Elias Terho

Parasta on, kun opintoja pääsee soveltamaan oikean elämän kysymyksiin

Elias Terho | Taloustiede

Tykkäsin lukiossa paljon matematiikasta, mutta samalla koin palavaa halua perehtyä tarkemmin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Taloustieteessä näitä mielenkiinnon kohteita on mahdollista yhdistää.
Julkaistu
11.12.2023

En lukion aikana enkä vielä yhteishakua tehdessänikään tiennyt, mitä oikeastaan halusin tulevaisuudeltani. Hakukohteita minulla oli aivan laidasta laitaan, oikeustieteistä liikuntatieteisiin, eikä näiden järjestyksessäkään ollut mitään logiikkaa. Otin tietoisen riskin, kun en alkanut valmistautua minkään alan pääsykokeisiin toista enempää, sillä loppujen lopuksi luotin palasten loksahtavan paikoilleen, kunhan vain jaksaa uskoa itseensä. Lopulta pääsin opiskelemaan taloustiedettä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluun – päivääkään en ole valintaani katunut. 

Taloustiede lisää ymmärrystä yhteiskunnasta 

On myönnettävä, että minulla kävi todella hyvä tuuri alan suhteen: taloustiedettä opiskellessani pääsen perehtymään laajasti yhteiskunnallisten ilmiöiden ja päätösten vaikutuksiin sekä mallintamaan näitä vaikutuksia itse. Tämä tapahtuu sekä matemaattisin keinoin että tietokoneohjelmien avulla. Onkin ollut mahtavaa huomata, että oikeastaan kaikkia tosimaailman ilmiöitä on mahdollista yrittää kuvata.  

Ei ole yllätys, että suosikkeihini kuuluvat juuri ne kurssit, jotka mahdollistavat taloustieteen menetelmien soveltamisen oikean elämän kysymyksiin sekä oman analyysin tekemisen näiden pohjalta. Taloustieteessä parasta edellä mainitun lisäksi on se, ettei tutkimus suinkaan rajoitu tiettyyn tematiikkaan, vaan sitä on oikeasti mahdollista lähestyä oman mielenkiinnon ohjaamana.  

Opiskelun myötä olen oppinut päästämään irti ajatuksesta, että kaikkeen täytyisi olla yksiselitteinen vastaus. 

Vaikka olen opiskellut yliopistossa vasta puolitoista vuotta, koen ajatteluni kehittyneen huimasti – enkä todellakaan puhu pelkästään talouteen liittyvistä ilmiöistä, vaikka niin saattaisi helposti kuvitella. Vasta nyt on alkanut tuntua siltä, että uskallan arvioida tietoa ja suhtautua uuteen informaatioon kriittisesti. Tähän opinnoissa myös kannustetaan.  

Monipuolista vapaa-ajanviettoa 

Opiskelijaelämän ei tarvitse – eikä sen pitäisikään – olla pelkkää opiskelua, vaan täytyy muistaa antaa itselleen aikaa rentoutua niiden asioiden parissa, joista todella nauttii. Itse olen vannoutunut laskettelija, ja Jyväskylä onkin tarjonnut erinomaiset puitteet jatkaa lempiharrastustani. Laskukausi alkaa ajoissa ja päättyy vasta myöhään keväällä. Urheilu antaa mukavasti vastapainoa opiskelulle, kun ajatukset saa siirrettyä jonnekin aivan muualle. Ajatusten nollaaminen antaa myös uutta energiaa opiskeluun, ja aikaisemmin vaikealta tuntuneet ongelmat saattavatkin aueta uudella tavalla pienen paussin jälkeen. Jyväskylässä on muutenkin niin hyvät mahdollisuudet harrastaa ja kokeilla kaikkea uutta, etten aina oikeastaan edes tiedä, miten vapaa-aikaani viettäisin.  

Haasteista selvitään yhdessä 

Minulla oli lukiossa monta eri mielenkiinnon kohdetta, minkä vuoksi opiskelupaikan valinta ei ollut helppoa. Samalla minua myös pelotti, että yliopistossa opiskelu olisi ylitsepääsemättömän vaikeaa. Todellisuus on kuitenkin se, että olemme edelleen oppimassa uutta. Opetuksen tahti voi toki olla intensiivinen, ja onkin enemmän kuin ymmärrettävää, etteivät kaikki uudet teoriat tai mallit aukea ensimmäisellä kerralla. Jos siis joskus tuntuu, että on enemmän tai vähemmän hukassa, on apu kaukaisimmillaankin aina vain yhden sähköpostin päässä - ketään ei jätetä yksin!