Liikuntapsykologian perusopinnot, Martti Myllynen: Liikuntapsykologiasta taitoja yksilölliseen fysioterapian asiakastyöhön

Opiskelen toista vuotta fysioterapiaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Liikuntapsykologian perusopinnot avoimessa yliopistossa tuovat näkemystä tulevaan ammattiini ja crossfit-harrastukseeni. Opiskelun ohessa harrastan crossfitiä ja työskentelen opintojen ohessa valmentajana. Pari kertaa olen myös käynyt kilpailuissa katselemassa tunnelmaa – toivottavasti jatkossakin.
Kahdet opinnot yhtä aikaa ovat tuntuneet minulle hyvältä ratkaisulta, sillä opinnot tukevat toisiaan. Liikuntapsykologian opintojen lähiopetusjaksoilla olen törmännyt myös muihin fysioterapeutteihin.
Ilmoittauduin liikuntapsykologian opintoihin edeltävänä syksynä, mutta aloitin lopulta opinnot vasta kevätpuolella, jolloin aikatauluni mahdollistivat ne paremmin. Suurimman osan avoimen opinnoista tein kesällä, ja se sujui kesätyön ohessa hyvin.
Lisää osaamista fysioterapeutin työhön ja crossfit-salille
Molemmat opintoni tuovat lisää juuri minun tavoitteisiini sopivaa osaamista. Päätavoitteeni on saada osaamista fysioterapeutin työhön, mutta jossain määrin myös harrastukseen ja valmentamiseen. Hyödyllistä on myös, että avoimen opinnot voi liittää ammattikorkeakoulututkinnon vapaavalintaisiin opintoihin.
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto on ainoa taho Suomessa, jossa voi opiskella liikuntapsykologian perusopintokokonaisuuden. Siksi minun ei tarvinnut miettiä, missä opintoni aloittaisin, varsinkaan kun paikkakunta oli kätevästi sama varsinaisten opintojen kanssa. Toki lähiopetusta olisi tarjolla myös Helsingissä.
Kävin ensin läpi oman kouluni vapaavalintaiset opinnot, mutta niistä ei löytynyt itselle näin mielenkiintoista kokonaisuutta. Lisäksi avoimen opintoja pystyy opiskelmaan vapaasti ja omalla aikataululla, kuten kesällä, joten tämä oli luonteva valinta.
Kokonaisvaltainen tilanteen ymmärtäminen on fysioterapeutille tärkeää
Uskon, että liikuntapsykologiasta saatavista tiedoista ja taidoista olevan hyötyä fysioterapeutin työssä. Asiakkaan tilanteen kartoittaminen ja kokonaisvaltainen lähestyminen ovat tärkeitä tulevassa työssäni ja tämä on jo konkretisoitunut ensimmäisellä harjoittelujaksolla.
Jatkossa haluaisin myös valmentaa nykyistä enemmän crossfitissä, ja opinnoista olen saanut apua valmentajana kehittymiseen. Omaa kilpailemista ja valmentamista ajatellen olen saanut opinnoista menetelmiä muun muassa tilannekartoitukseen, harjoitusten suunnitteluun, ryhmätoimintaan, tavoitteiden asettamiseen ja optimaalisen vireystilan luomiseen.
Etenkin urheilupsykologian luennot ovat olleet erinomaisia. Opettajalla oli mielenkiintoista käytännön kokemusta harrastajista aina huippu-urheilijoihin asti, ja hän osasi erinomaisesti yhdistää teoriatiedon ja oman käytännön osaamisen opetuksessaan. Urheilupsykologian opintojaksoja olen myös suositellut myös muille fysioterapiasta ja liikunnasta kiinnostuneille.
Fysioterapeutin opinnoista kiinnostuin jo lukion alkuaikoina. Kävin itse fysioterapeutin luona hoidattamassa pieniä urheiluvammoja ja huomasin saavani apua. Fysioterapeutti kuuntelee asiakkaan ongelman ja tilanteen ja auttaa häntä konkreettisesti, ja sitä haluan itsekin tehdä. Uskon, että liikuntapsykologian ymmärrys auttaa kartoittamaan asiakkaan ongelman kokonaisvaltaisesti ja näkemään kuntoutuksen laajempana kokonaisuutena.
Avoimen opinnoissa laaja palaute auttaa oppimaan
Olen ollut tyytyväinen avoimessa yliopistossa saamaani ohjaukseen ja palautteeseen. Käytettävissä olevat yliopiston tietokannat ovat myös olleet tärkeä apu tiedonhankintaan.
Olen saanut tehtävistä laajat ja perusteelliset palautteet. Niistä huomaa, että tehtävät on todella käyty läpi. Palautteista oppii ja niiden avulla on hyvä lähteä tekemään seuraavaa jaksoa. Tarvittaessa olisi voinut myös pyytää opettajilta lisäapua tehtäviin.
Tulevaisuudessa voisin tehdä avoimessa vielä lisäopintoja. Mielenkiintoisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi liikuntapsykologian aineopinnot tai ravitsemustieteen opinnot. Opintojen aikataulu kannustaa tekemään kokonaisuuden valmiiksi asti, mutta se edellyttää suunnitelmallisuutta.
Kolme tärkeintä hyötyä avoimen yliopiston opinnoista:
- Lisää ammattitaitoa fysioterapeutin työhön ja omaan harrastukseen
- Erinomaiset opettajat ja laajat palautteet tehtävistä
- Mahdollisuus aikatauluttaa opinnot helposti omien aikataulujen mukaan