Kirjoittaminen, Anne Martin: Opinnoista uusia näkökulmia työelämään ja rohkeutta oman kirjailijaäänen kehittämiseen

Kirjoittaminen on ollut minulle aina ensisijainen kutsumus. Kuitenkin vasta ammattiin valmistumisen ja äidiksi tulon myötä aloin kunnolla miettiä, mitä oikeasti haluan ajallani tehdä. Mieleeni tuli samaan aikaan idea romaanista, eikä ajatus sen kirjoittamisesta jättänyt minua rauhaan. Lopulta kirjoittamisen tarve oli niin suuri, että päätin järjestää aikaa tavoitteellisemmalle kirjoittamiselle ja hakeutua kirjoittamisen opintoihin Jyväskylän avoimeen yliopistoon.
Aloitin kirjoittamisen perusopinnot vuonna 2015. Ne suoritettuani jatkoin aineopintoihin, joita viimeistelen parhaillaan. Opintojen aikana testailin ja työstin romaani-ideaani eteenpäin. Valitsin myös kursseja, joissa sain kirjoittajamentoriltani, kirjailija Katri Alatalolta, kommentteja ja kehitysideoita käsikirjoituksen eri vaiheissa.
Vajaa vuosi sitten sain käsikirjoitukseni valmiiksi ja tarjosin sitä kustantamoille. Sain useampia kielteisiä päätöksiä, kunnes huomasin Kustannus Aarnin Minä ja metsä -kirjoituskilpailun, johon tekstini muutamilla muokkauksilla istui täydellisesti. Ilokseni käsikirjoitukseni noteerattiin ja valittiin voittajaksi. Nyt on alkamassa yhteistyö kustannustoimittajan kanssa.
Opinnot rikkoivat kirjailijamyyttejä ja kasvattivat sinnikkyyttä
Parasta opinnoissa ovat olleet ammattitaitoiset ja ymmärtävät opettajat, joilla on aikaa ja resursseja kohdata opiskelijat aidosti sekä antaa kokonaisvaltaista palautetta. Lisäksi opinnoissa muodostuneet kirjoittajan yhteisöt ovat antaneet mahdollisuuden jakaa kirjoittajuutta vertaisten kanssa. Opinnoista olen saanut rohkeutta kehittää omaa kirjoittajaääntäni ja luottaa siihen. Olen saanut myös sinnikkyyttä työstää ja kehittää omia tekstejäni sekä syventänyt ymmärrystäni kirjoittamisesta prosessina.
Olen ollut aiemmin hieman epävarma ja arka kirjoittajuudestani. Ennen opintojen aloittamista mietin, miksi minä sinne menisin. Ajattelin olevani jollain tapaa huonompi kuin muut. Olin uskonut tietynlaiseen myyttiin siitä, millainen ihminen täytyy olla, että voi olla luova taitelija ja kirjailija. Heti opintojen alkuvaiheessa kuitenkin rikottiin näitä myyttejä, mistä sain varmuutta siihen, että voin oikeasti haluta tätä, vaikka en olekaan se stereotyyppisin taiteilija.
Opintojaksoilla kohtasin myös todella eritaustaisia ja -tyylisiä kirjoittajia, mikä auttoi oman paikan löytämisessä. Oma epävarmuus hälvenee, kun tapaa muita kirjoittajia ja huomaa, ettei kukaan ole vielä mikään Finlandia-voittaja. Ei tarvitse tähdätä kuuhun, jotta voi hakea opintoihin. Taide kuuluu kaikille, ei vain kaikista menestyneimmille. Se on ihan jokaiselle keino ilmaista itseään.
Parasta opinnoissa ovat olleet ammattitaitoiset ja ymmärtävät opettajat, joilla on aikaa ja resursseja kohdata opiskelijat aidosti sekä antaa kokonaisvaltaista palautetta.
Uutta tarttumapintaa työelämään
Olen pohjakoulutukseltani luokanopettaja ja opiskellut sivuaineina kirjallisuutta sekä opetushallinnon johtamisen opintoja. Päädyin valmistumisen jälkeen Jyväskylän yliopistolle töihin, jossa olen työskennellyt erilaisissa tehtävissä vuosien varrella. Tällä hetkellä työskentelen opettajankoulutuslaitoksella Uutta luova asiantuntijuus -hankkeessa, jonka lähtökohtana on ilmiölähtöinen ja elinikäinen oppiminen.
Samalla viimeistelen väitöskirjaani, jossa tutkin opettajan ammatillisen kehittymisen tukemista luovan kirjoittamisen keinoin. Ajatus ja rohkeus väitöstutkimukseen löytyi kirjoittamisen perusopinnoista, joiden aikana huomasin haluavani tutkia juuri luovaa kirjoittamista.
Haaveeni on, että voisin tulevaisuudessakin yhdistää kirjoittamisen, kirjailijuuden ja tutkimuksen. Kirjoittamisen opinnot ovat vahvistaneet tätä haavetta. Ne ovat saaneet huomaamaan, että tämä on se juttu, jota minun kuuluukin tehdä.
Työn, perheen ja opiskelun yhdistäminen opetti armollisuutta itseä kohtaan
Työn, perheen ja opiskelun yhdistäminen ei ole aina ollut helppoa. Opintojaksojen hyvät rakenteet, kuten ohjaavat opettajat, ovat kuitenkin mahdollistaneet sen, että opinnot on mahdollista suunnitella omannäköisiksi. Suosittelen valitsemaan mahdollisimman paljon tapaamisia sisältäviä verkko- ja lähikursseja, sillä ne antavat aikatauluja ja raameja opintoihin.
Tärkeää on olla armollinen itselleen, ettei lähde liikaa suorittamaan opintoja. Jo opintojen alussa kannattaakin miettiä omia tavoitteita: Jos haluan tehdä näitä opintoja, onko minulla siihen aikaa? Pystynkö hyväksymään sen, että välillä työprojektin tai lapsen sairastumisen vuoksi joudun palauttamaan kurssille jonkin vähän huonomman tekstin?
On myös hyvä muistaa, että teemme opintoja täysin itseämme varten ja omiin henkilökohtaisiin tavoitteisiimme peilaten. Ajattelen, että aikuisopiskelussa toimijuus on meillä itsellämme. Saamme määritellä täysin itse sen, mitä me opinnoista haluamme. Monelle aikuiselle voi olla todella vapauttava kokemus, kun opintoihin saa luoda omia pelisääntöjä ja tavoitteita.
Opintojaksojen hyvät rakenteet, kuten ohjaavat opettajat, ovat kuitenkin mahdollistaneet sen, että opinnot on mahdollista suunnitella omannäköisiksi.
Anne Martinin esikoisteos voitti
- Anne jakaa omia tekstejään ja kokemuksiaan kirjoittajuudesta . Ota tili seurantaan ja käy tutustumassa mm. runoihin, jotka Anne on kirjoittanut avoimen kursseilla.
- Tutustu kirjoittamisen opintoihin avoimessa yliopistossa.