Mikaela von Bonsdorff

Apulaisprofessori, liikuntatieteellinen tiedekunta
Mikaela von Bonsdorff
Julkaistu
2.10.2023

Kiinnostuin tutkimuksen tekemisestä jo varhain, kun opiskelin sairaanhoitajan tutkintoa ammattikorkeakoulussa. Sain tehdä töitä tutkimuksesta kiinnostuneiden osaajien kanssa, mikä viitoittikin uraani eteenpäin yliopistoon ja edelleen väitöskirjan tekoon. Työskentelen nykyisin gerontologian ja kansanterveyden apulaisprofessorina, työnkuvaani kuuluu pääasiallisesti fyysisen ikääntymisen ja siihen liittyvien erilaisten tekijöiden tutkimusta opetuksen ja erilaisten luottamustehtävien ohella.

Koen olevani onnellisessa asemassa, kun saan tehdä työtä, josta pidän. Uuden löytäminen ja tiedon lisääminen kiehtovat minua, samoin kuin se, miten monen asian summa ikääntymisen prosessi on. Tutkimusalueeni on aktiivinen ja terve ikääntyminen elämänkulun epidemiologian näkökulmasta.

Olen työskennellyt tutkimusalueeni parissa niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä tutkijaverkostoissa. Tein muun muassa postdoc-tutkimusta Yhdysvalloissa ja Englannissa, ja tällä hetkellä osa tutkimusryhmästäni työskentelee Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa, jossa toimin ryhmänjohtajana.

Ikääntymisen huippututkimusta Jyväskylän yliopistossa

Päädyin aikanaan opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon, sillä tiesin, että täällä on ikääntymistutkimuksen huippuosaamista. Perhetuttumme, silloinen professori Eino Heikkinen oli perustamassa Gerontologian tutkimuskeskusta GERECiä, jossa olen saanut olla mukana vuodesta 2005 lähtien. Aloitin tuolloin väitöskirjatutkimukseni valmistuttuani maisteriksi. Väittelin vuonna 2009 ikääntyvien henkilöiden fyysisestä aktiivisuudesta toiminnanvajauden ja sosiaali- ja terveyspalvelujen käytön ennustajana (Physical activity as a predictor of disability and social and health service use in older people).

Lähes 20 vuoden jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että Jyväskylän yliopisto on maan paras paikka ikääntymistutkimukselle. Liikuntatieteellisen tiedekunnan tarjoama monitieteinen yhdistelmä liikunta-, terveys- ja hyvinvointiosaamista on uniikki maassamme, mikä avaa paljon erilaisia yhteistyömahdollisuuksia. Apulaisprofessorina olen halunnut osaltani tukea yhdessä tekemisen henkeä. Näin voimme ymmärtää toistemme aloja paremmin ja tehdä yhteistyötä saumattomammin. Työyhteisössämme on erittäin hyvä ja välitön ilmapiiri – aina voi mennä kollegan ovelle juttelemaan tai kysymään neuvoa.

Liikuntatieteellisen tiedekunnan toiminnan ohella olen mukana yliopistotason työryhmissä. Se avaa näkymää laajemmalle kuin oman tiedekunnan tasolle. Koko yliopiston strategisten tavoitteiden tunteminen ja siten oman paikan jäsentäminen on tärkeää.

Jyväskylä on ihmisen kokoinen sivistyskaupunki

Jyväskylä on minulle kaupunkina juuri sopivan kokoinen, ei liian suuri eikä liian pieni. Monet oppilaitokset, kuten yliopisto ja ammattikorkeakoulu, antavat virkistävän tuulahduksen ja tekevät tästä sivistyskaupungin.

Täällä on myös mainiot liikuntamaastot, joissa liikuin nuorempana ratsastaen ja nykyisin lenkkeillen tai hiihtäen. Kuuntelen liikkumisen ja muun tekemisen ohessa mielellään englanninkielisiä äänikirjoja, aiheet vaihtelevat ihmismielen ymmärrystä lisäävistä teemoista elämäkertoihin, talouteen ja dekkareihin.