Kiinnostus vei säteilyturvallisuuspalveluiden pariin

Mika Pikkarainen
- Vanhempi asiantuntija, Fortum
- Valmistunut vuonna 2002 pääaineena soveltava fysiikka
Mika Pikkarainen tekee tällä hetkellään työkseen Fortumille juuri sitä, mihin on saanut koulutuksenkin, mutta läheskään aina näin ei ole ollut. Koulutus on kuitenkin antanut hänelle vahvan perustan, josta hän on ponnistanut hankkimaan lisää tietoa kulloinkin käsillä olevaan haasteeseen.
Löysin itseni heti valmistumisen jälkeen matematiikan ja kemian opettajan sijaisen tehtävästä kotipaikkakuntani lukiosta. Työtehtävä kesti saman vuoden joulukuuhun ja sen jälkeen useiden hakupapereiden ja haastattelujen jälkeen olin jälleen lukion opettajana vuorotteluvapaan sijaisena, vaikka hain käytännössä ainoastaan teollisuuden alan työpaikkoja. Kyseinen sijaisuus kesti nelisen kuukautta kesälomaan asti. Kokemus silti kannatti, sillä olen oppinut sen kautta valtavasti ihmisistä ja heidän kohtaamisista.
Lehti-ilmoitus herätti mielenkiinnon
Kesän piti sitten olla hiljaiseloa vaihdellen kotipaikkakunnan ja Jyväskylän väliä. Huomasin appivanhempien luona lehdestä, että Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla on erillishaku jo tutkinnon omaaville hakijoille. Tämä jäi mieleeni hautumaan ja pohdin, että kannattaisikohan opintojani laajentaa diplomi-insinöörin tutkintokokonaisuuteen. Muutaman viikon päästä huomasin Tekniikka & Talous -lehdessä ilmoituksen koskien Lappeenrannan teknillisen yliopiston ydinvoimalaitostekniikan assistentin paikkaa. Parin päivän päästä lähetin hakupaperit liittyen molempiin ilmoituksiin.
Pääsin haastatteluun ja hyvin pian sen jälkeen tuli soitto valinnasta assistentiksi. Itseasiassa esimiehenä toiminut professori kertoi myöhemmin kävelleensä haastatteluni jälkeen suoraan opintosihteerin luokse varmistaakseen, että minut myös valittaisiin opinto-ohjelmaan. Edessä oli siis muutto Lappeenrantaan.
Lappeenrannassa vierähti lopulta seitsemän ja puoli vuotta. Tuona aikana toimin kaikkien ydinvoimalaitostekniikan kurssien assistenttina, luennoin yhtä kurssia ja toimin säteilysuojelukoulutuksesta vastaavana henkilönä. Lappeenrannassa vietettynä aikanani ydinvoimatekniikan koulutuksen kiinnostavuus lähti uuteen nousuun. Tullessani labrastamme valmistui yksi henkilö vuodessa. Pois lähtiessäni valmistuneita oli lähemmäs kymmenen vuodessa. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka monta opiskelijaa on kurssieni läpi kulkenut, mutta monet nykyisistä kollegoistani ovat kursseillani olleita opiskelijoita, kuten pari viimeisistä esimiehistänikin.
³§Ã¤³Ù±ð¾±±ô²â³Ù³Ü°ù±¹²¹±ô±ô¾±²õ³Ü³Ü²õ²¹²õ¾±²¹²Ô³Ù³Ü²Ô³Ù¾±Âá²¹°ì²õ¾±
Minut palkattiin Lappeenrannasta Fortumille ohjekehitysryhmään, jossa vastasin automaatiouudistuprojektiin liittyen Loviisan suuren vuodon hätätilanneohjeista. Kun automaatiouudistusprojekti läheni loppuaan ryhmämme painopiste alkoi siirtyä kohti ulkoisia projekteja ja löysin itseni Fennovoimalta in-house-konsulttina. Tehtävässä toimin laitoslisensioinnin tukena.
