Musiikkiterapia, Marjut Pukarinen: Portti uuteen maailmaan musiikkiterapian opinnoista

Olen työskennellyt työhyvinvoinnin parissa yli 20 vuotta, pääasiassa yritysmaailman tehtävissä. Muutama vuosi takaperin kouluttauduin työn ohella työnohjaajaksi, mistä sain ensikosketuksen musiikkiterapiaan. Silloin törmäsin artikkeliin ”Musiikki työnohjauksessa” ja innostuin välittömästi.
Aloittaessani musiikkiterapian opinnot en vielä tiennyt työpaikallani pian koittavista yt-neuvotteluista, joiden seurauksena minut irtisanottiin pitkäaikaisen työsuhteen jälkeen. Irtisanomistilanteessa nämä opinnot olivat minulle erittäin tärkeä tuki ja edistivät henkistä hyvinvointiani suuresti.
Jo aiemmin olin pitkään haaveillut opiskelevani jotain, mihin ei työn kautta ole suoraa kosketusta. Jollain tapaa halusin saada musiikin sovitettua elämääni paremmin, ja muutaman kerran olinkin käynyt katsomassa musiikkiterapian opintoja avoimen yliopiston sivuilla.
Käytännönläheiset ja joustavat musiikkiterapian opinnot miellyttävät
Musiikkiterapian perusopinnot olivat mielestäni todella loogisesti rakennetut ja hyvin toteutettu. Korona-aikana opinnot toteutettiin täysin etänä, mikä sujui yllättävän hyvin. Etätoteutuksesta huolimatta meille opiskelijoille syntyi hyvä ryhmähenki: perustimme esimerkiksi oman WhatsApp-ryhmän, jossa tuimme toisiamme läpi opintojen.
Välillä opinnot olivat aika haastavia. Erityisesti lopputyö oli rehellisesti sanottuna melko vaativa, mutta myös opettavainen. Osa kurssikavereista joutuikin välillä pyytämään lisäaikaa tehtävien suorittamisessa.
Olen aiemminkin suorittanut yliopisto-opintoja, ja mielestäni näissä musiikkiterapian opinnoissa oli hyvä suhde käytäntöä ja teoriaa. Perusopinnoista saatuja oppeja voi helposti hyödyntää tosielämässä.
Miellyttävää opinnoissa oli myös se, kuinka monipuolinen joukko meitä opiskelijoita oli mukana. Joukossa oli ammattimuusikoita, mutta myös aivan muiden alojen parissa työskenteleviä henkilöitä. Itse innostuin myös siitä, että musiikkiterapian metodeja oli opettamassa alan huippuasiantuntija, joka oli itse kehittänyt näitä menetelmiä.
Opinnot tekivät vaikutuksen ja syvensivät suhdetta musiikkiin
Musiikki on ollut minulle aina tärkeää. Olen mm. soittanut viulua ja pianoa, olen intohimoinen konserttikävijä ja aikanaan olen työskennellyt hallintotehtävissä Sibelius-akatemiassa. Nämä opinnot kuitenkin opettivat minulle musiikista jotain aivan uutta.
Bisnesmaailman työhyvinvointitehtävissä olin tottunut siihen, että toimenpiteiden tulee olla mahdollisimman tehokkaita ja mitattavia. Musiikkiterapiassa katsontakanta on kuitenkin toisenlainen, sillä hoitomuodot ovat usein pitkäaikaisia ja mittaaminen on välillä haastavaa. Opinnoissa minuun teki vaikutuksen se, miten monipuolisia menetelmiä musiikkiterapiassa on ja kuinka hyvin se auttaa esimerkiksi vaikeasti vammautuneiden kuntoutuksessa.
En vielä tarkkaan tiedä, miten aion jatkaa musiikkiterapian oppien hyödyntämistä. Aineopinnot ja jopa musiikkiterapeutin koulutus kiinnostaa minua. Harkitsen myös toiminimen perustamista ja yrittäjänä työskentelyä.
Omalla kohdallani voin sanoa olevani hyvin tyytyväinen, että lähdin mukaan syventämään ja laajentamaan osaamistani. Kaikki sujui todella joustavasti ja hyvin, eli voin hyvillä mielin suositella avoimen yliopiston opintoja.
Lue lisää: