
Opiskelussa minua inspiroi opintojen monipuolisuus ja työelämälähtöisyys
Osa luokanopettajaopinnoissa aloittavista on voinut osallistua opintojen alussa järjestettävän pääsykokeeseen, ja saada sitä kautta oikeuden opiskella myös musiikin aineenopettajaksi. Nyt tarjolla on myös ihan oma hakukohteensa, jossa saa suoraan luokanopettajan ja musiikin aineenopettajan kelposuuden!
Olen kotoisin Muuramesta, joten Jyväskylä kaupunkina oli minulle tuttu entuudestaan. Kuitenkin Jyväskylään muutto mahdollisti minulle omilleni asettumisen, ja kotiutuminen oli helppoa jo tuttuun kaupunkiin. Välivuosi lukion jälkeen antoi sopivan mittaisen mietintätauon ennen opintoihin hakeutumista, ja opintojen aloittaminen innosti välivuoden jälkeen.
Toiveet täyttyivät tuplana
Olen jo pienestä pitäen tiennyt haluavani luokanopettajaksi. Myös haave musiikinopettajuudesta on kulkenut mukana luokanopettajuuden rinnalla. En tosin tiennyt, että Jyväskylän yliopistossa voi opiskella samanaikaisesti sekä luokanopettajaksi että musiikinopettajaksi. Opintojen alettua minulle kuitenkin selvisi, että osa opettajankoulutuslaitoksella aloittavista opiskelijoista saa pääsykokeiden kautta oikeuden opiskella myös musiikin aineenopettajaksi. Lyhyen valmistautumisen jälkeen pääsykokeet koittivat ja sain kuin sainkin opinto-oikeuden musiikin opintoihin.
Luokanopettajan ja musiikinopettajan opiskelijat tekevät opintojaan liikunnan ja musiikin ryhmässä eli LiMu-kotiryhmässä. Oma ydinporukkani muodostui kotiryhmäni muista luokanopettajaopiskelijoista, jotka tekevät niin ikään musiikinopettajan opintoja. Löysin myös saman henkistä porukkaa musiikin aineenopettajaopiskelijoiden joukosta Musicalta. Musiikin opiskelijoiden kesken vallitsee hyväksymisen kulttuuri ja kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Musiikin luonne on myös sellainen, että muilta oppii aina jotain uutta. Erityisesti vertaisoppiminen on musiikin opinnoissa ollut hieno asia havaita.
Inspiraatiota tulevaisuudesta
Opiskelussa minua inspiroi opintojen monipuolisuus ja työelämälähtöisyys. Opinnot ovat sekä luokanopettajaopinnoissa että musiikin puolella hyvin käytännönläheisiä ja tähtäävät monialaiseen osaamiseen. Luokanopettajan ja musiikin aineenopettajan opintoja tekevän päivät ovat usein täynnä opintoja, mutta tiivis porukka auttaa jaksamaan kiireistä arkea, ja vertaistukea on aina saatavilla. Opiskelua helpottaa myös se, että Jyväskylässä kampukset ovat lähekkäin ja siirtyminen paikasta toiseen sujuu jouhevasti.
Unelmieni työ olisi alakoulussa luokanopettajana toimiminen ja myös muiden luokkien musiikinopetuksen hoitaminen. Myös musiikkiluokan opettajana toimiminen olisi mielenkiintoista. Odotan työelämältä erityisesti sitä, että saan kasvattaa ja opettaa lapsia, koska lapset ovat aitoja ja välittömiä tyyppejä.
Ainutlaatuinen tilaisuus laaja-alaiseen koulutukseen
Jyväskylän yliopistolla on ainutlaatuinen tilaisuus opiskella sekä luokanopettajaksi että musiikinopettajaksi samaan aikaan. Musiikin aineenopettajan opinnot ovat antaneet minulle paljon lisää omiin opintoihini. Opinnot etenevät käsi kädessä, ja kahden aineen opiskelu on tehty mahdolliseksi. Vaikka musiikin pääsykoe saattaa aiheuttaa stressiä ja jännitystä, niin kannattaa ehdottomasti tarttua tilaisuuteen!