Seuraavaksi minut kutsuttiin takaisin Fortumin pääkonttorille ja mukaan Fennovoiman käytetyn polttoaineenvälivaraston suunnitteluprojektiin. Hetken toimin projektissa lisensiointi-insinöörinä, mutta nopeasti löysin itseni projektipäällikön tehtävistä. Tehtävässä vierähti muutama vuosi ja sopivassa välivaiheessa siirryin muihin Fennovoiman tukiprojekteihin. Alkuvuodesta 2019 minulta kysyttiin, että olihan minulla säteilyturvallisuudesta vastaavan johtajan pätevyys. Kun erehdyin vastaamaan myöntävästi, sain heti pyynnön hakea myös säteilyturvallisuusasiantuntijan pätevyyttä. Hain ja sain, vieläpä molemmat pätevyydet; teollisuus ja tutkimus- sekä ydinvoimapätevyydet.
Vuoden 2019 lopussa ja vuoden 2020 alussa alkoi näyttää vahvasti siltä, että Fortum aikoo ryhtyä tarjoamaan säteilyturvallisuuspalvelujaan myös ulkopuolisille, sillä Fortumilla on Loviisan lisäksi useampi voimalaitos, joissa käytetään säteilyä mittausmenetelmänä. Hakeuduin näihin tehtäviin ja siitä asti olen ollut mukana säteilyturvallisuuspalveluihin liittyvissä tehtävissä. Elokuusta 2021 saakka olen työskennellyt teknisen johtajan tittelillä.
Ihmisten kohtaaminen on parasta
Olen saanut työskennellä erilaisten asiantuntijoiden kanssa ja olen usein ihmetellyt, että miten minä olen töissä samassa työpaikassa. Näissä tilanteissa täytyy vain pitää hatusta kiinni ja osata nauttia vauhdista. Nykyinen työni sisältää paljon säteilysuojelua ja lakiasioiden miettimistä, mutta ennen kaikkea tehtäväni sisältää asiakaspalvelua. Minulle on tärkeää, että asiakas kokee saavansa palveluistamme itselleen hyötyä. Asiakaspalvelussa minua on paljon auttanut opiskeluaikojen rymyämiset erilaisissa tapahtumissa ja järjestelyissä mukana oleminen. Mihinkään ei sanottu ei vaan mielenkiinnolla mentiin katsomaan, millaista uutta saattoi kokea.
Opiskelukavereista tuli elinikäisiä ystäviä
Olen useasti jälkikäteen miettinyt, että Jyväskylä oli minulle juuri oikean kokoinen ja näköinen opiskelupaikka. Jyväskylän keskeinen sijainti kerää opiskelijoita ympäri Suomea, joten olimme fukseina käytössä kaikki ihan yhtä pihalla kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista, mutta myös yhtä innokkaita tutkimaan niitä yhdessä ja erikseen. Minulle parasta opiskelussa olikin ihmiset, opiskelijatoverini, joista monet ovat edelleen parhaita ystäviäni. Molemmilla lapsillani on mm. kummina opiskeluaikainen kaverini.
Vinkit nykyisille ja tuleville opiskelijoille
- Vinkkilistan ehdoton ykkönen: Ole utelias, sillä mikään tieto ei ole turhaa.
- Lähde mukaan opiskelijaporukoihin. Sinun ei tarvitse välttämättä liittyä ainejärjestöihin, vaan paljon voi tehdä ja järjestää kaveriporukallakin. Sinun ei myöskään tarvitse olla johtohahmo, en minäkään ollut. Kun on mukana, oppii kaikenlaista hyödyllistä, jota voi hyödyntää myöhemmin työelämässä.
- Kielten opiskelu kannattaa aina.
- Matkan varrella eteen voi tulla mahdollisuus suorittaa erilaisia, ehkä turhiltakin tuntuvia, pätevyyksiä. Myöhemmin niistä voi muodostua sinulle, vaikka ura.