Liikuntapsykologia, Tuula Orkola: liikuntapsykologian opinnoista osaamista opettajan ja valmentajan tehtäviin

Liikunnanopettajana lukiossa työskentelevä Tuula Orkola on ollut työelämässä jo 35 vuotta. Työuransa loppupuolella hän halusi opiskella lisää, koska huomasi opiskelijoiden alkaneen puhua stressistä avoimesti koulussa. Kun aihe tuli näkyvämmäksi, hän halusi tutustua ilmiöön tuoreimman tiedon valossa pystyäkseen paremmin tukemaan opiskelijoita.
Liikunnanopettaja Tuula Orkola opiskeli liikuntapsykologiaa avoimessa yliopistossa. Kuva: Rami Marjamäki
Julkaistu
16.2.2024

Olen koulutukseltani liikunnan ja terveystiedon opettaja, ja pitkän työurani aikana olen työskennellyt lähes joka puolella, missä liikunnanopettajana voi olla. Viimeiset 15 vuotta olen työskennellyt lukiossa Tampereella. 

Tieni avoimen opintojen pariin alkoi, kun huomasin muutoksen opiskelijoiden käyttäytymisessä. Noin viisi vuotta sitten opiskelijat alkoivat puhua enemmän stressistä, ja aihe tuli näkyvämmäksi. Halusin tukea opiskelijoita, mutta pian huomasin, ettei minulla ollut siihen tarvittavia kykyjä ja tietoja. 

Lopulta löysin Jyväskylän avoimen yliopiston kautta liikuntapsykologian opinnot, jotka aloitin ystäväni kanssa. Innostuin opinnoista niin, että suoritin lopulta sekä perus- että aineopinnot liikuntapsykologiasta.

Hauska yksityiskohta on, että noin 40 vuotta sitten opinnoissani Jyväskylän yliopistossa oli yksi kurssi liikuntapsykologiaa. Sanomattakin on selvää, että itse opinnot sekä oma suhtautumiseni opintoihin on tässä ajassa kehittynyt valtavasti: nuorena tärkeintä oli tutkinnon suorittaminen ja muodollisen pätevyyden saavuttaminen, nyt halusin oppia asioita perusteellisesti ja saada itselleni uusia taitoja.

Kurssit tarjosivat uusia keinoja kohdata opiskelijoita

Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat opettajan perustaitoja, mutta liikuntapsykologian opinnoissa niihin perehdyttiin syvällisesti ja laajasti. Opintoihin liittyi kontaktiopintoja, joissa pääsin harjoittelemaan vuorovaikutustaitoja käytännössä. Tämä oli hyvin tarpeellista, sillä välitön palaute opettajalta ja toisilta opiskelijoilta havainnollisti omaa osaamistani. Koen, että kykenen kohtaamaan opiskelijan ja urheilijan aiempaa läsnäolevammin ja hänen tarpeitaan aidosti kuunnellen.

Oivalsin, että liikuntapsykologia auttaa minua tukemaan lukiolaisten stressin ja tunteiden hallintaa, mikä puolestaan tukee heidän suorituskykyään opinnoissaan ja ylioppilaskirjoituksissa.

Erityisesti Motivoiva vuorovaikutus liikunnanohjauksessa -kurssi jäi positiivisella tavalla mieleen. Kurssi oli todella konkreettinen, sillä sain sen kautta käytännöllisiä keinoja esimerkiksi opiskelijoiden ohjeistamiseen, palautteenantoon ja kannustamiseen. Tein kurssilla harjoituksen suurryhmäohjauksesta 250 opiskelijalle Wanhojen tansseissa. Olen ohjannut Wanhojen tansseja kymmeniä kertoja, mutta koskaan aiemmin kokonaisuus ei ole sujunut näin hyvin, kuin mihin tällä kurssilla opittujen keinojen avulla ylsin.

