettajan työssä ja siksi on hyvä, että olen suorittanut Itä-Suomen yliopiston avoimessa liikuntalääketieteen perusopinnot liikuntaneuvojan tutkinnon lisäksi.

Liikunnan lisäksi minua kiinnostaisi käsityö pitkänä sivuaineena, mutta sitä ei voi Jyväskylässä opiskella. Toivoisinkin, että avoimen yliopiston valikoimiin tulisi lisää taito- ja taideaineita. Jyväskylän avoimessa valittavissa on kuitenkin jo nyt tosi paljon sellaista, mikä sopii meidän alallemme, kuten vaikkapa terveystiedon opinnot, joista opettaja voi saada aineenopettajan kelpoisuuden.

Aikaraja kannustaa etenemään

Avoimen opinnoista ei pidä ottaa likaa painetta, eikä vaatia itseltään täydellisiä suorituksia. Opinnot ovat kuitenkin niin vaativia, että lusmuillen ei pääse eteenpäin. Jatko-opinnoille on aina tietyt vaatimukset. Myös opinto-oikeuden aikaraja kannustaa opiskelemaan reippaaseen tahtiin. Avoimen opinnoissa pystyy hyödyntämään oman oppijatyylin hyvin, kun suoritustapavaihtoehtoja on useita.

Avoimessa yliopistossa on mukava opiskella myös siksi, että yhteydenpito on positiivisen ja lämpimän tuntuista. Kysymyksiin saa aina vastauksen. Ohjeet ovat monipuolisia ja vaihtoehdot kerrotaan selkeästi. Omaa opintopolkua on mahdollisuus muokata monipuolisemmaksi avoimen kautta. Kannattaa ottaa rohkeasti selvää mahdollisuuksista, ja miettiä, mikä hyödyttäisi tulevassa ammatissa.

Opettajan työ on luovaa ja vaativaa

Opettajan työssä vaaditaan paljon luovuutta ja joustavuutta. Siinä pitää kuitenkin osata itse määrittää työaikansa ja vetää rajaa, että jaksaa. Itsestään pitää huolehtia. Tavoitteenani on valmistua vuoden 2020 jouluksi. Toivon saavani nopeasti töitä ja olenkin luottavainen. Opiskelen kotikaupungissani ja minulla on täällä paljon tuttuja.

Perheopinnot avoimessa ovat nyt valmiit. Edeltävä vuosi on ollut aika kiireinen, koska olen tehnyt samaan aikaan kandin ja sivuaineopinnot. Avoimen opinnot antavat tähän joustoa. Niiden aikatauluttaminen on helppoa, ja siksi ne eivät mene omien opintojen kanssa päällekkäin.

Kolme tärkeintä hyötyä avoimen yliopiston opinnoista:

  • Taitoa ja tietoa toimia alaluokkien oppilaiden perheiden kanssa
  • Lisää ymmärrystä perheiden erilaisuudesta ja erilaisista tilanteista
  • Joustavuus ja mahdollisuus opiskella myös kesällä

Tutustu perheopintojen opintomahdollisuuksiin JYU avoimessa:Voit opiskella perheopintoja perus- ja aineopintotasoilla sekä yksittäisinä kursseina

  • ilmoittautumalla ja aloittamalla milloin vain
  • vaihtoehtoisilla suoritustavoilla
  • yksin tai ohjatuilla verkkokursseilla
  • oman opiskeluaikataulusi mukaan
  • kokonaan etänä, verkossa

Avoimen yliopiston opinnot ovat avoimet kaikille ilman pohjakoulutusvaatimuksia. Valtaosa opinnoista on suoritettavissa verkon välityksellä. Lähiopetusta avoin yliopisto tarjoaa Jyväskylän lisäksi Helsingissä.