Psyykkinen valmennus 1 ja 2 havainnollistivat, miten erilaisilla psyykkisen valmentamisen tekniikoilla voidaan vaikuttaa mielen hyvinvointiin ja edistää esimerkiksi keskittymistä, motivaatiota, ajatusten ohjausta sekä vuorovaikutus- ja tietoisuustaitoja. Oivalsin, että liikuntapsykologia auttaa minua tukemaan lukiolaisten stressin ja tunteiden hallintaa, mikä puolestaan tukee heidän suorituskykyään opinnoissaan ja ylioppilaskirjoituksissa.

Ehkä merkityksellisintä liikuntapsykologian opinnoissa itselleni oli tietoisuus siitä, että opintojen antia voi hyödyntää monella tavalla: kohdatessani henkilökohtaisesti lukiolaisia opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseksi psyykkisen valmentamisen puitteissa, opettaessani liikuntatunneilla monenlaisia ryhmiä ja erilaisia oppijoita sekä toimiessani jalkapallojoukkueen psyykkisenä valmentajana.

Selkeät ja hyvin toimivat järjestelyt tekivät opiskelusta helppoa

Suoritin liikuntapsykologian perusopinnot työn ohella. Välillä illat venyivät melko pitkiksi ja suoraan sanottuna jaksoin ainoastaan, koska opinnot olivat niin kiinnostavia. Aineopinnot suoritin opintovapaalla, mikä oli erinomainen ratkaisu, sillä niiden materiaalit olivat pääsääntöisesti englanniksi. Tiesin, että englanninkielisen materiaalin opiskelu käy minulta hitaammin. 

Opinnot olivat kokonaisuudessaan erittäin hyvin järjestettyjä ja laadukkaita. Kurssit olivat kahta kurssia lukuun ottamatta etäopintoja, mikä sopi minulle hyvin. Sain itse päättää, milloin opiskelen.

Käytännössä opiskelu koostui suurelta osin tallennettujen luentojen katsomisesta, kirjallisuuden lukemisesta sekä harjoitusten ja oppimistehtävien tekemisestä. Varsinkin oppimistehtävät olivat itselleni mieluisia, sillä ne oli laadittu niin, että saatoin hyödyntää niitä työssäni hyvinkin käytännönläheisesti.

Opinnot olivat kokonaisuudessaan erittäin hyvin järjestettyjä ja laadukkaita. Kurssit olivat kahta kurssia lukuun ottamatta etäopintoja, mikä sopi minulle hyvin. Sain itse päättää, milloin opiskelen.

Opinnoista hyötyä kaikille nuorten ja urheilijoiden parissa toimiville

Toimin työn ohella myös tamperelaisen jalkapallojoukkueen psyykkisen valmennuksen parissa. Liikuntapsykologian opintojen myötä mietin, että olisipa hyvä, jos valmentajat ja huoltajatkin opiskelisivat näitä asioita. Suosittelen vahvasti näitä opintoja kaikille liikunnanopettajille, valmentajille ja muille ryhmänvetäjille. 

Näin jälkikäteen ajatellen yksikään suorittamani kurssi ei ollut turha, vaan kaikki vastasivat tarpeeseeni. Mielestäni oli todella kiinnostavaa lukea tuoreinta tutkimusta liikuntapsykologiasta. Omista opinnoistani on niin kauan: ei silloin todellakaan puhuttu esimerkiksi erilaisten oppijoiden tai seksuaalivähemmistöjen huomioimisesta opinnoissa. 

Itse oivalsin opintojen aikana, että ihminen on samanlainen joka paikassa. Näitä oppeja voi soveltaa sekä liikunnanopetuksessa että opiskelukyvyn ylläpitämisessä ja vahvistamisessa. Lisäksi kuulin, että näitä oppeja hyödyntävät myös niin kirurgit kuin liike-elämän toimijat.

Lopuksi haluan sanoa, että jos lukijoissa on joku minun kaltaiseni 60-vuotias, joka haluaa jatkaa työelämässä vielä täysillä ja saada uutta puhtia, niin suosittelen näitä opintoja vahvasti. Avoimen yliopiston opinnot ovat joustavia, hyvin organisoituja, uutta oppii jatkuvasti ja apua saa aina.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